Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vaaliuurnille koirien ja lapsien kera – Britanniassa jännitettiin parlamenttivaaleja

Äänestysasema Amblesidessa, Luoteis-Englannissa.

Britanniassa äänestettiin torstaina siitä, kuka johtaa saarivaltakunnan brexit-neuvotteluihin ja lopulta ulos Euroopan unionista.

Tylsiksi povatuista vaaleista sukeutui lopulta jännitysnäytelmä, kun opposition työväenpuolue näytti kuroneen pääministeri Theresa Mayn konservatiivien etumatkan lähes umpeen.

Britanniassa mielipidemittaukset joutuivat kyseenalaiseen maineeseen niiden ennustettua pieleen edellisten vuoden 2015 vaalien ja brexit-kansanäänestyksen tulokset. Torstain ennenaikaisten parlamenttivaalien alla kyselyt tarjoilivat hyvin erilaisia arvioita lopputuloksesta.

Käytännössä kaikki kyselyt povasivat voittoa konservatiiveille, mutta hyvin vaihtelevalla erolla aina muutamasta prosenttiyksiköistä kaksinumeroisiin lukuihin. Eroa selitettiin kyselyfirmojen erilaisilla oletuksilla siitä, kuinka aktiivisesti työväenpuolueen kannattamiseen taipuvaiset nuoret innostuvat äänestysuurnille.

– Löisin edelleen vetoa konservatiivien selvän voiton puolesta, mutta kukapa sitä tietää, sanoi politiikan tutkija Tim Bale AFP:lle.

#dogsatpollingstations ja #babiesatpollingstations

Oppositio-johtaja Jeremy Corbynin kannalta lupaavalta kuulosti se, että viime hetkillä äänestäjiksi rekisteröityneistä monet olivat juuri nuoria. Lisäksi lehtitietojen mukaan monilla yliopistoilla kertyi pitkiä jonoja äänestyspaikkojen edustoille.

Lisää aiheesta

Corbyn vaikuttikin hyväntuuliselta käydessään antamassa oman äänensä Pohjois-Lontoossa aamupäivällä.

– Tämä on demokratian päivä. Olen hyvin ylpeä kampanjastamme, Corbyn sanoi.

Toisaalta nuoret ovat perinteisesti olleet laiskempia äänestäjiä kuin vanhemmat. Konservatiivit ovat kaiken kaikkiaankin varmempia äänestäjiä kuin työväenpuolueen kannattajat.

Äänestysintoa on omiaan laskemaan yleinen vaaliväsymys: Britanniassa äänestään jo kolmannen kerran kahden vuoden sisällä.

– Minulla ei juurikaan ole luottamusta keneenkään. Minusta valinnanvaramme on hyvin rajallinen, kuvasi lontoolainen Simon Bolton tuntojaan.

Monet torstain äänestämään lähteneet britit ottivat kansalaisvelvollisuuden täyttämisestä ilon irti jakamalla sosiaalisessa mediassa kuvia muun muassa lemmikeistään ja pienistä lapsistaan vaalihuoneistojen edustoilla. Tunnistesanoja #dogsatpollingstations ja #babiesatpollingstations käytettiin ahkerasti muun muassa Twitterissä.

Vaalikampanjointi on keskeytynyt terroristi-iskujen takia kahdesti.

Valmistautumista vaaleihin ovat varjostaneet Britanniassa tehdyt terrori-iskut. Vaalikampanjointi on niiden takia keskeytetty kahdesti.

Tekojen tutkinta jatkuu yhä ja uusia pidätyksiä sekä etsintöjä tehtiin vaalipäivään saakka. Itse äänestys kuitenkin näytti sujuvat tiukkojen turvatoimien suojassa ilman välikohtauksia.

Konservatiivit ovat perinteisesti olleet vahvoilla turvallisuus- ja puolustuskysymyksissä, ja May lupasikin vaalipäivän alla tiukkoja vastatoimia terrorismia vastaan. Toisaalta hän joutui myös hieman outoon valoon sisäminisisterikaudellaan tehtyjen poliisivoimien leikkausten takia.

Vasemmistolaisen Corbyn uskottavuutta ulko- ja puolustuspolitiikan johtajana taas on kyseenalaistettu muun muassa hänen Nato- ja ydinasevastaisuudellaan. Mayn mukaan olisi Britannian kannalta kohtalokasta antaa berxit-neuvottelut Corbynin käsiin.

Vaaliuurnat sulkeutuvat kello 22 paikallista aikaa. Ensimmäiset arviot vaalin lopputuloksesta julkistetaan puolen yön jälkeen Suomen aikaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE