Ukrainan vastahyökkäys keväällä 2022 maahan tunkeutuneiden venäläisjoukkojen poisajamiseksi on nyt kestänyt runsaat kaksi kuukautta.

Näyttää siltä, että pitää myös pikkuhiljaa tarkistaa omaakin yleiskuvaa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Mediassa on kirjoitettu paljon koko sodan aikana tehdyistä virhearvioista ja ennakko-odotuksista.

LÄNSIKÄÄN ei toisaalta tuntenut Ukrainaa tarpeeksi, ei ainakaan maan ja kansan periksiantamattomuutta.

Tämä oli myös Venäjältä merkittävä erehdys: juuri tällainen piittaamattomuus ja raakuus on vahvistanut lännen halua tukea Ukrainaa.

Lännen suurin virhe on silti ollut vatulointi Ukrainan auttamisessa ja ennen kaikkea sotilaallisen tuen toimittamisessa sillä varjolla, että pelätään sodan eskaloitumista.

Mielestäni sota eskaloitui jo silloin, kun Venäjän joukot ylittivät naapurimaansa rajan.

LIIALLISET toiveet hyvistä uutisista johtavat usein vääriin ennakko-odotuksiin. Länsimaissa toivottiin, että Ukrainan kesän 2023 vastahyökkäyksestä tulee nopea voittomarssi, koska se olisi oikeudenmukaista ja ansaittua.

Vastahyökkäyksen hidas eteneminen ei oikeastaan ole ihme, vaan pikemminkin olosuhteiden summa.

Venäjä on linnoittanut rintamalinjoilla asemiaan yli puoli vuotta. Tällä hetkellä Ukrainan aseellinen voima, taktiikka, operaatiotaito ja kalusto eivät vain yksinkertaisesti riitä vaativiin hyökkäysoperaatioihin.

Tästä odotin itsekin ehkä liikaa.

DEMOKRAATTISISSA länsimaissa on myös haaveiltu, että kalliiksi käyvä sota muuttaisi Venäjällä kansalaisten ajattelua, ja johtaisi sitä kautta poliittisiin ratkaisuihin Kremlissä.

Mitään merkkejä laajemmasta kansalaisliikehdinnästä tai vastarinnasta ei kuitenkaan ole nähtävissä.

Viime syksyn liikekannallepanon Venäjällä aiheuttama maastamuuttoaalto osoitti, etteivät ihmiset halua mennä kaduille osoittamaan mieltään. Mobilisointivaarassa olevat pyrkivät vain mieluummin maasta pois. Hallintokoneiston kontrolli ja voima on yhä suuri.

Myös Venäjän talouden romahdusta on toivottu. Useat indikaattorit näyttävät silti, ettei suhteellisen helposti kierrettävillä talouspakotteilla ole saavutettu haluttua tulosta. Venäjän taloudessa ei ruplan kurssisyöksystä huolimatta näy romahtamisen merkkejä.

Pakotteiden täysi vaikutus saavutetaan ehkä vuosien kuluttua, kun kaikki kiertoreitit Venäjän naapurimaiden kautta on saatu suljettua.

Venäjä saa edelleen tarvitsemaansa teknologiaa, vaikkakin vähemmän ja heikompilaatuista kuin ennen. Tämäkin riittää siihen, että sotateollisuus pystyy muun muassa ylläpitämään osaa ohjustuotannostaan.

Venäjä on siirtynyt komentotalousmallissaan kohti sotataloutta. Valtio pystynee jatkamaan ja kestämään taloudellisesti järjenvastaista sotaansa yllättävänkin pitkään.

Sen sijaan lännen suurempi, tehokkaampi mutta hajanainen markkinaehtoinen teollisuus ei ole vieläkään pystynyt aloittamaan laajaa ammus-, ase- ja kalustotuotantoa siinä mittakaavassa, että se pystyisi edes tukemaan Ukrainaa kunnolla, saati paikkaamaan omaa vajettaan.

PYSTYVÄTKÖ länsimaat – tai niiden kansalaiset – sietämään sodan pitkittymistä ja kustannusten nousua taas uutta pakkastalvea kohti?

Ukrainan sodan kasvavat kulut voivat syödä länsimaiden nykyisten päättäjien poliittista kannatusta, ja demokratioissa hallitusten pitää ottaa tämä huomioon.

Venäjällä tätä ongelmaa ei ole. Presidentinhallinnosta jo ilmoitettiin, että Vladimir Putinin kannatus
kevään 2024 vaaleissa tulee olemaan noin 80 prosenttia.

Yhdysvalloissa ja Suomessa vaalitellaan myös vuonna 2024, mutta meillä on vain hurskaita aavistuksia, kuka maitamme johtaa seuraavat vuodet.

KUINKA pitkään Ukrainalla on nyt aikaa hakea vastahyökkäyksellään tuloksia?

Syksy ja syksyiset kelit sateineen alkavat Ukrainassa, varsinkin Zaporižžjan eteläisellä rintamalla, lokakuun kieppeillä (toki vuodesta toiseen vaihdellen).

Maaston ja raskaan kaluston käyttöä ajatellen Ukrainan aktiiviselle toiminnalle on aikaa noin kaksi kuukautta, ehkä vähän enemmänkin.

Näköpiirissä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole mahdollisuutta siihen suureen, ratkaisevaan rintamalinjojen läpimurtoon.

Venäjällä tuntuu olevan yhä riittävästi voimaa, kalustoa, joukkoja ja ampumatarvikkeita Ukrainan hyökkäyksen hidastamiseen.

Nyt lienee taas toiveajattelua tuudittautua odottamaan viime syksyn Harkovan alueen kaltaista venäläissotilaiden joukkopakoa. Siellä ei ollut samanlaisia linnoitteita, ja Ukraina pääsi oikeasti yllättämään puolustajan.

Todennäköisesti Ukraina saa lähiaikoina lisää viime viikkojen kaltaista menestystä, etenee muutamia kymmeniä kilometrejä ja vapauttaa muutamia kyliä.

Talven alkaessa varsinkin raskaan kaluston käyttö vaikeutuu. Taistelutoiminta vaimenee lähinnä jalkaväen ja kevyemmän kaluston operaatioihin.

Ja nyt pitää edelleen muistaa sodan rankka, puolueeton laskusääntö. Jokainen hyökkääjä (tässä tapauksessa Ukrainan asevoimat) kärsii keskimäärin kolminkertaiset tappiot verrattuna mihin tahansa linnoittautuneeseen puolustajaan eli Venäjään.

Ohjusiskut puolin ja toisin sen sijaan jatkuvat ensi talvenkin yli, niihin ei säällä ole juuri vaikutusta.

TÄLLÄ HETKELLÄ näyttää pahasti siltä, että saamme olla tämän tunteitamme ja maailmankuvaamme vahvasti heilauttaneen sodan nykyisen vaiheen kanssa tekemisissä vielä pitkään.

Eikä EU:lle tai YK:lle ole vieläkään ihan täysin selvää, mikä on se lopullinen asetelma, mihin odotamme Ukrainan sodan päättyvän.

Samoin varsin hämärää on, miten sen asetelman saavutamme ja mihin konkreettisiin lisätoimiin Ukrainan tukemiseksi eri valtiot ovat valmiita.

Siksi tästä pitää keskustella vakavasti sekä Nato-kumppaniemme kanssa että täällä meillä Suomessa, realistisesti ja avoimesti Ukrainan tukena ollen.