Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Emme haikaile sitä, että neljän vuoden välein pannaan hurlumhei” – SAK:n Eloranta luottaa yhä yhteispelin voimaan

SAK:n edustajisto on tänään ja huomenna koolla Helsingissä. Kuvassa puheenjohtaja Jarkko Eloranta tiistaina puhumassa ay-väelle.

– Onhan tämä ollut niin raskasta ja vaiherikasta aikaa, ettei tätä kaivata lisää. Tämä on ollut aikamoista taistelua monessa suhteessa – ja myös menetyksiä on tullut.

Marja Luumi

Demokraatti

Näin kuvailee palkansaajakeskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta menneitä 3,5 vuotta Juha Sipilän (kesk.) hallituksen puristuksessa.

Hän totesi SAK:n edustajiston kokouksessa tänään, että työmarkkinat ovat politisoituneet, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK vetäytyi työehtosopimisesta. Hallitus sai enemmän kenttää huseerata. Seuraukset näkyvät:

– Muille työmarkkinoiden liepeillä toimiville on annettu entistä suurempi vaikutusvalta, hän perustelee viitaten muun muassa Suomen Yrittäjiin.

– Näyttää olevan niin, että tyhjä tila täyttyy. En tiedä sitten, ajatteliko EK niin käyvän, mutta näin kävi.

Kevään eduskuntavaalien jäljiltä hallitus saattaa koostua palkansaajiin nykyistä myönteisemmin suhtautuvista puolueista. Ottaako ay-liike tyhjän tilan haltuunsa, jos sellainen muodostuu?

– Me uskomme kolmikantaiseen yhteistyöhön ja neuvotteluun sekä pitkäjänteiseen työelämän, sosiaaliturvan ja yhteiskuntapolitiikan kehittämiseen. Emme me haikaile sitä, että neljän tai kahdeksan vuoden välein pannaan hurlumhei taas puolin ja toisin, Eloranta painottaa.

Lisää aiheesta

Hän ei halua lietsoa vastakkainasettelua, koska “silloin työnantaja olisi se niin sanottu ottava osapuoli”.

– Se ei ole SAK:n mielestä pitkässä juoksussa hyvä asetelma. Yhteistyötä ja neuvottelua, sitkeyttä joskus puuduttavuuteenkin saakka – mutta se tuottaa parasta tulosta.

“Eipä aktiivimallista taida enää korjaamalla hyvää tulla.”

Sopimisen kulttuuri, suomalaisen yhteiskunnan kivijalka, ei Elorannan mukaan ole sentään kokenut peruuttamatonta kolahdusta.

– Monet perusrakenteet on saatu onneksi säilytetyksi. Kilpailukykysopimuksella saatiin esimerkiksi työehtosopimusjärjestelmän peruspilarit pysymään pystyssä. Ja ehkä viimeisessä episodissa irtisanomisista nähtiin tietynlainen paluu kolmikantaan, hän pohtii.

Elorantaa huolestuttaa kuitenkin se, miten tulossa olevia suuria uudistuksia tullaan valmistelemaan.

– Jos kaikki osapuolet eivät tule kuulluksi, eivätkä pääse vaikuttamaan lopputulokseen, eihän se hyvä ole.

Kun seuraava hallitus alkaa valmistella hallitusohjelmaansa, SAK ei aio pysyä varjoissa. Isot sosiaali- ja työttömyysturvan sekä perhevapaajärjestelmän uudistukset koskettavat laajasti SAK:n kenttää.

– Työttömyysturvaa on nyt rusikoitu aika lailla nöyryyttävästä aktiivimallista lähtien. Siihen pitää pystyä saamaan joku järjellinen ratkaisu, koska se ei toimi. Mutta eipä aktiivimallista taida enää korjaamalla hyvää tulla. Kyllä se vaatii kokonaan uudelleen läpikäymisen.

Hän pitää tärkeänä, että yhteistoimintalain uudistus saadaan myös liikkeelle. Rakennuspuut näyttävät selvityksen perusteella ihan hyviltä.

SAK on vaatinut myös laajempaa työelämän kehittämisohjelmaa, joka pureutuisi osaamisen ja työelämän laadun parantamiseen ja siihen, miten työuria saadaan pidennetyksi. Elorannan mielestä pitää miettiä tarkkaan, mitkä asiat ovat lainsäädännöllisiä, ja mitä täytyy viedä sopimuksilla eteenpäin.

– Työtä riittää, kun väki vähenee ja vanhenee, ja samaan aikaan työelämän vaatimukset kasvavat. Tiettyihin erityisryhmiin työttömyys kohdistuu erityisen pahasti koko ajan, hän huomauttaa.

“Meidän pitää olla terveen itsekkäitä tässä asiassa.”

Tuore väestöennuste – tai trendilaskelma, kuten Eloranta muistuttaa – ei näytä kovin ruusuiselta. Eloranta ei kuitenkaan lähtisi suin päin tekemään suurta eläkeremonttia. Hänen mielestään 2020-luvun puoliväliin suunniteltu eläkejärjestelmän tarkastelu on silti syytä tehdä.

Keinoja reagoida tilanteeseen Eloranta löytää muitakin.

– Meidän on saatava työllisyysastetta ylös. Ja toivottavasti saamme työntekijä- ja perheystävällisempää työelämää – tietynlaista perhepolitiikan renessanssia on lupa toivoa.

Tulevien eläkkeiden maksuun tarvitaan myös enemmän Elorannan mielestä tavoitteellista maahanmuuttoa.

– Se on eri asia kuin se ajatus, että avaamme luukut auki. Meidän pitää olla terveen itsekkäitä tässä asiassa.

Hän painottaa, että kaikkia maahanmuuttoon liittyviä prosesseja, kuten työlupia, pitää tarkastella.

– SAK:n mielestä saatavuusharkinnasta ei pidä luopua, mutta olemme valmiit keskustelemaan, onko siellä asioita, joita voidaan pohtia uudella kulmalla, Eloranta huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE