Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Valtiovarainministeriön tiedote leikkii sanoilla” – Harakka: Tehokas katuminen palaa

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka nosti tänään eduskunnan kyselytunnilla esiin, että hallitus on verotuksen toimittamista koskevassa lakiehdotuksessaan tuomassa jälleen takaisin niin kutsuttua tehokasta katumista.

Valtiovarainministeriö väittää kuitenkin juuri julkaistussa vastauksessaan, että ”tehokas katuminen ei ole palaamassa”.

VM:n mukan ehdotuksella yhtenäistetään veronkorotuskäytäntöä ja rajataan viranomaisharkintaa veronkorotuksen määräämisessä. “Tällä pyritään parantamaan verotuksen ennakoitavuutta ja verovelvollisten oikeusturvaa.”

– Valtiovarainministeriön tiedote leikkii sanoilla. Hallituksen esityksessä oma-aloitteisesti esimerkiksi kierretyt verot ilmoittava katuja palkitaan normaalia matalammalla veronkorotuksella. Nykytasosta veronkorotus putoaa jopa kymmenykseen. Tätä nimenomaisesti kutsutaan tehokkaaksi katumiseksi, Harakka vastaa omassa tiedotteessaan.

Lisätietoja lakiuudistuksesta ja siitä aiheutuvista seurauksista saa SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittisen asiantuntijan Lauri Finérin blogista:https://veropolitiikka.wordpress.com/2017/10/26/hallitus-paapoo-veronkiertajia/

VM:n tiedote: http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tehokas-katuminen-ei-ole-palaamassa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE