Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

13.9.2025 07:37 ・ Päivitetty: 13.9.2025 07:37

Valko-Venäjällä jatketaan Zapad-sotaharjoitusta, joka sisältää harjoittelua myös ydinasekelpoisilla ohjuksilla

AFP PHOTO / Russian Defence Ministry

Valko-Venäjällä jatkuu tänään Venäjän kanssa järjestettävä yhteinen Zapad-sotaharjoitus. Neljän vuoden välein järjestettävä harjoitus sisältää tänä vuonna myös ydinasekelpoisilla ohjuksilla harjoittelua.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Zapad-harjoitukseen on kerrottu osallistuvan 13  000 sotilasta, mutta todellinen luku lienee moninkertainen. Vuoden 2021 harjoituksen ennakkoon ilmoitettu vahvuus oli 12  800 sotilasta, mutta lopulta Valko-Venäjälle kerääntyi noin 200  000 sotilasta.

Venäjä on toistellut harjoituksen alla, että harjoituksen tarkoituksena on vahvistaa Venäjän ja Valko-Venäjän puolustusyhteistyötä ja että harjoitus ei ole suunnattu kolmatta maata kohti. Esimerkiksi Puolassa katsotaan, että Zapad on harjoittelua Suwalkin käytävän valtaamiseksi.

Suwalkin käytävä kulkee Puolan ja Liettuan rajalla ja erottaa Valko-Venäjän ja Venäjälle kuuluvan Kaliningradin toisistaan. Käytävää pidetään yhtenä Venäjän mahdollisena hyökkäyksen kohteena, sillä se voisi katkaista maayhteyden Baltian maiden ja muiden Nato-maiden välillä.

Sotilasliitto Naton edustaja sanoi eilen, ettei liittokunta näe Zapad-sotaharjoituksen aiheuttavan välitöntä sotilaallista uhkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU