Kirjoittajat pohtivat, että jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö olisi näyttänyt säestävän perussuomalaisia uudenvuodenpuheessaan, kun hän totesi, että suvaitsevaisuudessa on sudenkuoppia ja että paha ”on taitava löytämään sen kaikkein löysimmän”.

– Aiemmin presidentti Sauli Niinistö on myötäillyt populismia puhumalla siitä, että on olemassa ajattelun ääripäitä ja niiden välissä ”tolkun ihmisiä”. Sillä tavoin luodaan mielikuvaa, että esimerkiksi ihmisoikeuksien puolustaminen ja halu suojella ympäristöä ovat ääriajattelua siinä missä vaikkapa rasismi, he jatkavat.

Demokraatin haastattelussa toinen kirjoittajista, Matti Mörttinen kuitenkin tähdentää, ettei tasavallan presidentti Niinistö ole populisti.

Niinistö laittoi eduskunnan rahankäyttöä kuriin puhemieskaudellaan 2007-2011.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö (kuvassa) ei ole populisti, tutkija Matti Mörttinen sanoo. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kirjassa esitellään sen toisen kirjoittajan Yannick Lahden jo aiemmin jalostama populismin kaava. Mörttinen soveltaa kaavaa, johon Niinistön puhemiesaikainen toiminta hänen mielestään istuu:

– Niinistö meni silloin tekemään me ja he -asettelun, jossa me oli hän ja kansa, ja he oli ikävä törsäilevä eliitti eli eduskunnassa ykkösluokassa matkustavat kansanedustajat. Siinä mielessä voi sanoa, että Sauli Niinistö ainakin oli populisti, mutta en sanoisi, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on populisti, Mörttinen sanoo.

Muista presidenteistä puhuttaessa Mörttinen sanoo, että täytyy mennä Urho Kekkoseen asti, jotta löytää aidon populistisia piirteitä. Hän kertoo löytäneensä mökiltään pari vuotta sitten vuoden 1968 presidentinvaalien Kekkosen esitteen.

– Kyllä siinä oli paljon sellaista, josta tämänkin päivän populistiset poliitikot voisivat ottaa oppia. Silloin lanseerattiin termi koko kansan presidentti, jota Kekkonen käytti vaaleissa.

TUTKIJATOHTORI Lahden ja toimittaja, tietokirjailija Mörttisen Populismin anatomia (Into, 2023) on perusteellinen yleisesitys populismista.

Kirjassa pohditaan niin suomalaista kuin kansainvälistä populismia ja sen juuria sekä kysytään, millä tavoin populismi on ideologiaa, strategiaa, viestintätapaa tai retoriikkaa.

Lahti ja Mörttinen tarkastelevat myös median, tieteen sekä vallan suhdetta aiheeseensa ja pohtivat populismin tulevaisuudennäkymiä. Mitä strategiaa tahansa toimittajat ovatkin kokeilleet suhteessa populismiin, populistit ovat käytännössä aina vetäneet pidemmän korren, he summaavat median onnistumista teemasta kerrottaessa.

Oleellista populismissa on populistien kaikkiin poliittisiin kysymyksiin lisäämä ”me vastaan nuo” -asetelma. Se on antielististinen ja usein keinotekoisesti luotu. Näin populistit pystyvät kaikissa haluamissaan kysymyksissä määrittelemään hyvät ja pahat sekä ”aidon oikean kansan”. Populismin ytimessä on juuri kansa.

Lahti ja Mörttinen kirjoittavat, että monien tutkijoiden mielestä populismi on uhka demokratialle sen illiberaalien ja autoritaaristen piirteiden vuoksi, kun taas toiset väittävät, että populismi on terveen demokratian osa, muistutus edustuksellisen demokratian puutteista ja mahdollisesti demokratiaa korjaava tekijä.

VAIKKEI maalaisliitosta tai myöhemmin keskustasta tullut populistista liikettä, siitä tuli kirjoittajien mukaan eräänlainen populismihautomo. Historiasta maalaisliittolaisina populistina, suorastaan populismin jonkinlaisena suomalaisena kantaisänä nostetaan esiin Kalle Kustaa Pykälä (1864-1915).

Pykälän retoriikasta on juurtunut suomalaisten käyttöön toteamus ”herroja pittää aina eppäillä”.

Maalaisliitosta irtaantuneesta Veikko Vennamon SMP:stä tuli ensimmäinen varsinainen suomalainen populistipuolue. Se taasen oli sittemmin lähtökohta perussuomalaisille. Kirjoittajat mainitsevat, että viimeksi keskustalaista populismihenkeä on pitänyt pinnalla lappilainen, eduskunnasta juuri pudonnut Mikko Kärnä.

Suomesta poiketen muissa Pohjoismaissa populististen liikkeiden syntytausta ei ole maaseudun ja syrjäkylien ahdingossa. Uudenlaiset puolueet syntyivät etenkin Norjassa ja Tanskassa 1970-luvun alkupuolella protestina raskaan pidetylle verotukselle. Lahden ja Mörttisen mukaan Pohjoismaat eroavat pitkälti myös muusta läntisestä Euroopasta, missä populismin polttoaineena on alusta saakka toiminut maahanmuuton pelko.

PERUSSUOMALAISEN puolueen Lahti ja Mörttinen toteavat olevan riittävän ärhäkkä ja radikaali pitääkseen äärimieliset äänestäjät tukenaan, minkä takia uutta edes keskipientä äärioikeistopuoluetta ei ole syntynyt Suomeen.

He katsovat kuitenkin, että populismin painopisteen siirtyminen salonkikelpoisesta jälkivennamolaisuudesta radikaalioikeistolaisuuteen on loppujen lopuksi Timo Soinin suuri perintö suomalaiselle poliittiselle elämälle. Se ei ehkä ollut hänen suunnitelmansa, mutta omilla toimillaan hän sai sen aikaan, kirjoittajat näkevät.

He toteavat, että perussuomalaiset on laitaoikeistopopulistien lisäksi säilyttänyt suuren osan vanhan SMP:n peruina äänestäjikseen tulleita kelkassaan.

Kokoomuksen puheenjohtajasta Petteri Orposta tuli eilen virallisesti hallitustunnustelija. On hyvin todennäköistä, että hän lähtee ainakin alkuun yrittämään Suomeen hallitusta, jossa toisena isona puolueena on perussuomalaiset.

Selvää on, että Orpo joutuu hallitusratkaisua tehdessään pohtimaan, millaista yhteiselo perussuomalaisten kanssa hallituksessa olisi.

Millainen puolue olisi (hallituskumppanina) Orpon kannalta?

– Ehkä yhdellä sanalla kiusallinen, Matti Mörttinen vastaa Demokraatille lyhyesti.

Hän jatkaa, että perussuomalaiset on ollut joustava muokkaamaan omia linjauksiaan lukuun ottamatta heille kaikkein elintärkeimpiä eli maahanmuuttoon liittyviä.

– Miten toimitaan talouspolitiikassa, sosiaalipolitiikassa ja niin edespäin on selvästikin aina neuvoteltavissa, kunhan se saadaan kuulostamaan siltä, että se on heidän kannattajakuntansa mieleen. Heidän pitää ehdottomasti hallitukseen mennäkseen saada maahanmuutossa jokin sellainen kirjaus, joka kuulostaa hyvinkin perussuomalaiselta. Jos he saavat ja jos sen mukaisesti koko hallitus toimii, pidän hyvinkin mahdollisena, että perussuomalaiset pysyy hallituksessa koko kauden, Mörttinen arvioi.

– Kyllähän heidän on täytynyt nyt myös jo oppia näistä aiemmista kerroista. Ei sekään, että he kolmannen kerran lähtisivät hallituksesta kesken kaiken, enää miellyttäisi heidän kannattajakuntaansa, hän lisää.

Perussuomalaisten edeltäjä SMP jätti hallituksen 1990.

Mutta riittäisikö perussuomalaisten kannattajille se, että hallitusohjelmaan saadaan kirjaus maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä?

– Se voi tänä sosiaalisen median aikana riittää, jos otetaan mallia (Donald) Trumpista niin kuin monilla populistisilla liikkeillä on ollut tapana tehdä muuallakin kuin Suomessa, Mörttinen vastaa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Matti Mörttinen pohtii, voisivatko perussuomalaiset soveltaa hallituksessa ”Trumpin mallia” eli ärhäkkää poliittista vaikuttamista koko hallituskauden ajan. Kuva: AFP / LEHTIKUVA / JOE RAEDLE / GETTY IMAGES

Trumpin malli olisi käytännössä se, että eräänlainen vaalikampanja jatkuu sosiaalisessa mediassa koko hallituskauden ajan.

– Se tuntuu olevan yllättävän mahdollista käyttäytyä aivan eri tavalla sosiaalisessa mediassa kuin esimerkiksi televisiohaastatteluissa.

KIRJASSAAN Lahti ja Mörttinen pitävät suomalaisista parhaana Trumpin jäljittelijänä kansanedustaja Jani Mäkelää. He kirjoittavat Mäkelän bravuurin olevan ilmoittaa hänen viestejään kriittisesti kommentoiville, että ”sinulta ei kysytty mitään”. Hän on myös ottanut tavakseen nimittää vastakeskustelijoita ”palkkarengeiksi”.

Mäkelän somekäytöksessä yhdistyvät Lahden ja Mörttisen mukaan ”whataboutismi ja trumpilainen kiusaamisen mentaliteetti”.

Lahden ja Mörttisen mukaan perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-ahokin ”on ollut taitava nöyryyttämään kriitikoitaan ja kääntämään huomiota toisaalle”, mutta hänen esiintymiseensä tuli selkeä käänne kevättalvella 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Suomen lähdettyä sen seurauksena tavoittelemaan Nato-jäsenyyttä.

Halla-ahon analyyttiset arviot konfliktin etenemisestä ja Vladimir Putinin aivoituksista tekivät hänestä arvostetun twiittaajan ja pidetyn keskustelijan perinteisessäkin mediassa, Lahti ja Mörttinen toteavat.

Onko Jussi Halla-aho enää populisti?

– Kyllä Jussi Halla-aho on ollut tässä suosionsa nousun aikana ilman muuta populisti. Hän on täyttänyt me ja he -asetelman luomisen kriteerin. Tämän päivän Jussi Halla-ahosta ei voi olla enää niin varma, paitsi kyllä sosiaalisessa mediassa esiintyvä Jussi Halla-aho on populisti. Onko eduskunnassa ja arkipäivän politiikanteossa esiintyvä Jussi Halla-aho? Matti Mörttinen jää pohtimaan.

– Tässä juuri personifioituu populismin kameleonttimaisuus, miten Jussi Halla-aho toimii, Mörttisen puhelinhaastattelua Yleisradion kahvilassa viereltä kuunteleva Yannick Lahti lisää.

Kaksikko oli haastatteluhetkellä odottelemassa Ylen Politiikkaradio -ohjelmassa esiintymistä.

LAHTI ja Mörttinen nostavat kirjassaan esiin tutkimuksen, joka käsittelee radikaali-oikeistopopulististen puolueiden roolia kehittyneissä liberaaleissa demokratioissa.

Arvioidakseen, missä oloissa PRR-puolueet (populist radical right, populistinen radikaalioikeisto) pystyvät vaikuttamaan suoraan tai epäsuorasti erityisesti maahanmuuttopolitiikkaan tutkijat keskittyivät Italian pohjoiseen liittoon, Sveitsin kansanpuolueeseen, Ranskan Front Nationaliin (nykyisin Rassemblement National), Tanskan kansanpuolueeseen, Itävallan vapauspuolueeseen ja Suomen perussuomalaisiin. Tutkimuksen mukaan PRR-puolueiden ollessa osa hallitusta, ne eivät onnistu vaikuttamaan politiikkaan yhtä paljon kuin tukiessaan ulkopuolelta oikeistoliittoja.

Matti Mörttiseltä onkin syytä kysyä, olisiko perussuomalaisten vaikutusvalta edelleen suurempi oppositiossa kuin hallituksessa.

– Minusta tuntuu, että heillä on kahden hankalan vaihtoehdon välillä valitseminen. Perussuomalaiset ei enää voi kasvattaa vaikutusvaltaansa olemalla oppositiossa. Se tie alkaa olla käyty loppuun, ja hallitukseen meneminen on aina tietysti iso riski populistiselle liikkeelle. Minä en ainakaan haluaisi olla perussuomalaisten johtoryhmän jäsenenä tekemässä päätöstä ja ottamassa riskiä kumpaankaan suuntaan, hän vastaa.

Kirjassa muistutetaan, että jopa niissä länsimaisissa demokratioissa, joissa ei ole monipuoluejärjestelmää, hallitseminen ja valtionhoitaminen vaatii poikkeuksetta kompromisseja eli juuri sitä, mitä vastustaen populistit usein ovat vallan kahvaa havitellessaan luvanneet vastustaa. Toisaalta perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on nimenomaan muistutellut, että hallituksessa tehdään kompromisseja.

– Riikka Purra saattaa hyvinkin muokata puoluetta monella tavalla uuteen suuntaan. Tästä on nyt ensimmäinen oire tai esimerkki se, että perussuomalaiset vaihtoi EU-puoluetta. Aika vähällä huomiolla se meni, mutta se oli merkittävä muutos, että he päätyvät ECR-ryhmään europarlamentissa, Matti Mörttinen sanoo.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…

Riikka Purra saattaa viedä perussuomalaisia uusille urille. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

PERUSSUOMALAISET jättää Identiteetti ja demokratia -ryhmän (ID). Riikka Purra ei kommentoinut tällä viikolla Demokraatin kysyessä europuolueen vaihdoksen syitä, vaan viittasi vain lyhyesti Suomen Uutisten jutussa mainittuihin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin syihin.

– Siinä tietysti halutaan irtisanoutua mahdollisimman paljon kaikesta putinismiin viittaavasta, mutta se on silti samalla hyvä sulava liike kohti maltillisempaa euroskeptistä oikeistoa. ECR-ryhmä on syntynyt brittiläisestä konservatiivien EU-skeptisyydestä. Se eroaa selvästi ID-ryhmittymästä. Toki varmasti perussuomalaisille on erittäin tärkeää olla samassa ryhmässä kuin ruotsidemokraatit, Matti Mörttinen kommentoi perussuomalaisten europuolueen vaihdosta.

Ruotsidemokraatit kuuluu ECR-ryhmän.

– ID-ryhmän edustamissa puolueissa on ollut aika paljon ymmärtäväisesti Venäjän toimintaan suhtautuneita puolueita, jopa puolueita, joilla on ollut konkreettisia linkkejä rahoituksen kautta Putinin Venäjään. Tämän linkin katkaiseminen saattaa varmasti olla tässä tilanteessa perussuomalaisille strategisesti järkevä siirto, akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta sanoi hiljattain Demokraatille.

Miettinen arvioi yhdeksi perussuomalaisen peliliikkeen motiiviksi hallituskelpoisuuden Suomessa. Matti Mörttinen yhtyy näkemykseen.

– Taisin Twitterissä herkistellä sellaisella lauseella kuin Sua kohti kokoomus, sua kohti ain siteeraten erästä lestadiolaisten suosimaa hautajaisvirttä.

Mörttinen arvioi Purran vievän perussuomalaisia kohti maltillista euroskeptistä oikeistoa.

– Kyllä tämän hetken perussuomalaiset Jussi Halla-ahon jäljiltä on (populistisen radikaalioikeiston) PRR-puolue, joita on Euroopassa hyvin paljon ja joka on ollut se kaikkein nousevin ilmiö.

LAHTI ja Mörttinen pitävät mielenkiintoisena pohdinnan aiheena myös sitä, voiko Suomeen syntyä vasemmistolainen populistipuolue, joka ottaisi mallia vaikkapa espanjalaisesta Podemos-liikkeestä tai Kreikan Syrizasta.

He katsovat, että sille voisi syntyä tilausta etenkin, jos Suomeen syntyisi aidosti oikeistolainen hallitus kokoomuksen ja perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja mahdollisesti keskustalaisen apupuolueen yhteisponnistuksena.

Heidän mukaansa tällainen tilanne kanavoisi kannatusta mahdollisesti vasemmalle ja jopa jollekin uudelle toimijalle äänestäjiltä, joilla on taipumusta purkaa pettymystään vallitseviin oloihin ja omiin taloudellisiin tilanteisiinsa äänestämällä protestiksi populisteja.

Mörttinen toteaa Demokraatille, että sinänsä värikkäästi esiintyvän vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin tapa tehdä politiikkaa on ollut hyvin asialähtöinen.

– Jos tulkitaan sitten, että vasemmistoliitto hävisi raskaasti vaalit sen takia, että se oli liian asialähtöinen, nyt ainakin syntyy tilaa tällaiselle (vasemmistopopulistiselle) liikkeelle. Mutta onko sille sitten tilausta, sitä minä en uskalla sanoa vielä, Mörttinen pohtii.

Voisiko siis nykypuolueiden sisältä tulla tällaista juonnetta vai voisiko syntyä kokonaan uusi puolue?

– Kumpikin vaihtoehto on tietysti olemassa. On paljon kiinni siitä, mitä tulevissa puoluekokouksissa tapahtuu.

– Meidän pitää lähteä kaikessa politiikassa siitä, että pitää pyrkiä puhumaan riittävän ymmärrettävästi ja selkeästi, mutta samalla pitää olla antipopulisteja eli pitää pysyä totuudessa ja esitysten pitää olla uskottavia. Monesti vasemmistolta vaaditaan enemmän populismia, vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki analysoi Helsingin Sanomien siteeraamassa vasemmistolaisessa Kaikki uusiksi -podcastissa hiljattain.

Mörttinen toteaa Arhinmäen olevan jäljillä.

– Hän on ymmärtänyt samalla tavalla kuin me kirjan tekijät, että popularisointi ja ajoittainen populistinen käyttäytyminen ei ole sinänsä samaa kuin populismi. Populismiin pitää aina liittyä me/he-jaon luominen vaikka väkisin ja keinotekoisesti.

LAHTI ja Mörttinen toteavat kirjassaan, että keskusteluaiheiden jatkuvassa vaihtamisessa populistit osaavat myös hyödyntää ilmiötä, jonka perinteiset puolueet ovat luoneet ja jonka tärkein mahdollistaja on suomalainen vaalijärjestelmä: puolueista on tullut aatteiden sekatavarakauppoja.

He näkevät, että puolueet ovat kannatuksensa maksimoidakseen haalineet hyvin erilaisia ehdokkaita – jopa aatteellisesti erilaisia. Henkilövaali on tehnyt tämän ilmiön hyödylliseksi puolueille. Etenkin SDP:ssä ja kokoomuksessa on ollut Lahden ja Mörttisen mielestä samaan aikaan hyvin erityyppisiä poliitikkoja.

Mörttinen sanoo Demokraatille suomalaisen vaalijärjestelmän olevan remontin tarpeessa.

– Suomalainen henkilövaali on ajanut siihen, että maksimoidakseen kannatuksensa puolue asettaa ehdolle henkilöitä, jotka saattavat olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, vasemmalta oikealle. Tässähän vain hämätään äänestäjiä. Kuitenkin vaalissa ääni menee ensisijaisesti puolueelle. Jostain käsittämättömästä syystä meillä ei ole voitu ottaa vakavasti sellaisia uudistusehdotuksia, että vaaleissa esimerkiksi toteutuisi valtakunnallinen suhteellisuus ja vaaleissa oikeasti ihmiset tietäisivät, mitä äänestetään, Mörttinen sanoo.

Hän pitää ruotsalaista suljettua listavaalia poliittisen järjestelmän toiminnan kannalta järkevämpänä kuin Suomen nykyistä mallia. Muutos vähentäisi luultavasti myös julkkisehdokkaiden määrää. Sinänsä julkkisehdokkaiden asettaminen ei ole populismia vaan pikemminkin politiikan popularisointia.

– Puhutaan äänestäjän kuluttajansuojasta, vaatisi ehdottomasti, että äänestäjälle piirtyisi selkeämpi kuva siitä, mitä puolue tekee ja edustaa eikä siitä, mitä yksittäinen ehdokas edustaa.