Venäjä aloitti vuoden rämeikössä, jossa jokaiseen ongelmaan reagoitiin ennemmin hätäisesti kuin harkiten. Syksyn duuman vaalit, niin ennakolta orkestroidut kuin olivatkin, pitivät vallanpitäjät varpaillaan.

Nyt alkanut vuosi on lähtenyt käyntiin Venäjän kannalta paljon paremmissa asetelmissa. Öljyn arvo on noussut lähes 60 dollarin hujakoille, maa on saavuttanut tärkeän aseman Syyriassa, Donald Trump johtaa pian Yhdysvaltoja ja EU:n sisältäkin alkaa löytyä yhä enemmän liittolaisia.

Vaikuttaa ideaalitilanteelta presidentti Vladimir Putinille. Silti jos jotain viime vuoden perusteella voi ennustaa, on se, että tämäkään vuosi ei ole Venäjälle helppo.

Vuosia 2016 ja 2017 yhdistää yli kaiken yksi itsestäänselvyys – ne kuuluvat Venäjällä samaan vaalisykliin. Ensin duuman vaalit, sitten presidentinvaalit vuonna 2018. Se tarkoittaa jatkuvaa valmistautumista vaaleihin.

Talousliberaalin Kudrinin nimitys oli tarkoitettu lepyttämään uudistushaluisia, kun taas kansalliskaartin ja urkintalakien tehtävä oli mitä ilmeisimmin estää mahdolliset ja mahdottomat kansannousut tai vallankaappausyritykset.

Talous on kuitenkin jatkuva ongelma. Vaikka inflaatio oli viime vuonna matala, venäläisten reaaliansioiden on arvioitu pudonneen 9 prosenttia. Kotimainen kulutus taas on laskenut kahden viime vuoden aikana 14 prosenttia, mikä on paljon.

Talousuudistukset ovat tekemättä, ja Kudrinin mahdolliset uudistukset tulevat vasta presidentinvaalien jälkeen, vaikka tarve olisi nyt.

Jos viime vuosi oli valmistautumista, on tämä vuosi selviytymistä.

Heikkoja signaaleja ja mahdollisia huolenaiheita on havaittavissa. Aivovuoto Venäjältä länteen jatkuu, ja kansalaiset ovat hiljalleen alkaneet järjestäytyä yksittäisten asioiden ympärille, josta hyvänä esimerkkinä toimii rekkakuskien Platon-liike. Toiminta ei vielä ole poliittista, mutta kertoo tarpeesta vaikuttaa.

Paljon riippuu nyt siitä, johtaako Venäjää vainoharhainen vai itsevarma Putin.
Ulkopolitiikassa Venäjä näyttää jo luottavan Trumpiin. Kun Yhdysvallat karkotti venäläisdiplomaatteja, päätti Putin olla vastaamatta sanktioihin. Lempeä rooli voi parhaassa tapauksessa maksaa itsensä takaisin, kun Venäjän-vastaisista sanktioista jälleen neuvotellaan.

Mutta sisäpolitiikassa on edessä useita valintoja. Johtavatko lähestyvät vaalit entistä tiukempaan kontrolliin, jonka kansalliskaarti ja Jarovaja-lait mahdollistavat? Vai riittääkö vallanpitäjien itseluottamus kilpailun lisäämiseen niin talouselämässä kuin politiikassakin?

Vuonna 2016 moni vanha kasvo sai vaihtua, kun Putin mylläsi aluejohtoa ja nosti uusia nimiä, Anton Vainon ja Sergei Kirijenkon, vallan ytimeen. Nämäkin nimitykset olivat valmistautumista – mutta mihin, sen varmasti näemme tänä vuonna.

Iida Tikka

Kirjoittaja on STT:n kirjeenvaihtaja Moskovassa