Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Fortumin viimeinen toivonkipinä: ostaisiko Saksan valtio edes palasia Uniperista, edes jollain hinnalla

Lehtikuva / AFP
Uniper hallitsee Saksan maakaasuntuontia - ja siksi se on riippuvainen Venäjän kaasutoimituksista.

Fortum etsii ulospääsyä Venäjän maakaasun varassa toimivan tytäryhtiönsä Uniperin kriisistä. Yksi mahdollisuus on pilkkoa yhtiö ja tarjota siitä osia Saksan valtion haltuun.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uniper on ollut Saksan suurin kaasumaahantuoja, ja nyt Ukrainan sodan pakotteiden takia siltä on lähes kokonaan loppunut halpa venäläinen raaka-aine.

Energiayhtiö Fortum kertoo neuvottelevansa nyt Saksan hallituksen kanssa Uniperin toiminnan tukemisesta. Yksi vaihtoehto on pilkkoa yhtiön liiketoiminnat ja siirtää esimerkiksi Saksan energiajärjestelmälle keskeiset osat valtion omistukseen.

-  Uniperin tilanteen vakauttaminen on keskeistä koko Saksan energian saannin turvaamiselle, Fortum vetoaa tiedotteessaan.

Mitään varmuutta Saksan valtion osto- tai lunastushaluista ei kuitenkaan ole, ja Saksan mediassa on varoiteltu, ettei valtio tee kansallistamista hyvän hyvyyttään. Fortumia odottavat tytäryhtiöstään joka tapauksessa valtavat tappiot.

Uniper on myös hakenut valtiolta sen uuden energialainsäädännön mahdollistamaa suoraa tukea.

Kesäkuun puolivälistä lähtien Uniper on saanut vain noin 40 prosenttia sopimustensa mukaisista kaasumääristä Venäjältä. Yhtiö on joutunut korvaamaan vajeen ostamalla tilalle kalliimpaa muiden markkina-alueiden kaasua.

Lisää aiheesta

Kesäkuun lopussa Uniper antoi tulosvaroituksen ja peruutti tulosohjeistuksensa tälle vuodelle. Aiemmin tällä viikolla luottoluokittaja S&P Global Ratings asetti Uniperin luottoluokituksen (BBB-) tarkkailuun.

-  Fortumin tavoitteena on löytää Saksan hallituksen kanssa kattava ratkaisu, joka on kestävä sekä kaasun käyttäjille että Uniperille ja joka turvaa Uniperin luottoluokituksen siinäkin tapauksessa, että kaasun toimitusrajoitukset Venäjältä pitkittyisivät tai pahentuisivat, Fortum kirjoittaa tiedotteessaan.

Saksan parlamentti hyväksyi perjantaina useita lainsäädäntömuutoksia, joilla hallitus yrittää turvata maan energiahuoltovarmuutta.

Hallitus sai valtuudet tukea kaupallisia energiayhtiöitä suoraan erilaisilla poikkeuskeinoilla.

Lisäksi lainsäädäntö tarjoaa työkaluja tarttua pitkäaikaisempiin rakenteellisiin haasteisiin, erityisesti jos kaasun toimitusrajoitukset pitkittyvät tai pahenevat. Tämän on arveltu tarkoittavan myös mahdollisuutta kansallistaa energiayhtiöitä, jos maan etu niin vaatii.

-  Olemme Fortumissa tyytyväisiä, että Saksan parlamentti on nyt hyväksynyt työkalupakin, jonka avulla energia-alaa voidaan nopeasti ja lyhytaikaisesti tukea tässä energiakriisissä. Toivomme, että Saksan hallitus ottaa välittömästi käyttöön uuden lainsäädännön mahdollistamat työkalut energia-alan ja erityisesti Uniperin tilanteen vakauttamiseksi samalla, kun jatkamme keskusteluja laajemmista, pysyvistä ratkaisuista, Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE