Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

11.12.2019 08:00 ・ Päivitetty: 11.12.2019 08:20

Britanniassa kampanjoidaan viimeistä päivää – Johnson ja Corbyn kiertävät ratkaisevissa vaalipiireissä

Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn tapasi ihmisiä tiistaina kampanjatapahtumassa.

Britanniassa parlamenttivaalien kampanjointi huipentuu tänään ennen huomista äänestystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Konservatiivien pääministeri Boris Johnson ja työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn aikovat sukkuloida eri puolilla maata ratkaiseviksi arvioiduissa vaalipiireissä. Johnsonin ohjelmassa on muun muassa maitopullojen jakelua Yorkshiressa.

Eilen illalla julkaistun YouGov-yhtiön kyselyn mukaan konservatiivit olisivat saamassa alahuoneeseen vajaan 30 paikan enemmistön. Se on kymmeniä paikkoja vähemmän kuin pari viikkoa sitten julkaistussa edellisessä kyselyssä.

YouGovin mukaan ennusteessa on sen verran epävarmuutta, että yhä mahdollinen on myös lopputulos, jossa mikään puolue ei saa enemmistöä paikoista. Yhtiön mukaan konservatiiveista tulee parlamentin suurin ryhmä, mutta paikkamäärä voi vaihdella 311:stä 367:ään.

– Marginaalit ovat erittäin tiukkoja, ja pienet heilahdukset vain muutamien paikkojen suhteen, mahdollisesti taktisen äänestämisen ja työväenpuolueen nousun jatkumisen kautta, tarkoittavat sitä, ettemme voi sulkea (päätöksentekoon kykenemätöntä) parlamenttia (”hung parliament”) pois laskuista, YouGovin Chris Curtis kommentoi AFP:lle.

Brexit vihdoin tammikuun lopussa?

Taktinen äänestäminen merkitsee enemmistövaalijärjestelmässä sitä, että henkilö ei äänestä oman puolueensa ensisijaista suosikkia vaan toista ehdokasta, joka varmimmin pudottaa epätoivotun ehdokkaan pois ykkössijalta.

Jos konservatiivit saavat alahuoneeseen enemmistön, Johnson saanee brexit-lainsäädännön läpi ja Britannia kykenee eroamaan EU:sta suunnitellusti tammikuun lopussa. Sen jälkeen jännitys kohdistuu siihen, ehtivätkö osapuolet sopia uudesta suhteestaan ensi vuoden lopussa päättyvän siirtymäajan kuluessa. Monien asiantuntijoiden mukaan aika ei millään riitä neuvotteluihin, mutta Johnson on toistaiseksi kieltäytynyt harkitsemasta siirtymäajan jatkamista.

Äänestys Britanniassa alkaa huomenna aamuyhdeksältä Suomen aikaa mutta päättyy vasta puoliltaöin. Ensimmäisiä tuloksia joudutaan siten odottamaan perjantain puolelle.

STT–Niilo Simojoki

Uutista täydennetty 11.12. kello 10.20.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU