Ulkomaat
20.12.2018 05:36 ・ Päivitetty: 20.12.2018 05:36
Äiti varoitti tytärtään matkan vaaroista – kaksi pohjoismaalaista naista murhattiin julmasti Marokossa
Marokossa islamistien epäillään olevan kahden nuoren pohjoismaalaisen naisen murhan takana, kertoo rikostutkimusta lähellä oleva, nimettömänä pysyvä lähde.
AFP:n lähteen mukaan yksi epäillystä on otettu kiinni ja kolmea miestä etsitään yhä.
Myös poliisin tiedottaja on vahvistanut terrorismiepäilyt. Yhdellä epäillyistä kerrotaan olevan yhteyksiä terroristisiin tekoihin.
Tanskasta ja Norjasta kotoisin olevat uhrit olivat vaeltamassa vuorilla Etelä-Marokossa. Heidän ruumiinsa löytyivät maanantaina.
Sosiaalisessa mediassa levinneessä videossa voi nähdä, kun toinen naisista murhataan katkaisemalla hänen kaulansa. Paikallinen syyttäjänvirasto tutkii videon aitoutta.
Alun perin sisäministeriö kertoi, että molempien uhrien kaulasta olisi löydetty viiltoja.
Alue, jolla naiset olivat vaeltamassa, on syrjäistä seutua.
Naiset opiskelivat etelänorjalaisessa yliopistossa ja olivat suunnitelleet matkustavansa yhdessä kuukauden ajan, norjalaisuhrin äiti kertoi medioille. Toisen uhrin äiti on kertonut varoittaneensa tytärtään matkustamasta Marokkoon.
Paikallisen oppaan mukaan toinen uhreista olisi löydetty teltasta ja toinen sen ulkopuolelta. Alue, jolla naiset olivat vaeltamassa, on syrjäistä seutua, noin 10 kilometriä läheisestä turistikylästä.
Alueen turvatoimia on kiristetty, ja vaellukset on keskeytetty ruumiiden löytymisen jälkeen.
Toisen paikallisoppaan mukaan tapaus tulee vaikuttamaan turismiin ja matkaperuutuksia on odotettavissa. Turismi on tärkeä tulonlähde Marokolle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.