Hän nousi lopulta varasijalta viidennelle kaudelleen Euroopan parlamenttiin.

Maailma oli muuttunut paljon vuodesta 2019, Pietikäinen ei. Hän uskoo mielipiteidensä näkyneen äänimäärässä.

Esimerkiksi metsien ennallistamiskeskustelut kävivät kiivaana vaalien alla. Ympäristöasioilla ei näissä vaaleissa kerätty ääniä. Turvallisuusasiat kiinnostivat enemmän ja esimerkiksi kokoomuksen ehdokkaista EU-vaalien ensikertalaiset Mika Aaltola ja Pekka Toveri saivat Pietikäistä paremman ääni­potin.

– Koskaan en ole saanut vaaleissa niin paljon hallitusyhteistyöhön pettyneitä kommentteja, että olet ihan hyvä tyyppi, mutta koska olet kokoomuksesta, en voi nyt äänestää sinua. Eivät nämä ihmiset olleet koskaan aiemmin äänestäneet vasemmistoa, mutta nyt kai äänestivät kapinana Li Anderssonia, Pietikäinen kertoo.

PIETIKÄISEN äänimäärää söi myös se, että hän on pitkään ollut aatemaailmaltaan vähän sivuraiteella kokoomuksessa. Siitä huolimatta, että toimi aikoinaan muun muassa puolueen varapuheenjohtajana ja teki sille periaateohjelman ja kaksi tavoiteohjelmaa.

Pietikäinen toivoo, että on itsekin muuttunut vuosikymmenien aikana, mutta liike on ollut kokoomuksessa rajumpi. Hän veikkaa, että puoluetta aikanaan johtaneet Harri Holkeri ja Ilkka Suominen määriteltäisiin nykykokoomuksessa vihervasemmistolaisiksi.

Pietikäistä on leimattu niin demariksi, vihreäksi kuin kommunistiksikin.

– Kyllä. Ja vakiovastaukseni on, että ei niille muille pidä antaa kaikkea hyvää maailmassa. Se on ankeaa, jos kokoomus sanoisi, että sivistys on vasemmiston keksintö, ihmisistä huolehtiminen sosialidemokratiaa ja tällainen ympäristöjuttu vain vihreiden asiaa. Auts! Mitä kokoomukselle jäisi jäljelle tästä maailman rakentamisesta?

Pietikäinen arvelee, että kokoomus on muuttunut vähemmän kuin julkisesta keskustelusta voisi luulla.

– Ajat muuttuvat, en yritä olla pelkästään nostalginen. Kun tunnen tätä kokoomusjengiä aika paljon, niin siellä on edelleen paljon maltillisia keskitien kulkijoita, aika edistyksellisiäkin ihmisiä. Mutta he ovat nykyään hiljaa.

Se, mikä puolueessa on Pietikäisen mielestä muuttunut, on äänekkäiden joukko. Se on päättänyt, että kokoomus tekee vastedes vain heidän näköistään politiikkaa.

– Muut eivät ymmärrä asiasta yhtään mitään. Minä vaan. Olen päättänyt, että kokoomus on tällainen, ja sitten menen sinne ja sanon kaikille muillekin, että teidän pitää ajatella niin kuin minä ajattelen. Vaikka en ole yhtään ohjelmaa lukenut, enkä tunne kokoomuksen historiaa, Pietikäinen kuvailee sen linjan puoluetoveriensa nykymenoa.

– Toinen asia on, että iso osa ihmistä on lakannut ajattelemasta. Ja tämä koskee kaikkia puolueita. Samalla politiikasta on tullut pinnallista ja populistista. En halua kuulostaa arrogantilta, mutta keskustelua seuratessa voi kysyä, missä ovat faktat, arvot tai demokratia?

MEP-KONKARI tarkentaa, ettei tarkoita ajattelun loppumisella sitä, että ihmiset olisivat tyhmiä. Pikemminkin sitä, että ihmiset eivät enää harjoita ajatteluaan ja vetäytyvät netin ääreen, missä on turha odottaa valaistumista.

Pahinta tyhmyyttä Pietikäisen mielestä on henkinen laiskuus ja EVVK, eli mennään sillä mitä liskoaivo sattuu päässä sanomaan.

– Politiikassa ei ole enää yhteisöä, jossa omia mielipiteitä haastavalla keskustelulla ruokittaisiin ajattelua. Aivoja pitää käyttää, vähän samalla tavalla kuin salilla treenataan habaa.

Sosiaalista mediaa pidetään yhtenä vastavuoroisen keskustelun tappajana. Pietikäinen murehtii, missä ja mitä jatkossa keskustellaan.

– Olen milloin vain valmis keskustelemaan vaikka ilmastonmuutoksesta tai taloudesta eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Se opettaa katsomaan asioita eri tavalla ja pohtimaan uusia ratkaisuja. Mutta somessa usein ensimmäisen kauniin ajatuksen jälkeen joku oksentaa ja alkaa tulla vaikka tappouhkauksia. Se on ihan laidatonta keskustelua.

KOKOOMUKSESSA hän sanoo pysyvänsä, ”into piukassa”.

– Mihinkä sitä kodistaan lähtisi, Pietikäinen kuvaa suhdettaan nykykokoomukseen.

Pietikäinen huomasi jo nuorena, että hänelle politiikka on paras tapa vaikuttaa. Hän pääsi Hämeenlinnan kunnanvaltuustoon 21-vuotiaana ja vuonna 1983 23-vuotiaana eduskuntaan.

– Minusta on hyvä, että on kansalais­aktivismia, mutta itse koen, että vaikutan tehokkaammin politiikkaan toimimalla sen sisällä kuin liimaamalla itseni valtioneuvosto-oveen. Mutta jos joku kokee sen itselleen luontaiseksi keinoksi, niin siitä vaan. Se kertoo myös ehkä epätoivosta, ettei uskota enää politiikkaan.

Poliittinen koti valikoitui jo nuorena. Vaikka vanhemmat eivät olleet poliittisia, 70-luvun yhteiskunnallinen aktiivisuus tarttui Pietikäiseen.

Hän väänsi asioista vasemmalle kallellaan olleen ystävänsä kanssa. Siinä tuli oivallus, että ongelmista voi olla samaa mieltä, ja isossa mittakaavassa osin tavoitteistakin. Ihmisten hyvä elämä, kaikilla asuntoja, ruokaa ja mahdollisuus toteuttaa itseään, Pietikäinen listaa.

– Ystäväni vasemmistolaisena näki ne keinot toisella tavalla kuin minä. Tajusin, että tämän täytyykin olla politiikkaa. Siitä se lähti. Ja minähän hurahdin, kun siihen aikaan politiikka otettiin nenänpää valkoisena tosissaan jo nuorena.

Pietikäinen näkee, että vasemmistolla oli ”taipumus tarjota asioista sellaista totuuteen perustuvaa näkemystä”. Siellä tiedetään muka varmuudella, miten asioiden pitäisi olla.

– Eli vähän kuin nyt tuolla oikealla laidalla, missä tiedetään, miten asiat ovat ja muiden pitää toimia niin kuin minä tahdon. Koen tämän itselleni kauhean vieraaksi. Itse en usko, että vaikkapa työn ja pääoman välisestä kiistasta löytyisi ratkaisu ihmisten hyvinvointiin. Tai siitä, kuka hilavitkuttimet omistaa. Minun juttuni on moniarvoisuus.

NUORENA POLITIIKKAAN hurahtanut Pietikäinen luki kokoomuksen kesälukiossa muun muassa yhteiskuntafilosofi Karl Popperia, väitteli ja testasi ajatuksiaan.

Hän kertoo saaneensa nuorena ”tukkapöllyä” oikeistolaisuudesta, vaikka pitääkin itseään poliittisesti liberaalina keskitien kulkijana.

Popperin ajatukset hän allekirjoittaa edelleen. Häntä miellyttää popperimainen pohdinta totuuden olemassaolosta: ehkä totuus on olemassa, mutta me emme sitä välttämättä tiedä.

– Totuuteen pitää suhtautua nöyryydellä, eikä tämä tarkoita mitään tiedevastaisuutta, vaan nöyryyttä omia käsityksiä kohtaan. Päätöksenteon pitää perustua tietoon, mutta samalla pitää olla siinä nöyrä, että ehdottomia lainalaisuuksia on aika vähän.

Popperin ajattelussa Pietikäistä viehättää myös moniarvoisuus, antaa kaikkien kukkien kukkia.

– Jokainen tehköön mitä huvittaa, kunhan se on järjestyksen puitteissa eikä vahingoita muita. Tämä ei tarkoita mielivaltaa, sillä sinun arvosi ja oikeutesi päättyvät siihen, missä minun nenäni alkaa. Vaikkapa oikeus rikastua on itsestään selvää, mutta siinä vaiheessa, kun minun rikastumiseni aiheuttaa sinulle kohtuutonta köyhtymistä, vapauteni rikastua loppuu siihen.

– Ja mitäpä minulle kuuluu, mihin ihmiset uskovat. Mutta jos se uskomus menee yli, että kielletään vaikka ilmastonmuutos tai lapsia ei rokoteta, niin sitten vastuu siirtyy muille.

Sirpa Pietikäinen.

PARLAMENTISSA Pietikäinen on Euroopan kansanpuolueen ryhmässä (EPP), johon kokoomus kuuluu. Minkälainen meppi olet?

– Pidän itseäni sosiaalireformistina, mutta jos ajatellaan esimerkiksi suhtautumista ympäristöasioihin, olen EPP:ssä edistyksellisemmällä puolella. Mutta on siellä muitakin, meitä on ryhmässä sellainen ainakin noin 30 hengen samalla tavalla ajatteleva vähemmistö.

Pietikäinen kaipaa EU-politikointiin aikuisuutta, halua ratkoa ongelmia yhdessä eri ryhmien kanssa. Hän kuvaa tämän hetken tilannetta hiekkalaatikolla tappelemiseksi.

– Jos ajatellaan ilmastonmuutosta, taloutta, sosiaalisesti kestävää vihreää siirtymää tai turvallisuuspolitiikkaa, niin kannattaisiko yhdessä yrittää ratkoa näitä ongelmia keskinäisen nokittelun sijaan?

– Politiikkojen, kaikissa ryhmissä, pitää olla aikuisia, ei pikkupoliitikkoja tai onnenonkijoita. Pitää kunnioittaa ja ottaa huomioon toisenkin mielipiteitä.

Pietikäinen ymmärtää, että suurimpana ryhmänä EPP:ssä voi olla halua ajaa omia tavoitteita – muista välittämättä. Tilanteeseen turhautunut vastapuoli taas keskittyy joka käänteessä keskustaoikeiston kepittämiseen.

– Halutaanko, että nyt mennään rutisten oikealle? Ja sitten, jos tulisi toisenlainen enemmistö, mennään vasemmalle että rutisee? Fiksua olisi miettiä, että toista osapuolta voi tarvita aika piankin.
Pietikäinen kaipaa ennustettavaa politiikkaa, vaikka se voi välillä olla tylsää.

– Haluammeko tempoilevan ja sekoilevan Euroopan? Itse valitsen ennemmin Euroopan, mistä en tykkää, joka on liian hidas, ottaa liian pieniä askeleita ja jossa tehdään kompromisseja niin, että on aina vähän paha mieli. Mutta se Eurooppa edes liikkuu oikeaan suuntaan.

Keskustaoikeiston ja vasemmiston riitelyn lisäksi Pietikäinen on huolissaan laitaoikeiston vahvistumisesta. Tämä on saanut osan EU-poliitikoista myötäilemään laitaoikeiston näkemyksiä. Pietikäinen varoittaa, että kopioita harvemmin äänestetään, jos aitokin on saatavilla.

– Kun politiikassa aletaan peesata äärioikeistoa, meistä tulee eräänlainen sosiaalisen median airut, influensseri, joka sanoo, että hei, nuo ovat ihan cool, minäkin käytän tätä tuotetta.

– Vallankumous söi jo lähimmän kaverinsa esimerkiksi Ranskassa, jossa keskusta-oikeistolaisen Republikaanit-puolueen kannatus romahti, kun se päätti kosiskella oikeiston kannattajia.

ILMASTONMUUTOS on yksi asia, jolla populistit ja äärioikeisto ovat ratsastaneet EU-politiikassa. Pietikäisen pitää pahimpana EVVK:na olla välittämättä tästä kehityksestä.

Hän myöntää kokevansa voimattomuutta ilmastonmuutoksen etenemisestä kertovien lukujen edessä. Sen verran hurjaa maapallon lämpötilan kiihtyminen on. Jos meno jatkuu, Pietikäisen mukaan nykyinen talousjärjestelmä ei kestä seuraavaa 30 vuotta. Maapallo muuttuu vähitellen elinkelvottomaksi ja ennen sitä alkavat miljoonien ihmisten muuttovirrat.

Pietikäinen kutsuu tilannetta eksistentiaaliseksi uhaksi, mikä herättää ihmisessä epävarmuutta, levottomuutta, kyvyttömyyttä sitoutua.

Minkä takia päättäjät olivat niin pitkään selkärangattomia, hän kysyy.

– Itsekin vielä 1990-luvulla ajattelin, että tässähän on vielä aikaa. En edes kuvitellut, että näkisin jäätiköiden sulavan. Olimme liian hitaita. Nyt sitten vaaditaan hankalia ja kalliita askelia, vaikka fossiilisten polttoaineiden käyttökielto. Moni sanoo, että se ei ole realistista, mutta ei minusta realistista ole itsensä tuhoaminenkaan.

Tilanne haastaa poliittiset päättäjät. Pietikäinen luottaa tässäkin vielä perinteiseen poliittiseen päätöksentekoon: miten politiikka onnistuu puhuttelemaan ihmisiä, miten se onnistuu muodostamaan yhteisöjä.

– Tässä me olemme nyt huonoja. Surullista on, että suuri osa nuorista on tämän takia pettynyt politiikkaan, pitävät sitä turhana.

PITKÄN uran kotimaan ja EU-politiikassa tehnyt Pietikäinen ihmettelee, kuinka vähän naisen yhteiskunnallinen asema on tänä aikana kehittynyt. Siitäkin huolimatta, että nykyään puhutaan paljon esimerkiksi feministisestä ulkopolitiikasta, sukupuolibudjetoinnista ja monisukupuolisuudesta.

Pietikäisen mielestä kyse on yhteiskunnan vanhoista valtarakenteista ja edelleen ylipääsemättömistä sukupuolirooleista. Nainen johtoasemassa on edelleen harvinaisuus, vaikka määrä on tasaisessa kasvussa.

– Ja sitten kun nainen pääsee johtoasemaan, on hänen saamansa arvostelu ihan toisenlaista kuin miehellä. Naisen virheet ovat aina tussikynällä alleviivattuja. Verrataan vaikka Jutta Urpilaisen, Arja Alhon tai Anneli Jäätteenmäen saamaa kohtelua miesjohtajiin.

– Merkillistä on myös se, että miehet yhä näkevät politiikassa miehiä ja naisia, mutta naiset ihmisiä. Vaikka tämä on miesdominoiva ympäristö, niin jotenkin siinä nainen kuitenkin näkee itsensä sukupuolettomana. Mies on koko ajan tietyllä tasolla paljon tietoisempi sukupuolesta.

Hitaasta myönteisestä kehityksestä ollaan nyt ottamassa takapakkia. Pietikäinen näkee Euroopan parlamentissakin, kuinka uuskonservatiivisen maga-naisliikkeen kannatus kasvaa. Hän sanoo polarisaation kasvavan niin nais- kuin ympäristöasioissakin, vaikka samaan aikaa maailma liikkuu edistyksellisempään suuntaan.

– Jostain on tullut tämä raskasoutuinen, äärioikeistolainen konservatiivisuus, joka haluaa palata johonkin sellaiseen, jota ei ole koskaan ollutkaan. Puhutaan vanhoista kunnon perhearvoista, vaikka ne usein tarkoittivat laittomia abortteja, ikäviä avioeroja, pettämistä ja naisten pahoinpitelyä.

– Nyt viesti on, että konservatiivit sanovat, minkälainen naisen pitää olla. Siinä on paljon sellaista 50-luvun henkeä, missä naisen paikka on kotona. Samalla muutenkin määritellään, mitä naisten ja miesten pitäisi pohjimmiltaan olla. Tämä on yhdenlaista sosiaalisen sukupuolen normittamista.

EHKÄ on vähän yllättävää, tai edellisen perusteella ei niinkään yllättävää, että Pietikäinen innostui Marttojen toiminnasta jo 90-luvulla.

Hän kuvaa Marttoja ”peevelin radikaaliksi naisliikkeeksi, joka on aina osannut olla ajassa kiinni”. Se on toiminut sivistyksen, oppimisen ja naisten tasa-arvon puolesta. Vahva isänmaallisuus on myös osa toimintaa.
Pietikäistä viehättää Marttojen vahva yhteisöllisyys, joka on monella yhteiskunnan sektorilla heikkenemässä.

– Koska itse olen ”ajattele ja tee” -ihminen, niin Marttojen yhteisöllisyys on oikeasti mahdollisuus ja keino rakentaa parempaa maailmaa sekä samalla pitää huolta yhteisön muista jäsenistä. Tämä on tärkeä muistaa, jos joskus joudumme kokemaan kriisiaikoja.

– Yksi iso Marttojen helmi, eräänlainen ihme, oli, että toiminnassa onnistuttiin aikoinaan yhdistämään sodan kahtia repimän maan punaiset ja valkoiset. Marttapuvun ansiosta kartanonemännät, rovastinnat, piikatytöt ja tehdastyöläiset olivat samanarvoisia. Siinä on nykyajallekin tärkeä ajatus syvällisestä tasa-arvosta ja toisen kunnioituksesta.