Politiikka
11.6.2026 12:13 ・ Päivitetty: 11.6.2026 12:13
”Velkakäyrä sojottaisi kyllä ihan taivaaseen” – Orpo torjuu Kaikkosen syytökset
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kuittaa keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen talouskritiikin joko ymmärtämättömyydeksi tai pyrkimykseksi ymmärtää asiat tahallaan väärin.
Kaikkonen tiedotti torstaina hallituksen nettosopeutuksen määrästä ja kysyi miksi suomalaisia on johdettu harhaan.
– Uudet tiedot ovat pysäyttäviä. Eihän nettosopeutus ole sinne päinkään, hän sanoi tiedotteessaan syytti hallitusta velkasumutuksesta.
TAUSTALLA on valtiovarainministeriön arvio hallituksen nettosopeutuksesta tällä kaudella ensi vuoden tasossa tarkasteltuna. VM:n mukaan summa on 2,8 miljardia. Hallitus on pitkin kauttaan puhunut 10 miljardista.
– Kyllähän se on ihan selvä, että valtiovarainministeriön virkamiesten virkalausunnon mukaan hallitus on tehnyt 10 miljardin sopeutustoimet, Orpo totesi medialle torstaina.
Samaan aikaan sopeutusten nettosummaa on painanut Orpon mukaan alas talouden suhdanne, puolustuksen kasvaneet tarpeet, ennustettua nopeammin kasvaneet sote-kulut ja valtionlainojen korkomenot.
– Jos hallitus ei olisi tehnyt tätä, niin meidän velkakäyrä sojottaisi kyllä ihan taivaaseen tällä hetkellä. Ei se nytkään hyvä ole mutta tilanne olisi erittäin huono.
Lisää aiheesta
ORPON mukaan tilanne on ollut koko ajan kaikkien tiedossa. Luvut on käyty perusteineen läpi myös puolueiden yhteisessä parlamentaarisessa velkajarrutyöryhmässä.
– Ehkä otetaan tästä se puoli, että on hyvä, että myös oppositiossa ymmärretään kuinka vaikea meidän tilanne on ja kuinka välttämättömiä hallituksen sopeutustoimet ovat olleet, vaikka he ovat niitä jokaista vastustaneet. Ilman näitä olisimme huonommassa tilanteessa ja sopeutuksen on pakko jatkua. Siksi itse pistin paljon painoarvoa sille, että saimme velkajarrusopimuksen. Että jokainen puolue olisi sitoutunut siihen, että tiukkaa taloudenpitoa pitää jatkaa myöskin ensi kaudella.
Kaikkonen vaati tiedotteessaan hallitusta perumaan ensi vuoden alusta voimaan tulevan yhteisöveron alennuksen. Orpo korosti, ettei talouspolitiikka ole mustavalkoista.
– Tässä meillä on erilainen näkemys opposition kanssa. Uskon siihen, että työtä ja yrittäjyyttä vähemmän verottamalla meillä on enemmän verotuloja. Mutta sen lisäksi osa meidän veronkevennyksistä on katettu tekemällä leikkauksia ja rahoittamalla ne muuten. Kyllä me olemme tehneet vastuullista politiikkaa ja ne ovat olleet koko ajan tässä 10 miljardin ohjelmassa mukana.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
11.6.2026 09:13
Kaikkonen hämmästyi miljardien aukosta, vaatii Orpoa esiin: ”Uudet tiedot ovat pysäyttäviä”
