Valtiovarainministeri Rachel Reevesin lokakuussa julkaisema ensimmäinen budjetti teki lopun konservatiivien suosimasta populistis-thatcheriläisestä talousjärjestelmästä.

Siitä, jota Lontoon Queen Mary -yliopiston politiikan professori Tim Bale on kuvannut radikaalin oikeistopopulismin, markkinavapaus-fundamentalismin ja tiukan rahapolitiikan epävakaaksi yhdistelmäksi.

Valtiovarainministeri Reeves johdatti maan takaisin sosialidemokratian innoittamaan “verota ja kuluta” (tax and spend) -järjestelmään ja käänsi selkänsä edeltäjiensä pyrkimykselle “pieneen valtioon” ja alhaisiin veroihin.

Englannin keskuspankki varoitti jo, että linjaus aiheuttaa kovan inflaatioriskin. Jo konservatiivihallitus nosti viimeisellä kaudellaan veroasteen korkeimmilleen sitten vuoden 1948, yli 37:ään prosenttiin. Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna luku ei silti vieläkään ole kovin korkea.

VEROJEN KOROTUS ja julkisen kulutuksen kasvu ei Reevesin mukaan silti johdu ideologiasta, vaan välttämättömyydestä ja rahapulasta.

Vain sillä tavalla Britannian valtion raha-asiat saadaan tasapainoon, rappeutuneet julkiset palvelut käyttökuntoon ja koko maa takaisin jaloilleen 14 vuotta jatkuneen populismikauden ja koronan tuhojen jäljiltä.

Taloudellinen tilanne ei ole juuri nyt helppo demokraattisten maiden hallituksille. Kuten Oxfordin yliopiston elinympäristöprofessori taloustieteilijä Dieter Helm äskettäin totesi, viimeisten vuosikymmenten kissanpäivät, jatkuva kasvu ja alhaiset korot ovat mennyttä aikaa.

Rauhanosinkojen jako on päättynyt, puolustusmenoja on nostettava Venäjän ja Kiinan uhan takia.

Donald Trumpin uudelle kaudelleen Yhdysvaltoihin lupaama protektionismi voi vielä jarruttaa maailmankauppaa ja kasvua entisestään. Tämä on erityisen ikävää jenkkimarkkinoihin tukeutuneelle Britannialle, jonka vienti Euroopan yhteisöön pieneni huomattavasti Brexitin toteuduttua.

Ja tietenkin ulkomaalaisten into sijoittaa Britanniaan on brexitin takia hiipunut. Taloustieteilijöiden arvion mukaan bruttokansantuotteesta jää joka vuosi Brexitin takia puuttumaan 2-4 prosenttia. Silti EU-ero on poliittisesti yhä niin kipeä asia, ettei edes työväenpuolue halua pitää brexitin tuhoista suurta meteliä. Ero oli kuitenkin kansan demokraattisesti haluama päätös.

KONSERVATIIVIEN hallitus jätti työväenpuolueelle surkean taloudellisen perinnön. Sen aikana Britannian talous putosi G7-maiden huipulta ryhmän hännille.

Sotesektorilla hoitoonpääsyä jonottaa noin seitsemän miljoonaa potilasta. Lääkäri- ja opettajapula ovat huutavia. Julkinen infra rappeutuu, asuntopula on kiihtynyt kaupungeissa, katurikollisuutta ei ole saatu koronan jälkeenkään kuriin.

Myös teollisuuden vihreä siirtymä vaatii varoja, ja yksityistettyjen vesilaitosten jätevesien saastuttamat joet on puhdistettava.

Tavanomaisten maajoukkojen kehittämistä laiminlyöneet asevoimat tarvitsevat lisää rekrytointirahaa, ja puolustusbudjetti nouseekin 2,5 prosenttiin kansantuotteesta.

Leikkaukset ja brittien aluehalllintomallien monimutkaisuus ovat nakertaneet julkisen hallinnon tehoa niin, että Starmerin on tehtävä siihen etenkin kuntatasolla suuria uudistuksia.

Rahaa tarvitaan myös hallituksen jo lupaamiin apulaislääkärien ja rautatieläisten suuriin palkankorotuksiin. Minimipalkan nousu vaikuttaa myös julkisella sektorilla. Kansaneläkkeet nousevat pian neljä prosenttia eli reilusti yli inflaation.

KAIKKEEN TÄHÄN veronkorotuksetkaan eivät riitä, valtionvelkaa on otettava lisää. Talouden hevoskuurin onnistuminen näkyy silti vasta vuosien kuluttua.

Työväenpuolue tietysti toivoo, että äänestäjä näkisi julkisten palveluiden parantumista jo ennen seuraavia vaaleja. Siksi budjetin menolisäykset keskitetään alussa terveydenhuoltoon ja kouluihin.

Mutta kuka nämä uudet verot maksaa? Veronkorotuksissa on painotettu hyvätuloisia. Työnantajan sosiaaliturvamaksu nousee. Samoin perintöveroa, asunnon ostajan leimaveroa ja sijoitusasuntojen myyntivoittoveroa korotetaan. Eliitin yksityiskoulujen ikiaikainen verottomuus poistettiin.

Pienituloiset säästyivät suorilta veronkiristyksiltä, mutta välillisiä vaikutuksia hintojen nousu tietysti heillekin tuo. Hallitus nosti tupakkaveroa, alensi olutveroa ja jäädytti polttoaineverotuksen.

Edes työväenpuolue ei ole täällä niin rohkea, että se uskaltaisi mennä autoilijan kukkarolle ja nostaa bensaveroja – Ranskan taannoiset keltaliivikapinat näyttivät, mihin se johtaisi.