Työmarkkinat
5.6.2019 13:02 ・ Päivitetty: 5.6.2019 13:02
”Auton huollosta maksetaan mielellään, miksei ihmisen?” – Suurliiton uusi puheenjohtaja toivoo asennemuutosta
Palvelualojen ammattiliitto PAM valitsi täysin yksimielisesti uudeksi puheenjohtajaksi kokeneen ay-naisen, 42-vuotiaan Annika Rönni-Sällisen. Oikeustieteen kandidaatti palaa ”kotiin” SAK:n työehdot-osaston johtajan tehtävistä.
Aiemmin Rönni-Sällinen ehti toimia PAMissa muun muassa lakimiehenä, sopimussihteerinä, neuvottelupäällikkönä ja sopimuspäällikkönä.
Ensitunnelmat valinnan jälkeen olivat hieman häkeltyneet.
– Olen huikean iloinen, yllättynytkin, koska ehdokkaita oli alun perin useita ja odotin vaalia. Tuli mahtava tunnelma, kun porukka oli näin yhtenäinen.
Lähes 17 vuotta liittoa johtanut Ann Selin jää vielä hetkeksi taloon saattamaan loppuun muita luottamustehtäviään. Rönni-Sällinen on siitä ihan hyvillään. Hänen mukaansa sovittuna on jo muutama perehdytystuokio, joissa käydään läpi ajankohtaisia asioita.
Syntynyt 25.7.1976 Mäntässä
Naimisissa, kolme lasta
Oikeustieteen kandidaatti
Työkokemus PAMIssa:
Lakimies 2002–2005
Sopimussihteeri 2005
Vastaava sopimussihteeri 2006–2007
Neuvottelupäällikkö 2007–2015
Sopimuspäällikkö 2016
SAK:n työehtoasioiden päällikkö 2015–2016
SAK:n työehdot-osaston johtaja 2017–2019
Rönni-Sällinen on jo ehtinyt miettiä hiukan, mihin suuntaan hän haluaa PAMia viedä.
Lisää aiheesta
– Toivon, että liittomme on entistä aloitteellisempi ja vie itse asioita eteenpäin – eikä vain reagoi muiden tekemisiin. Ay-liikkeessä parasta on yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys. Uskon, että se näkyy puheenjohtajan otteissani. Toivon myös, että pystyn tsemppaamaan myös muita – tämähän ei ole yhden ihmisen show.
Yli 20 vuotta kokemusta ay-liikkeessä on vain plussaa uudessa tehtävässä.
– Se tuo varmuutta omaan tekemiseen. Tiedän asioiden taustat ja miten työmarkkinat toimivat. Se on suuri etu.
Rönni-Sällistä, juristia, ei myöskään saada nalkkiin ainakaan lainopillisissa kysymyksissä.
”Harjoitteluaikaa” uudelle puheenjohtajalle jää niukasti, sillä heti kesän jälkeen alkaa valmistautuminen neuvottelukierrokselle. Vaikka liitot neuvottelevatkin nykyään itse työehtosopimuksensa, Rönni-Sällinen toivoo, että ay-liike kykenee tekemään entistä enemmän yhteistyötä.
– Työnantajat ovat tiivistäneet rivejään, joten meidänkin on siinä onnistuttava, hän perustelee.
Palvelualojen ammatteja pitäisi arvostaa ihan toisella tavalla.
Mitä pamilaiset sitten odottavat liitoltaan? Rönni-Sällinen kuunteli heitä herkällä korvalla kiertäessään ahkerasti kenttää tänä keväänä. Yksi asia on selvä: Liitolta odotetaan vahvaa edunvalvontaa, turvaa ja tukea.
Hänelle kävi hyvin selväksi, mikä hiertää pamilaisten arkea. Epätyypilliset työsuhteet – pätkä- ja silpputyöt ja osa-aikaisuus – ovat palvelualoilla valitettavan tyypillisiä.
– Ne ovat syynä myös ongelmiin tulla toimeen. Tähän pitää yrittää vaikuttaa, että työstä saa sellaisen palkan, että sillä tulee toimeen. On äärettömän stressaavaa ja kuluttavaa, jos ei pysty suunnittelemaan elämäänsä kovin pitkälle eteenpäin. On myös vaikea irrottaa itseään vapaa-ajalle, jos joutuu suhaamaan monen työpaikan välillä, Rönni-Sälli kertoo.
Naisvaltaiset alat ovat kyllä pitäneet ääntä, mutta aina sillä ei ole ollut vaikutusta. Rönni-Sällinen odottaa muutosta asenteissa. Palvelualojen ammatteja pitäisi arvostaa ihan toisella tavalla.
– Suomalaiset maksavat mielellään autojen pesusta, huollosta ja korjauksesta. Mutta kun kyse on ihmisen ”huollosta”, palvelemisesta, se ei saisi maksaa käytännössä mitään. Jotta yhteistä jaettavaa riittäisi työntekijöillekin, tähän ajatteluun on saatava muutos.
”Kolmikantainen yhteistyö on edellytys luottamukselle.”
Tulevan hallituksen ohjelma näyttää Rönni-Sällisestä lupaavalta. Siitä löytyy runsaasti elementtejä, joilla on mahdollisuus parantaa työntekijän asemaa. Hän mainitsee muun muassa kirjaukset nollasopimuksista, alustatyöstä, tasa-arvo- ja samapalkkaohjelmista sekä palkka-avoimuuden edistämisestä.
Rönni-Sällinen odottaa ylipäänsä keskinäisen luottamuksen paluuta työmarkkinoille.
– Itselläni on se fiilis, että tekeillä oleva hallitus lähtee toiselta pohjalta kuin edellinen. Kolmikantainen yhteistyö on edellytys luottamukselle.
Hän toivoo hartaasti, että lainsäätäjä ymmärtäisi arvostaa ay-liikkeessä tehtävää työtä.
– Tämän perään on huudettu viime vuosina, koska me olemme näköjään olleet lähinnä ”välttämätön paha”.
Tuoreen puheenjohtajan huominen aamu alkaa muutolla PAMin tiloihin Helsingin Ympyrätaloon, ja tutustumisella kaikkiin uusiin työtovereihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
5.6.2019 07:38
”On upeaa palata kotiin” – Annika Rönni-Sällinen on PAMin uusi puheenjohtaja
Työmarkkinat
31.5.2019 10:53
Kuka seuraa Ann Seliniä suurliiton johdossa? – Kuusi on ilmoittautunut kisaan tähän mennessä
Politiikka
17.9.2018 15:00
Suurliiton johtoon ilmoittautui jo ensimmäinen ehdokas: ”Haluan toimia heikompia puolustaen”
Politiikka
14.8.2018 15:38
”Hallitus rökittää jälleen kerran naisia” – SAK pitää tilannetta sangen kummallisena