Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tutkimus osoittaa: Leimautuminen estää suoran puhumisen turvapaikkapolitiikasta

Turvapaikanhakijat ovat rakentaneet mielenosoitusleirin Helsingin Rautatientorille.

Mielipidetutkimukseen vastanneita suomalaisia huolestuttaa turvapaikkatilanteessa eniten koko yhteiskuntaa leimaava polarisaatiokehitys. Leimautumisen mahdollisuus nähdään hyvin suurena, oli mielipide mikä tahansa.

Ihmiset kokevat, että omaa mielipidettä ei voi esittää suoraan. Lisäksi mahdollisuudet asialliseen ja tietopohjaiseen keskusteluun esimerkiksi turvapaikkapolitiikasta koetaan heikoiksi.

Asia käy ilmi sisäministeriön ja Vaasan yliopiston mielipidetutkimuksesta.

Mielipidetutkimuksessa esikotouttaminen muodostui teemaksi, joka sai laajaa kannatusta läpi aineiston. Kansalaisfoorumeiden ideoista lähes puolet keskittyi esikotouttamiseen tai suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumiseen.

Esikotouttamisella tarkoitetaan kotouttamista silloin, kun henkilö on kirjattu turvapaikanhakijaksi ja hän odottaa turvapaikkapäätöstä.

Näkemyksenä korostui lisäksi se, että Suomen tulisi panostaa nykyistä enemmän kehitysapuun ja hyödyntää paremmin kiintiöpakolaisjärjestelmää. Turvapaikanhakujärjestelmää toivotaan kehitettävän siihen suuntaan, että juuri kipeimmin apua tarvitsevat saisivat sitä varmimmin.

Myös turvallisuuteen liittyvät kysymykset huolestuttivat suomalaisia. Erityisesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin laittomasti maassa oleskeleviin suhtauduttiin kriittisesti.

Lisää aiheesta

Aineisto tutkimukseen kerättiin sähköisellä kansalaiskyselyllä ja kansalaisfoorumeissa. Sähköiseen kansalaiskyselyyn osallistui 1 047 suomalaista. Kansalaisfoorumeita järjestettiin viidellä paikkakunnalla, ja niihin osallistui yhteensä 123 suomalaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE