Työmarkkinat
17.6.2020 10:34 ・ Päivitetty: 17.6.2020 10:34
”Työnantajan voi katsoa varastaneen työntekijöille kuuluvaa rahaa” – Elisan myyntipisteiden esimiehet marssivat ulos
Elisan henkilöasiakasyksikössä työskentelevät myyntipisteiden esimiehet marssivat tänään kello 12 ulos työpaikoiltaan vastalauseena Elisan henkilöstöpolitiikalle. Työnseisaus päättyy torstaina huomenna kello 23.59.
Esimiehet ovat Ammattiliitto Pron tiedotteen mukaan pettyneitä Elisan antamiin tyhjiin lupauksiin koskien heidän työtehtäviensä vaativuuden arviointia, jonka vuoksi heidän palkkatasonsa on jäänyt jälkeen työn vaativuudesta.
Esimiehet pyysivät vaativuusarviointia vedoten muuttuneeseen tehtävänkuvaan jo lokakuussa 2018, mutta tiedotteen mukaan Elisa pitkitti sitä aina kuluvan vuoden tammikuulle saakka.
Työehtosopimuksen mukaan palkkaryhmä pitäisi tarkistaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa henkilön tehtävien muutoksesta. Elisan henkilöasiakasyksikön neuvotteleva prolainen luottamusmies Jukka Mutanen pitää Elisan toimintaa vastuuttomana.
– Työnantaja on tarkoituksella pitkittänyt prosessia ja jättänyt tietoisesti noudattamatta työehtosopimusten määräyksiä. Tällä toiminnalla ei ole ollut mitään muuta päämäärää kuin pitää palkkakustannukset matalampana kuin mitä niiden todellisuudessa pitäisi olla, Mutanen toteaa tiedotteessa.
Pron mukaan alkuvuodesta 2020 toteutettu vaativuusarviointi päättyi lopulta erimielisyyteen Elisan asetettua tehtävien vaativuuden alemmaksi kuin mitä toimihenkilöt edellyttivät.
– Se ei myöskään vastannut työnantajan aiempaa lupausta. Sen sijaan, että mahdolliset korotukset olisi maksettu takautuvasti marraskuusta 2018 lähtien, ne maksettiinkin vasta 1.1.2020 alkaen, tiedotteessa todetaan.
– Työnantajan voi tässä tapauksessa katsoa varastaneen työntekijöille kuuluvaa rahaa, Mutanen lataa.
Pron puheenjohtaja paheksuu yrityksen toimintaa.
Hänen mielestään arvioinnin venyttämisen takia myyntipisteiden esimiehiä on kohdeltu eriarvoisesti.
– Toimenkuvaa arvioidessa myös eräs työnantajan edustaja oli sitä mieltä, ettei tehtävien vaativuustasossa ole eroa muiden samassa yksikössä esimiestehtävissä työskentelevien toimihenkilöiden välillä. Silti palkkaryhmä jäi korotuksen jälkeenkin muita toimihenkilöesimiestehtäviä alemmaksi.
Elisan liikevoitto oli 99 miljoonaa euroa vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana, mikä tarkoittaa noin 10 prosentin kasvua vuodentakaiseen verrattuna. Yhtiön liikevoitto kasvoi myös viime vuoden lopulla.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen paheksuu voitollista tulosta tekevän yrityksen toimintaa.
– Elisan tapa kohdella myyntipisteiden esimiehiä on räikeässä ristiriidassa sen korostaman sosiaalisen vastuullisuuden kanssa, Malinen sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.