Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työnantajajärjestö ärähtää ministeriölle: “Yllättäviä lisäleikkauksia koulutukseen”

Sivistystyönantajat arvostelee valtiovarainministeriön budjettiesitystä.

Valtiovarainministeriö julkaisi perjantaina vuoden 2017 talousarvioesityksensä kokonaisuudessaan. Sivistystyönantajien mukaan ministeriö esittää koulutukseen, koulutuksen järjestäjille yllättäviä lisäleikkauksia vedoten kilpailukykysopimuksen vaikutuksiin.

Sivistystyönantajien käsityksen mukaan valtiovarainministeriö perustelee yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja yksityisiin oppilaitoksiin kohdistuvia leikkauksia kilpailukykysopimuksen mukaisella työnantajamaksujen vähentymisellä. Budjettiesityksen arvioitu vaikutus esimerkiksi yliopistoihin on hieman vajaat 14 miljoonaa euroa.  Järjestön mielestä esitys on kilpailukykysopimuksen hengen vastainen.

Yliopistot, ammattikorkeakoulut, suuri osa ammatillisista koulutuksen järjestäjistä ja useat muut koulutuksen järjestäjät eivät ole julkisia toimijoita, vaan yksityisessä muodossa toimiva organisaatiota.

Sivistystyönantajien toimitusjohtaja Teemu Hassinen korostaa, että valtiovalta on luvannut, että uusia leikkauksia koulutukseen ei enää tule.

— Tästä lupauksesta toivottavasti pidetään myös kiinni.

Sivistystyönantajat on Suomen opetus- ja korkeakoulualaa edustava työnantajajärjestö. Budjettineuvottelut jatkuvat seuraavaksi ministeriöiden välisillä neuvotteluilla. Hallituksen budjettiriihi on kuun vaihteessa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE