Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Yhden huoltajan perheistä joka kymmenes sai toimeentulotukea – yhteys muun muassa heikompaan koulumenestykseen ja mielenterveysongelmiin

Yhden huoltajan perheistä puolet sai viime vuonna asumistukea, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Lisäksi vuoden lopussa niistä joka kymmenes sai perustoimeentulotukea.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime vuonna yleistä asumistukea sai yhteensä yli 111 000 lapsiperhettä. Kahden huoltajan perheistä noin kuusi prosenttia sai tukea.

Perustoimeentulotukea sai viime vuonna lähes 47 000 lapsiperhettä. Vuoden lopussa kahden huoltajan perheistä vain joka viideskymmenes sai toimeentulotukea.

Kaikkiaan lähes joka kymmenes lapsi kuului viime vuonna toimeentulotukea saavaan perheeseen, tutkimuksessa selviää. Yhteensä näitä lapsia oli lähes 87 000.

Valtaosa perustoimeentulotukea saaneista lapsiperheistä sai kuitenkin tukea hyvin lyhytaikaisesti, tutkimuksessa huomautetaan.

-  Tiedämme aiemmista tutkimuksista, että toimeentulotuen saaminen lapsena on yhteydessä muun muassa heikompaan koulumenestykseen ja toimeentuloon, mielenterveysongelmiin ja ylivelkaantumiseen. Mitä pidempään toimeentulotukea on saanut lapsuudessa, sitä enemmän nämä haasteet korostuvat, sanoo Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan tutkimusprofessori Tiina Ristikari tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan lapsiperheiden pienituloisuutta lisäävät tänä vuonna etenkin yleisen asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset. Tutkijat korostavat, että erityisesti yhden huoltajan perheet tarvitsevat usein sosiaaliturvaa toimeentulonsa täydentämiseen.

Tutkimus on osa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa, ja sen toteuttivat Kela ja Itla. Tutkimustuloksia hyödynnetään parlamentaarisen sosiaaliturvakomitean työssä osana käynnissä olevaa sosiaaliturvauudistusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE