Niin työmarkkinajärjestöt kuin valtio ovat korostaneet kilpailukyvyn merkitystä Suomen talouskasvun sekä julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta. Tämän vuoksi kilpailukykyä ei kohdellakaan vain talouskysymyksenä, vaan myös turvallisuuskysymyksenä.

Erityisesti naisenemmistöisen julkisen sektorin liitot ovat kuitenkin aktiivisesti pyrkineet politisoimaan sukupuolten välisiä palkkaeroja, ja siten haastaneet koko työmarkkinamallin toimintaa palkkaeriarvoisuuden purkamiseksi.

YTM Miikaeli Kylä-Laason sukupuolentutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja (De)politicisation of Gender Equality in Finnish Competitive Corporatism tarkastettiin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa toukokuussa.

Väitöstutkimuksen mukaan työmarkkinamallilla on kuitenkin myös nurja puoli, sillä keskitetty sopiminen on ollut merkittävässä roolissa sukupuolten välisen palkkaeron ylläpitämisessä.

Kylä-Laaso tutki väitöstutkimuksessaan sukupuolten tasa-arvon ja erityisesti palkkaerojen muotoutumista Suomen työmarkkinamallin murroksessa. Hän esittää väitöskirjassaan, että taustalla on vientisektorin kustannuskilpailua korostava palkanmuodostusmalli, jonka mukaan vientisektorin on määritettävä katto palkankorotuksille muilla sektoreilla.

Tämä malli on edelleen merkittävässä roolissa keskitetyn sopimisen päättymisestä huolimatta erityisesti työnantajien vahvan työehtoneuvotteluja koskevan koordinaation vuoksi.

VÄITÖSKIRJASSA tutkitaan Suomen työmarkkinamallin historiaa, vuoden 2016 kilpailukykysopimusta sekä vuosien 2020 ja 2022 julkisen sektorin työehtoneuvotteluja. Väitöskirja osoittaa, kuinka niin työmarkkinajärjestöjen kuin valtion suhtautuminen sukupuolten tasa-arvoon on ristiriitainen.

– Työnantajajärjestöille sekä valtiolle sukupuolten tasa-arvo on toissijainen kysymys kilpailukykyyn nähden, ja kilpailukyvyn edistämisellä voidaan toisaalta oikeuttaa tasa-arvoa heikentäviä toimenpiteitä. Esimerkiksi kilpailukykysopimusta koskevissa neuvotteluissa kilpailukyky kehystettiin Suomen itsemääräämisoikeutta sekä valtiontalouden vakautta korostavan puhetavan kautta, jolloin julkinen sektori sekä sopimusta vastustaneet liitot asemoitiin uhaksi koko Suomen yhteiselle hyvälle, Kylä-Laaso kertoo.

Tutkimuksen mukaan ammattiliittojen keskusjärjestöt vuorostaan puhuvat hieman aktiivisemmin tasa-arvon puolesta, mutta niidenkin suhtautuminen tasa-arvoon voi olla välineellinen. Keskeisimmin agendalleen tasa-arvon ovatkin nostaneet naisenemmistöisten alojen liitot julkisella sektorilla.

Kylä-Laason mukaan kilpailukyvyn asemaa työmarkkinapolitiikassa selittääkin osittain kilpailukyvyn käsittäminen turvallisuuskysymyksenä. Kilpailukykyretoriikassa ilman kilpailukykyä ei ole talouskasvua, ja ilman talouskasvua hyvinvointivaltion talouspohja murenee.

Turvallisuuspuhetta ovat hyödyntäneet myös julkisen sektorin työntekijäliitot. Esimerkiksi vuoden 2022 työehtoneuvotteluissa palkankorotuksia perusteltiin hyvinvointivaltion palveluiden kestävyydellä koronakriisin jälkimainingeissa. Sukupuolten tasa-arvon nojalla vaaditut palkankorotukset vuonna 2020 eivät vuorostaan saaneet yhtä suurta vastakaikua.

TUTKIMUSTULOSTEN perusteella Kylä-Laaso väittää, että kilpailukykyä pidetään määrittävänä kehyksenä poliittiselle päätöksenteolle ja palkanmuodostukselle.

Niin työmarkkinamallin kuin tasa-arvon näkökulmasta ongelmana on, että palkkaeron vähentämiseen ei työmarkkinamallissa ole rakennettu keinoja. Tämän puutteen vuoksi naisenemmistöisten alojen tavoitteet palkkaeriarvoisuuden purkamisesta kehystetään herkästi uhkana kilpailukyvylle ja jopa hyvinvointivaltiolle sekä työmarkkinoiden toiminnalle.

Miikaeli Kylä-Laaso työskentelee informaatikkona Jyväskylän yliopistossa.