Kirjoittajana on Ville Niinistön lisäksi Veera Luoma-aho.

Suuria uutisia, jotka vaikuttaisivat siihen, miten viime vuosien poliittisia tapahtumia tulkitaan, kirja ei sisällä. Mielenkiintoisinta antia on se, miten Niinistö kuvaa Kataisen ja Stubbin hallitusten toimintaa ja henkilöitä.

Niinistö toimii sixpackin ympäristöministereinä niin kauan kunnes vihreät siirtyi oppositioon syksyllä 2014 vastustaessaan hallituksen ydinvoimapäätöstä.

Niinistö kirjoittaa, että Rinteen tulo vaikutti niin, että käsittelyssä olleen ilmastolain eteen tuli uusi mutka. Se viivästytti päätöstä viikolla.

– Tämä oli vähän kömpelö alku yhteistyölle Rinteen kanssa. Onneksi tulimme sittemmin hyvin juttuun ja opimme arvostamaan toisiamme, Niinistö kirjoittaa.

– Lopulta Rinteelle riitti vain yhden virkkeen lisäys teollisuuden kilpailukyvyn turvaamisen tärkeydestä. Sen jälkeen esitys vihdoin vietiin valtioneuvoston istuntoon, juuri ennen vihreiden puoluekokousta, hän jatkaa.

Ville Niinistö sanoo kirjassa vaalineensa sosiaalidemokraatteihin puoluejohtajana aina hyviä välejä.

– Joskus aiemmin vihreillä oli ollut ristiriitoja demareiden kanssa, osin suurten kaupunkien politiikan tai henkilöiden välisten suhteiden peruina. Toimintakulttuurimme ovatkin yhä kovin erilaiset. Silti oma arvioni on, että hyvinvointivaltion rakentajapuoluetta tarvitaan myös sen uudistamiseen. Arvoissamme on paljon yhteistä, vaikka perspektiivi on toinen. Siitä olen iloinen, että vihreiden ja demareiden suhteet ovat nyt hyvät ja luottamukselliset. Niin olivat välini myös Antti Rinteeseen oppositioyhteistyössä, Niinistö kuvaa.

Entiseen pääministeriin ja kokoomusjohtajaan Alexander Stubbiin Niinistö kirjoittaa pettyneensä pääministerinä, kun taas hänen edeltäjästään Jyrki Kataisesta on pääministerinä paljon positiivista sanottavaa.

– Katainen oli ollut reilu, ratkaisuhakuinen ja kärsivällinen pääministeri, jonka sanaan pystyi aina luottamaan. Stubb keskittyi itsensä brändäämiseen ja käytti tärkeissä asioissa kaiken pääomansa julkisuuden hallintaan.

Niinistö sanoo kuitenkin arvostavansa Stubbia liberaalina ja asiantuntevana ulkopoliitikkona.

– Kotimaan politiikassa on kuitenkin pääasiassa tarkoituksena saada aikaan hyvin todellisia, konkreettisia asioita. Stubbin kärsivällisyys ei oikein koskaan riittänyt siihen puoleen.

Niinistön mukaan ei Helsingin nykyinen pormestari Jan Vapaavuorikaan ole vapaa julkisuuspeleistä, vaikka usein luullaan.

– Vapaavuortahan pidetään yrmynä medialle ärähtelijänä, joka ei tee asioita julkisuuden takia ja on toiminnassaan asiakeskeinen. Julkisuus on kohdellut häntä hyvin. Vapaavuori on esimerkiksi saanut gloriaa siitä, että on ollut pelastamassa Turun telakkaa. Todellisuudessa Vapaavuori saatiin lopulta asiaan mukaan puhumalla, minkä eteen Turun kokoomus ja kaupunginjohtaja Aleksi Randell tekivät kovan työn.

Ville Niinistön mukaan Fennovoima ydinvoimalan tulon Suomeen ratkaisi lopulta juuri elinkeinoministerinä toiminut Vapaavuori.

– Kesällä 2014 uutta hallitusta muodostettaessa Stubb antoi minun yllättäen ymmärtää, ettei ollut varma tästä ydinvoimalasta. Aidosti länsimielistä ja eurooppalaista Stubbia mietityttivät venäläisen ydinvoimalan turvallisuuspoliittiset riskit, näin arvelen.

– Aloin herätellä toivetta, että Stubb päätyisi toisenlaiseen ratkaisuun. Vapaavuori oli kuitenkin sitä mieltä, että ydinvoimala on saatava Pyhäjoelle, ja käsitykseni on, että juuri hän sai Stubbin vakuutetuksi asiasta. Pohdinnat jäivät taakse, ja eduskuntakeskustelussa Stubb jo haukkuikin meitä russofobeiksi. Viimeinen ihminen, jolta sellaista väitettä olisin odottanut, oli juuri Stubb.

Ville Niinistö käy kirjassa läpi myös vihreiden puheenjohtajavaihdoksen Touko Aaltoon, joka monien vaikeuksien ja vaiheitten jälkeen jätti sittemmin kautensa kesken.

– Autoin Toukoa miettimään, miten vihreät tavoitteet saataisiin paremmin esille keskustelussa. Meitä molempia harmitti se, että vaikka kuinka sovitimme omaa toimintaamme yhteen, mediassa muutama toimittaja yritti jatkuvasti kääntää meitä vastakkain. Se oli kuormittavaa meille kummallekin. Ei sellaista tyhjää spekulointia vastaan voi edes puolustautua mitenkään, Niinistö kirjoittaa.

Hän kertoo Aallon ja hänen puhuneen viikoittain.

– Keskustelimme siitä, että Toukon suureksi omaksi politiikan aiheeksi voisi nousta esimerkiksi nuorten syrjäytyminen ja sen ehkäisy. Siitä hän olisi halunnut ottaa kopin, ja suunnitelmiakin oli jo tehty. Valitettavasti niin pitkälle ei ehditty päästä, Niinistö summaa.

Puheenjohtajuutensa jättänyt Touko Aalto tippui eduskunnasta huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Niinistö tunnettiin ja tunnetaan ärhäkkänä some-vaikuttajana. Tätä osaamistaan hän ei kirjassaan peittele.

– Onnistuin kasvattamaan someseuraajieni joukosta niin suuren, että sosiaalisesta mediasta tuli minulle kuin valtava megafoni. Facebookissa sivustani tykkäsi lopulta 75 000 ihmistä. Joinain viikkoina yli miljoona ihmistä näki jonkin päivityksen Facebook-sivuiltani ja parisataatuhatta ihmistä teki jonkun aktiivisen toimen, kuten tykkäsi, kommentoi, jakoi tai klikkasi. Oli suoraan sanottuna vapauttavaa, että välistä katosi ajoittain turhan kyyninen media ja poliitikkojen puheiden toisinaan tahallinen vääristäminen. Se oli vallankumous, hän hehkuttaa.

Niinistö sanoo jopa joskus tuntuneen siltä, että etenkin hänen Facebook-sivunsa ja osin myös Twitter-tilinsä tarkkaavainen seuraaja oli keskimäärin paremmin perillä vihreiden uudistumisesta ja siitä, miten vihreät arvoistaan viestivät kuin heidän oma eduskuntaryhmänsä.

Niinistö katsoo, etteivät useimmat poliitikot ole vielä oivaltaneet somen mahdollisuuksia.