Näissä vaaleissa kaikki suurpuolueet voittivat, ainakin omasta näkökulmastaan. Saimme eduskunnan, joka kuvastaa kansalaisten tämänhetkistä tahtoa. Virta vei tällä kertaa oikealle.

MAASEUTU luotti, että perussuomalaiset tuovat yhtenäiskulttuurin ajat takaisin ja pysäyttävät maailman muuttumisen. Roadmanien katujengeistä huolestuttiin etenkin niissä Satakunnan ja Pohjanmaan kunnissa, joissa nuorisolaisjengit jakautuvat lähinnä sen mukaan ajavatko he torirallia Valtran, John Deeren vai Solisin traktoreilla.

Kokoomuskonservatiivit taas lähtivät uurnille liki sosialistiseen tapaan rivit suorana, hyvin yhtenäisenä joukkona. Vaalijuhlissa heilutettiin pahvisia Petteri Orpon kuvia samalla hurmoksella kuin Moskovan vappuparaateissa aikoinaan Lenin-julisteita.

Kokoomusta auttoi myös ajan kypäräpäinen henki. Turvallisuuspolitiikan muodissaolo nosti Arkadianmäelle sekä ihan oikeita että nojatuolikenraaleita.

Se tarkoittaa demareille nyt hyvin vahvaa mandaattia jatkaa oman kannattajakuntansa tavoitteiden ajamista, mutta samalla puolue joutuu tekemään sitä yksinäisempänä kuin ennen.

Hallituskumppaneista vain RKP säilyi voimissaan.

Johtuiko keskustan, vasemmistoliiton ja vihreiden kannatuksen sulaminen taktisesta äänestämisestä? Tämän teorian mukaan romahduksen syynä oli istuvaa hallitusta kannattaneiden liikkuvien äänestäjien halu veikata valjakon vahvinta hevosta.

Ymmärrän kyllä, jos ajatus demarien kähveltämistä äänistä lohduttaa hävinneitä, mutta on itsepetosta panna alamäkeen luisumista pelkästään muiden syyksi.

Samoin puhe demarien “itsekkäästä käytöksestä” on perinjuurin erikoista: eihän mikään puolue pysty uunottamaan kilpailijoidensa kannattajia äänestämään heitä, vaikka haluaisikin.

Äänestäjät eivät ole tahdotonta vaalikarjaa, jota ohjaillaan laumana puoluetoimistojen haluamiin taktisiin suuntiin.

PÄÄTÖS äänestämisestä syntyy ihmisillä mielikuvien, tunteen ja faktojen yhdistelmästä. Jos joku puolue tuntuu äänestäjän kannalta hänelle vähemmän hyödylliseltä valinnalta, se todennäköisesti on sitä.

Keskusta teki hallituskaudella parhaansa näyttääkseen kliseiden mukaisesti epäluotettavalta kumppanilta, ja samalla se menetti pelkän hallituksessa roikkumisen takia kannattajiaan persuille. Kaksilla heinärattailla ajo karkotti kaikki.

Vasemmistoliitto kipuili Nato-jäsenyyskantansa kanssa, mutta ennen helmikuuta 2022 puolue vastusti myös epäjohdonmukaisesti Suomen oman itsenäisen puolustuskyvyn vahvistamista.

Vihreät huomasivat taas tehneensä itseään piirun verran enemmän tarpeettomaksi. Tarve ilmastokriisistä ja hiilinieluista huolestuneelle, poliittisesti yltiökorrektille täsmäpuolueelle väheni sitä mukaa, kun jopa porvarishenkinen vientiteollisuus alkoi saarnata uskottavammin fossiilittoman tulevaisuuden puolesta.

(Entinen puheenjohtaja Ville Niinistö summaa tässä tuoreessa analyysissa vihreiden dilemman vielä tarkemmin – kannattaa lukea.)

Luultavasti vihreistä valuikin ääniä paljon myös kokoomuksen tai liberaalien pottiin.

TUOLILEIKKI uusista ministereistä ja tiimikokoonpanoista on joka tapauksessa politiikan harrastajille kevään kiinnostavin Idols-kisa. Sitä voi seurata pääsiäisen jälkeen pitkään ihan viihteenä – siihen asti kun arki alkaa ja uusi kabinetti alkaa tehdä itsensä näköistä politiikkaa.

Ja kuten vaalitulostakin, myös hallitukseen pääsyä tai sen välttämistä voi jo tulevana kesänä sanoa yhtä perustellusti voitoksi lähes kaikissa puolueissa.

Sen verran realiteetteihin heräämistä ja kaikkia äänestäjiä suututtavia päätöksiä tulevalla ministerijoukolla on nimittäin edessä.

Onnea siis ensimmäiselle välierävoittajalle, keskustalle, joka maanantaina lupasi jättäytyä oppositioon – ainakin siihen asti kunnes joku pyytää hallitukseen.