Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo avautuu rajusti blogissaan, Orpokin saa kuulla kunniansa: “Kuuluu diiliin, minulle sanottiin”

Kokoomuksen kansanedustaja Harry “Hjallis” Harkimo kirjoittaa Savon Sanomien blogissaan, että hänen on todella vaikeaa ymmärtää politiikkaan pesiytyneitä toimintatapoja.

Hän piikittelee aika avoimesti myös kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa.

– Viime viikollahan meillä oli hallituskriisi, joka oli hallituskriisi kaikille muille paitsi Soinille, Orpolle ja Sipilälle. He tiesivät koko ajan, että kyse on vain silmänlumeesta. Tästä seurasi sentään jotain hyvää: saimme toimintakykyisen halllituksen.

– Sitä minä en ymmärrä, miksi syntyneellä uudella ”puolueella” on sama määrä ministereitä kuin ennen, vaikka kansanedustajien määrä ryhmässä melkein puolittui.

Harkimo kysyy, miksi näin.

– ”Kuuluu diiliin”, minulle sanottiin. Eikä nyt – eikä yleensäkään – ole kysymys mistään sellaisesta, että kokoomuksen kaikki kansanedustajat pohtisivat yhdessä, mitä nyt kannattaisi tehdä. Ei, sellaista politiikan tekeminen ei ole.

– Jos joku kuvittelee, että puolueen eduskuntaryhmällä on jonkinlaista valtaa, se kannattaa unohtaa nyt.

Lisää aiheesta

– Oikeasti puolueen puheenjohtaja avustajineen tekee isot päätökset, nämä syötetään ministereille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajille – ja näin pikku hiljaa tieto päätöksistä valuu kansanedustajille, kun eduskuntaryhmä kumileimasimena hyväksyy päätökset. Saattavat he joutua lukemaan puolueensa isoista päätöksistä vasta lehdestäkin.

Harkimo kirjoittaa, että viime viikon näytelmästä jäi hänelle paha maku.

– Aika monta syötyä sanaa ja puolitotuutta ehdimme kuulla, kun kaikki vain ”aavistelivat”, että jotain on tekeillä. Höpöhöpöä. Hyvin suunniteltu oli taas puoliksi tehty.

– Tämä sotku vähentää taas politiikan uskottavuutta. Mutta näin tehtiin, koska kaikki yhtäkkiä säälivät Timo Soinia Jussi Halla-ahon saatua voiton. Ymmärrän motiivit, mutta tuskin missään muualla saa tehdä näin likaisia diilejä kuin politiikassa, Harkimo päättää.

Näin keskeiset vaikuttajat selittivät ministeridiiliä Demokraatille kuluvalla viikolla.

– Tulemme selvittämään, mitä oikeasti tapahtui, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puolestaan lausui.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE