Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uusi ministeri on raveja ja näyttelemistä harrastava maitotilan isäntä

Pääministeri Juha Sipilä, uusi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen keskustan puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja europarlamenttiryhmän yhteiskokouksessa Helsingissä tänä aamuna.

Keskustan uusi ministeri on pertunmaalainen maanviljelijä ja yrittäjä Jari Leppä. Lepästä tulee maa- ja metsätalousministeri.

Keskusta tekee salkkuihinsa muitakin muutoksia. Omistajaohjausasiat siirretään pääministeri Juha Sipilän salkusta elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Energia-asiat siirtyvät ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle.

Keskustan uudeksi ministeriksi veikkailtiin Lepän ohella muun muassa kansanedustaja Anne Kalmaria. Lepän vahva osaaminen maatalousasioissa kuitenkin ilmeisesti painoi vaakakupissa niin paljon, ettei asiasta edes äänestetty.

Leppä, 57, on toiminut kansanedustajana vuodesta 1999. Eduskunnassa Leppä on johtanut maa- ja metsätalousvaliokuntaa kymmenen vuotta. Lisäksi hän on suuren valiokunnan sekä puhemiesneuvoston jäsen.

Leppä on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi. Sotilasarvoltaan hän on reservin majuri.

Lepän maatilan pääbisnes on maidontuotanto. Lehmiä on noin 70. Maidontuotannon lisäksi tilalla harjoitetaan metsätaloutta, mökkien vuokrausta ja hevosten kasvatusta. Vuoden 2016 sidonnaisuusilmoituksen mukaan hän tahkosi niillä lähes 450 000 euron tulot. Leppä kertoo nettisivuillaan, että Antinmäen tila on ollut hänen sukunsa hallinnassa vuodesta 1539 lähtien.

– Itse olen ollut vuokraviljelijänä vuodesta 1980 ja varsinaisiin isännän hommiin ryhdyin vuonna 1993, Leppä kertoo nettisivuillaan.

Lisää aiheesta

Vapaa-ajallaan Leppä harrastaa liikuntaa, raviurheilua, metsästystä ja harrastajanäyttelemistä.

Kaksi muuta ministerinimeä päätetään iltapäivällä

Tänään valitaan kaksi muutakin uutta ministeriä, kun perussuomalaiset ja kokoomus tekevät valintansa.

Perussuomalaisten todennäköisin uusi ministerinimi on eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja kokoomuksen juristikansanedustaja Antti Häkkänen.

Pääministeri Sipilä sanoi, että kaikki kolme ministerivaihdosta tehdään ensi viikon perjantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE