Politiikka
9.9.2025 06:31 ・ Päivitetty: 9.9.2025 06:31
Tutkimus: Eduskunnan puheet koventuneet, mutta enemmän vastakkainasettelua oli 70-luvulla
Lisääntyneen vastakkainasettelun on pelätty johtavan jopa demokratian rapautumiseen. Tuore tutkimus tarkastelee Suomen eduskuntapuheita vuosina 1907-2018. Vaikka polarisaatio on kasvanut viime vuosikymmeninä, nykytilanne ei ole poikkeuksellinen. Eniten vastakkainasettelua oli 1970-luvulla.
Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren tutkimus perustuu tiedotteen mukaan laajaan tekstiaineistoon, joka sisältää kaiken eduskunnan istunnoissa puhutun vuosina 1907-2018.
Tutkijat mittasivat tilastolliseen analyysiin perustuvalla tekstianalyysillä, kuinka erilaista eri poliittisten ryhmien kielenkäyttö on ollut eli kuinka hyvin puoluekannan voi ennustaa sanavalintojen perusteella. Jos tilastollinen malli tunnistaa helposti puhujan puolueen pelkän puheen perusteella, on polarisaatio suurta.
Tutkimus keskittyi erityisesti vasemmiston ja oikeiston väliseen polarisaatioon, mutta tulokset olivat vastaavia, kun tutkijat vertasivat hallituksen ja opposition puheita sekä yksittäisten puolueiden välisiä eroja. Selvitettiin myös polarisaation yhteyttä päätöksenteon tehokkuuteen ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten tuloeroihin.
EDUSKUNTAPUHEIDEN vasemmisto-oikeisto -polarisaatio vaihteli merkittävästi suurimman osan 1900-lukua.
Tiedotteen mukaan 1970-luku erottuu selvänä huippuna, mutta sitä eivät selitä yleensä vastakkainasettelun taustalla olevat populismin nousu tai tuloerojen muutokset. Sen sijaan polarisaation taustalla olivat 1970-luvulla Neuvostoliittoon liittyvät kysymykset, joissa erityisesti SKDL:n näkemykset erosivat jyrkästi muista puolueista.
Myös poliittinen päätöksenteko oli tulosten mukaan tuolloin verrattain tehotonta. Jotkin aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että Neuvostoliitto kohdisti Suomeen 1970-luvulla informaatiovaikuttamista, jonka onnistuminen on yksi mahdollinen selitys tuon ajan suurelle polarisaatiolle ja tehottomuudelle.
Lisää aiheesta
VAIKKA vastakkainasettelu on eduskunnassa pidettyjen puheiden mukaan kasvanut systemaattisesti 1990-luvulta lähtien, se ei edelleenkään ole historiallisesti poikkeuksellisella tasolla.
Polarisaatio oli 1990-luvun alkaessa poikkeuksellisen alhaalla, minkä jälkeen se on maltillisesti mutta yhtäjaksoisesti kasvanut.
– Historiallisesti katsottuna nykyinen vastakkainasettelu on kuitenkin melko keskimääräisellä tasolla eikä poikkeuksellinen, sanoo Laboren erikoistutkija Jeremias Nieminen tiedotteessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.