Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Herätkää nyt jo – tilanne on vakava” – Pron Maliselta tylyjä sanoja hallituksen kilpailukykytouhuista

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ei säästele sanojaan hallituksen toimia arvioidessaan.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen vaatii hallitusta pikaisesti heräämään Suomen tutkimus- ja tuotekehityspanostusten rapautumiseen. Vaikuttavia korjaavia toimia on valmisteltava niin, että tarvittavat päätökset voitaisiin tehdä tulevassa elokuun budjettiriihessä.

Malinen arvioi tiistaina esiteltyjen pk-yrityksille suunnatun innovaatiosetelin ja innovaatiopankin olevan toimenpiteinä täysin riittämättömiä.

– Tilanne on vakava. Suomen kilpailukyvyn ydin, korkea osaaminen, ottaa takapakkia usealla rintamalla. Yritysten t&k-panostukset ovat alimmillaan lähes kymmeneen vuoteen. Hallitus on vauhdittanut huonoa kehitystä leikkaamalla innovaatioista ja koulutuksesta, Malinen muistuttaa.

– Ajatus on pahasti hukassa, kun yhdellä kädellä kurjistetaan palkansaajien asemaa kilpailukyvyn nimissä, ja toisella leikataan sen parantumisen mahdollisuudet pidemmällä aikavälillä. Hallituksella on tätä menoa jäämässä pää vetävän käteen.

Malisen mukaan t&k-panostusten hyötyjen näkyminen vasta viiveellä niin yrityksissä kuin yhteiskunnassa, ei saa antaa johtaa päätöksenteossa harhaan. Tulokset eivät näy välittömänä talouskasvuna, mutta riittävien toimien puute pitkittää talouden matalalentoa varmasti.

Ajatus on pahasti hukassa, kun yhdellä kädellä kurjistetaan palkansaajien asemaa kilpailukyvyn nimissä, ja toisella leikataan sen parantumisen mahdollisuudet pidemmällä aikavälillä.

Malisen mukaan hallituksen on korjattava aiemmin tehdyt innovaatio- ja koulutusrahojen leikkaukset. Näiden toimien rinnalla verotusta on kehitettävä ohjaamaan yrityksiä kohdentamaan varojaan juuri investointeihin ja osaamiseen. Nyt yritykset jakavat rahat lyhytnäköisesti ulos osinkoina tulevaisuuspanostusten sijaan. Riittävää rahoitusta voitaisiin kerätä työ- ja elinkeinoministeriön tehottomiksi arvioimia yritystukimuotoja karsimalla.

Lisää aiheesta

– Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta mahdollisuuksia on. Kyse on tahdosta tarttua niihin. Hyvä hallitus siihen kyllä kykenee, Malinen uskoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE