”Mattila on oikeassa siinä, että Suomen kansainvälinen kilpailukyky on huomattavasti heikompi kuin mitä se oli vuosituhannen alussa. Osittain syynä on Suomen omat teot tai pikemminkin tekemättömyys. Suurin syy löytyy kuitenkin muualta. Muu maailma on parantanut juoksuaan ja Suomella on vaikeuksia pysyä perässä. Tuo huoli ei ole vain Mattilan huoli, se koskettaa meitä kaikkia. Tuosta huolesta pitää ja saa puhua.”

Jungnerin mukaan Mattilan haastattelun lääkkeet tähän ongelmaan eivät kaikki toimi käytännössä.

”Esimerkiksi ajatus yleisestä palkka-alesta on mahdoton toteuttaa. Suomalaiset eivät siihen suostu, jo pelkästään sen takia että vyötä on kiristetty jo useamman vuoden. Lisäksi pienituloisimmat kaksi miljoonaa suomalaista elävät jo nyt säällisen toimeentulon rajoilla. Laajan palkka-alen vaatiminen ei ratkaise kilpailukykyongelmaa, se pahentaa sitä. Siksi se kannattaa unohtaa.”

Jungner kirjoittaa blogissaan, että ainoa toimiva ratkaisu parantaa kilpailukykyä on maltti palkankorotuksissa sekä asioiden tekeminen fiksummin.

Jungnerin mukaan asiat eivät tapahdu tyhjiössä.

”Palkansaajaliikettä on Suomessa viime aikoina haastettu tavalla, jossa kyse ei ole enää pelkästä kritiikistä. Useammassa aiemmassa puheenvuorossa on lausuttu julki tavoite viedä palkansaajaliikkeeltä olemassaolon edellytys. Mattilan haastattelu luettiin palkansaajaliikkeessä tuota taustaa vastaan, Mattilan kun voi tulkita esittäneen luopumista kokonaan työehtosopimuksista. Ilman työehtosopimuksia ei olisi nykyistä palkansaajaliikettä.”

”Uhattu pystyy harvoin kompromisseihin. Haastettu ja olemassaolostaan kamppaileva palkansaajaliike ei kykene sopimaan niistä asioista, joista sen pitäisi kansallisen kilpailukyvyn nostamiseksi sopia.”

Jungner sanoo tuntevansa EK:n, SAK:n, Akavan ja STTK:n johtajat.

”Useammankin kanssa olen laulanut karaokea, tai siis oikeammin kuunnellut kun he laulavat. Tiedän että he kaikki pyrkivät yhteiseen hyvään, kukin toki omasta näkökulmastaan. Jokaista heistä arvostan, jokaisen harkintakykyyn luotan, jokaisen ymmärrystä kunnioitan. Ketään heistä en lähtisi demonisoimaan, kenenkään motiiveja en kyseenalaistaisi.”

”Uskon siis tuntevani työmarkkinakentän ja sen toimijat. Siksi nyt tarvittava ensi askel on helppo määritellä. Unohdetaan nuo Mattilan haastattelun provokatiiviset lauseet. Kenenkään ei tarvitse perua sanojaan tai tuohtua haastattelusta, jos keskitymme haastattelun rakentaviin kohtiin ja sivuutamme loput. Samalla voimme unohtaa myös aiemmat työmarkkinoiden tunnelmaa turhaan kiristäneet lausunnot ja ratkaisut. Voisimme kaikki aloittaa puhtaalta pöydältä ilman sen suurempia julkilausumia, tekemällä asioita ihan arkisesti yhdessä.”

Jungner uskoo, että Mattilan haastattelu voi olla askel uudenlaiseen yhteistyöhön, mikäli niin vain haluamme.

”Ei pidä provosoitua, sanoisi vanhempi viisaus. Ilon kautta, sanoisi nuorempi. Toinen askel on konkreettisempi. Työaikalainsäädäntö. Se voidaan yhdessä päivittää digitaaliseen aikaan tavalla, jossa sekä työnantajat että työntekijät hyötyvät. Lisää vapautta työntekijöille, lisää ketteryyttä työnantajille. Perinteinen win-win. Tuon onnistumisen jälkeen voidaan sitten ottaa se kolmas ja neljäs askel. Yhdessä, askel askeleelta toisiimme enemmän luottaen.”