Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Asiantuntija ruoti Niinistön puheen: “Viittasi hieman verhotusti al-Hol-keskusteluun”

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe oli sävyltään tavanomaista vakavampi ja tyyliltään hillitympi, arvioi puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mustakallion mukaan vakavahko sävy oli seurausta käsitellyistä teemoista. Koronapandemian vuoksi puhe sisälsi muutoksen pohdiskelua, minkä lisäksi puheen toisena kantavana teemana oli turvallisuus.

–  Nämä saivat aikaan sen, että sävy oli hieman tavallista vakavampi. Niinistöllä on saattanut ollut tapana hieman leikitellä sanoilla tai käyttää omalaatuisia ilmauksia. Tässä niitä oli vähemmän, Mustakallio arvioi STT:lle.

–  Tämä oli selvästi ladattua asiatekstiä, hyvin selkeäsanaista ja kohtikäypää kyllä.

Mustakallio ei kuitenkaan näe, että Niinistön tyyli olisi erityisesti muuttunut vuosien varrella. Tuoreimmassakin puheessa Niinistö korosti yksilön vastuuta yhteisistä asioista huolehtimisesta.

Mustakallio vertaa tätä presidentin ensimmäiseen uudenvuodenpuheeseen vuodelta 2013, jolloin Niinistö otti kantaa sen puolesta, ettei Suomen tulisi olla oleskeluyhteiskunta.

–  Hän rohkaisee siihen, että ihmiset ottaisivat vastuuta itsestään, mutta ennen kaikkea toisistaan. Sanoma on, että yhdessä tästä selvitään.

Mukana tuttu keino Elisabet II:n koronapuheesta

Erityisen ilahduttavaa puheessa oli Mustakallion mukaan se, että Niinistö aloitti kiitoksella.

Mustakallio pitää tätä perusteltuna ratkaisuna, sillä muiden poliitikkojen ja viranomaisten ohella Niinistö on pitkin päättynyttä vuotta joutunut muistuttamaan itse kutakin itsekurin tarpeesta koronan vastaisessa taistelussa.

–  Kun Suomi on pärjännyt varsin hyvin verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, se on kohtuullista ja perusteltua, että Niinistö osoittaa kiitokset kaikille ja erityisesti hoitohenkilökunnalle, Mustakallio sanoo.

–  Tässähän teki itse asiassa ihan samalla tavalla esimerkiksi Britannian kuningatar, joka huhtikuussa aloitti kuuluisan koronapuheensa myös kiitoksilla.

Antti Mustakallio on käynyt myös tviittiketjulla läpi Niinistön puhetta:

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE