He työskentelivät Ateenassa Heria Voithias (Auttavat kädet) -järjestön avustuskeskuksessa kolme vuotta. Turvapaikanhakijat saivat siellä vaatteita, ruokaa, peseytymismahdollisuuden ja paljon muuta tukea.

— Kreikassa turvapaikanhakijoiden keskuudessa on vielä toiveikkuutta, koska monet eivät ole saaneet käännytyspäätöstä. Pelkään, mitä päätösten jälkeen tapahtuu. Jos ei ole mitään menetettävää, ei ole millään enää väliä, Puhalainen vakavoituu.

Puhalainen hämmästeli, miten kreikkalaiset auttoivat turvapaikanhakijoita, vaikka heillä oli itselläänkin tiukkaa.

Elävimpänä hänellä on mielessä hetki, jolloin hän oli vastaanottamassa Turkista rantautuvia turvapaikanhakijoita Lesboksen saarella. Mukana oli niin kreikkalaisia anarkisteja, ortodoksipappeja, amerikkalaisia kuin ruotsalaisia. Veneitä saapui rantaan.

Hän muistuttaa, että Suomeen tulevat turvapaikanhakijat ovat vain rippeitä siitä, mitä moniin muihin maihin tulee.

— Toivon, etteivät ihmiset kääntäisi selkäänsä terroristien takia apua tarvitseville. Pelkään vastakkainasettelun lisääntymistä. Jos itsekkyys kasvaa, se voi osua suomalaisten omaan nilkkaan, hän pohtii.

Entä mitä Puhalainen haluaisi sanoa niille, jotka suhtautuvat kielteisesti turvapaikanhakijoihin? Ensinnäkin hän kehottaa irrottautumaan stereotypioista.

— Voi kun voisin lähettää heidät viikoksi Keski-Aasiaan tai pakolaisleirille, tutustumaan ihmisiin ja kysymään heidän elämäntarinoitaan, Puhalainen huokaa.

Lue koko Liisa Puhalaisen haastattelu 18.8. Demokraatista.

Otsikkoa on muutettu.