Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jäävejä vai eivät? – Muutaman edustajan toiminta nousi keskiöön, kun perustuslakivaliokunta aloitti tänään Pekka Haaviston tapauksen käsittelyn

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä tapasi toimittajia poistuessaan ulkoministeri Haaviston tilannetta käsittelevästä perustuslakivaliokunnan kokouksesta eduskunnassa.

Perustulakivaliokunta kokoontui tänään käsittelemään sitä, miten edetään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) al-Hol-asian selvittelyssä. 10 kansanedustajaa on tehnyt asiasta ministerivastuuasian.

Johannes Ijäs

Demokraatti

He jättivät torstaina perustuslain 115 §:n mukaisen muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan ulkoministeri Haaviston toimien laillisuus al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten tai Suomesta sinne päätyneiden henkilöiden kotiuttamista koskevassa asiassa.

Haavisto saattaa joutua valtakunnanoikeuteen, mikä eduskunnan suuren salin enemmistö näin äänestäisi.

Valiokunnassa puhutti se, ovatko muistutuksen allekirjoittaneet valiokunnan kokoomuslaiset jäsenet Heikki Vestman ja Wille Rydman jäävejä käsittelemään Haaviston asiaa valiokunnassa. Valiokuntaoppaan mukaan muistutuksen allekirjoittaminen ei ole soveliasta jäsenille.

Sen sijaan perustuslain esitöistä löytyy merkintä, jonka mukaan asian käsittelystä itseään ei tarvitse jäävätä.

Demokraatti haastatteli Vestmanin ja Rydmanin eilen.

Lue lisää: Perustuslakivaliokunnan jäsenen ”ei ole soveliasta” allekirjoittaa ministerivastuumuistutusta – Vestman ja Rydman eivät jäävää itseään Haaviston tapauksen käsittelystä

– Jääviydestä löytyi selkeä oikeusohje. Käytännössä on katsottu, että kansanedustaja voi ottaa osaa ministerivastuuasian käsittelyyn, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoi tänään aamuisen perustuslakivaliokunnan kokouksen jälkeen.

Ojala-Niemelän mukaan jääviyskysymyksistä puhuttiin valiokunnassa hyvässä hengessä.

Häneltä kysyttiin, onko hän huolissaan, miltä tilanne näyttää näiden henkilöiden toiminnan takia.

– Itse olen varatuomari ja lähden aina siitä, että lakia noudatetaan, Ojala-Niemelä tyytyi toteamaan.

Myöskään muistutuksen allekirjoittanut perustuslakivaliokunnan varajäsen Sari Tanus (kd.) ei aio jäävätä itseään.

Perustuslakivaliokunnan jäsen Maria Guzenina (sd.) ihmetteli tänään edellämainittujen valiokunnan jäsenten toimintaa.

– Kun syyttäjä ryhtyy tuomariksi, ei se minusta ole ihan oikeusvaltioperiaatteen mukaista, Guzenina sanoi.

Lue lisää: ”Kun syyttäjä ryhtyy tuomariksi, ei se minusta ole ihan oikeusvaltioperiaatteen mukaista” – Guzenina pitää osaa perustuslakivaliokunnasta jäävinä

Sen sijaan valtakunnanoikeuden jäsen, perustuslakivaliokunnan jäsen Antti Häkkänen (kok.) aikoo jäävät itsensä asian käsittelystä ja varajäsen Johannes Koskinen (sd.) valtakunnanoikeuden käsittelystä, mikäli Haaviston asia sinne etenisi.

Perustuslakivaliokunta sopi tänään, ettei oikeuskanslerin kanssa tehdä tutkinnassa päällekkäistä työtä.

Demokraatti kertoi asiasta jo eilen.

Lue lisää: Haavistoa uhkaa valtakunnanoikeus – nyt tuli muutoksia myös oikeuskanslerin suunnitelmiin

Perustuslakivaliokunta jatkaa asian käsittelyä eduskunnan istuntotauon aikana. Seuraava kokous on 14.1. Pekka Haaviston on tultava tähän kokoukseen paikalle tai annettava kirjallinen lausunto.

Valiokuntaan on tulossa kuultavaksi myös ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuominen. Tuominen on syyttänyt Haavistoa lainvastaisesta päätöksestä ja pelolla johtamisesta.

Perustuslain, rikosoikeuden ja hallinto-oikeuden asiantuntijoita tulee aikanaan myös valiokunnan kuultavaksi.

Valiokunnan työ jatkuu 14. päivän istunnon jälkeen tammi- helmikuun vaihteessa.

Johanna Ojala-Niemelä sanoi, ettei pysty ennakoimaan, kuinka kauan koko prosessi kestää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE