Onkin mielenkiintoista katsoa, mitä katsauksessa sanotaan – ja ennen kaikkea mitä siinä jätetään kertomatta. Kesällä 2023 kirjoitin hieman samasta aiheesta: siitä miksi kansalaisille kannattaisi viestiä tiedustelunkin tilannekuvasta mahdollisimman selkeästi – että ihmiset tietäisivät realistisesti mitä etenkin idästä odottaa.

Viranomainen ei voi tietenkään käyttää katsauksissaan kovin räväkkää kieltä eikä esittää muita kuin todettuja faktoja. Mutta sen vuoksi tämänkin katsauksen teksti jää ehkä hieman kädenlämpöiseksi.

Katsotaanpa esimerkiksi tätä katsauksen kohtaa:

TÄMÄN VOISI kertoa kansanomaisemmin vaikka näin:

Venäjä haastaa totuutta muuntamalla lännen politiikkaa ja haluaa sanella etupiirinsä. Vaatimukset siitä, että Naton pitäisi palata johonkin 1990-luvun rajoihinsa, eivät ole edelleenkään poistuneet.

Lännessä Venäjä käyttää häikäilemättä hyväkseen Yhdysvaltojen nykyisen presidentin persoutta kehuille diilien tekemisestä. Tämä lisää Suomeen kohdistuvaa uhkaa merkittävästi ja epävakauttaa koko Euroopan turvallisuutta.

Venäjälle sopii hyvin, että täällä lännessä rikotaan infraa tai yhteiskunnan toimintoja alihankkijoiden ja rikollisten kautta. Kreml luottaa länsimaiseen oikeuslaitokseen, ettei sitä pystytä osoittamaan mihinkään syylliseksi, jolleivät tekijät tunnusta ja näyttö ole 110-prosenttisen varmaa.

Ja jos näin tapahtuisi, Venäjä kiistäisi sen silti, kuten se on kiistänyt matkustajakoneiden alasampumiset ja alueloukkauksetkin.

KATSAUS ennustaa, että toimintaympäristömme säilyy ”jännitteisenä”, ja että Venäjä voi jatkaa jonkinasteista sotimista Ukrainassa vielä pitkään.

Venäjän ja lännen pitkään jännitteiset ja Venäjän hyökkäyssodan äärimmilleen kärjistämät suhteet jatkuvat erittäin heikkoina. Venäjä jatkaa pyrkimystään asevoimiensa vahvuuden kasvattamiseksi. Vaikka Venäjän joukot toistaiseksi sitoutuvatkin hyökkäyssotaan Ukrainassa, Venäjän asevoimia kehitetään asevoimareformissa julkaistua tavoitetilaa kohti.

Tavoitetilahan Kremlillä on asevoimien vahvuus ja riittävä voimakkuus sotia kaikissa ilmansuunnissa ja dimensioissa, missä valtiojohto katsookin tarpeelliseksi.

Loppuvuoden ennustamisessa katsaus on lakoninen:

Kriisit ja konfliktit värittävät kansainvälisiä suhteita myös vuonna 2026. Niin
suurvaltojen väliset jännitteet kuin paikalliset aseelliset yhteenototkin jatkuvat eri puolilla maailmaa.

SUOMEN toimintaympäristön eli selkeämmin sanottuna Pohjoismaiden, Baltian ja Itämeren sekä arktisen alueen jännitteisyys johtuu monesta tekijästä – ja osa näistä jätetään katsauksessa luettelematta.

Katsauksesta voi päätellä, että suurin uhka meille on Venäjän halu kontrolloida lähialueitaan sille mieleisellä tavalla. Tähän se valmistelee myös kansaansa, sopivia viholliskuvia rakentamalla. Suomea on yhä useammin siellä alettu kuvata fasistisena maana, joka ei ole ollut tarpeeksi kiitollinen Venäjän ja aiemmin Neuvostoliiton hyvistä teoista ja aluelahjoituksista täällä.
Hiukan samaan tapaan mielipiteenmuokkaus alkoi vuosia sitten Ukrainaakin vastaan.

Toinen kriisejä aiheuttava tai mahdollistava tekijä on tärkeimmän sotilaallisen liittolaisemme Yhdysvaltain presidentin ailahtelevaisuus – joka on sitä luokkaa ettei miehen mielenliikkeitä oikein voi tällaisissa katsauksissa kovin rationaalisilla perusteilla ennustaakaan.

Olihan vielä viikko sitten Grönlantikin tulossa puolustettavien kohteidemme listalle niin sanotusti takavasemmalta ja yllättäen. Hetken oli vain epäselvää, pitäisikö meidän puolustaa aluetta Venäjää, Kiinaa vai omia liittolaisiamme vastaan.

SELVÄÄ kuitenkin katsauksessa on se, että Suomen tärkein viiteryhmä ja sotilaalliset käytännön kumppanit ovat muut pohjoismaat. Osaamme parhaiten toimia heidän kanssaan niin poliittisella kuin sotilaallisellakin tasolla, ja meillä on keskenämme eniten yhteisiä turvallisuuden intressejä.

Uhkaapa Pohjolaa kuka tahansa, vaikka hypoteettisesti edes Yhdysvallat, me pohjoismaat olemme siellä uhkaajaa vastassa joko yksin tai jonkun pienemmän täsmäkoalition kanssa.