Ulkomaat
9.1.2025 15:42 ・ Päivitetty: 9.1.2025 15:42
Ukrainalle vielä yksi puolen miljardin sotilastukipaketti Yhdysvalloilta
Yhdysvallat antaa Ukrainalle lisää sotilaallista tukea 500 miljoonan dollarin arvosta. Puolustusministeri Lloyd Austinin mukaan Ukraina saa muun muassa lisää ilmatorjuntaohjuksia sekä aseistusta ja tarvikkeita amerikkalaisvalmisteisiin F-16-hävittäjiinsä.
Ukrainalle annettavaa materiaalitukea koordinoiva noin 50 maan ryhmä on tänään koolla Saksan Ramsteinissa. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan kokouksessa etsitään myös keinoja Venäjän pakottamiseksi rauhaan. Yksi niistä olisi länsimaisten joukkojen sijoittaminen Ukrainaan.
- Uskon, että tällainen kumppaneidemme joukkojen sijoittaminen olisi yksi parhaista keinoista. Ollaan käytännöllisempiä ja tehdään se mahdolliseksi, Zelenskyi sanoi kokouksen alkajaisiksi.
Presidentti ei tarkentanut, tarkoittiko hän taistelujoukkoja vai mahdollista aselepoa valvomaan tulevia rauhanturvajoukkoja.
Yhdysvaltain nyt julkistama tukipaketti lienee viimeinen ennen kuin presidentti Joe Biden päättää virkakautensa. Tilalle nouseva Donald Trump on suhtautunut vähintäänkin varauksellisesti Ukrainan tuen jatkamiseen.
Zelenskyi myös kehotti länsimaita lisäämään pakotteita Venäjää ja erityisesti sen energiasektoria vastaan.
- (Venäjän presidentti Vladimir) Putin alkaa puhua rauhasta vasta sitten, kun lähipiiri kertoo hänelle, ettei rahaa enää ole, Zelenskyi perusteli.
Näen tämän mahdollisuuksien aikana.
ZELENSKYI kommentoi Yhdysvaltain presidentinvaihdosta ainakin osittain toiveikkaaseen sävyyn. Hänen mukaansa nyt on alkamassa uusi ajanjakso, jossa tarvitaan entistä enemmän yhteistyötä ja luottamusta kumppaneiden kesken.
- Näen tämän mahdollisuuksien aikana, hän kuitenkin lisäsi.
Ramsteinin kokoukseen matkannut EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas sanoi toivovansa, että Yhdysvallat jatkaa Ukrainan tukemista myös presidentinvaihdoksen jälkeen. Jos näin ei kuitenkaan tapahdu, EU on valmis ottamaan johtovastuun Ukrainan tukemisessa, Kallas vakuutti ennen lähtöään Brysselistä.
Suomea Ramsteinin kokouksessa edustaa puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.).
- Ukrainan tukijamaat kokoontuvat kriittisen tärkeällä hetkellä. Venäjä testaa demokraattisten maiden kestokykyä ja katsoo, mikä on hyväksyttyä käytöstä. Kyse on Ukrainan kohtalon lisäksi koko Euroopan turvallisuudesta, Häkkänen sanoi tiedotteessa kokouksen edellä.
Naton pääsihteerin Mark Rutten mukaan lännen tuen tavoitteena on varmistaa Ukrainalle mahdollisimman hyvä neuvotteluasema sitä hetkeä varten, kun neuvottelut sodan loppumisesta joskus alkavat. Keskustelujen alkamisen täytyy tapahtua Rutten mukaan Ukrainan aloitteesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.