2.11.2016 12:59 ・ Päivitetty: 2.11.2016 12:59
Jälleen uusi lintulaji Suomeen? – Lymyilee Kekkosen lenkkimaisemissa
Eilen uutiset kertoivat, että Nakkilassa on tavattu Suomelle uusi lintulaji, preeriakahlaaja. Suomessa on mahdollisesti tällä hetkellä myös toinen uusi lintulaji, idänpikkusieppo. Se piilottelee Helsingin Seurasaaressa, maisemissa, jossa tasavallan presidentti Urho Kekkonen tapasi lenkkeillä.
Demokraatti piipahti paikalla tapaamassa lintuharrastajia. ”Hyvältä näyttää kuvissa”, asiantuntevat harrastajat totesivat. Tällä he tarkoittivat sitä, että ottamiensa valokuvien perusteella laji vaikuttaa idänpikkusiepolta.
Tosin on myös mahdollisuus, että kyseessä olisi pikkusieppo, joka pesii Suomessa. Paikalla kerrottiin kuitenkin, että lintu olisi äännellyt kuten idänpikkusieppo.
Mikäli preeriakahlaaja ja idänpikkusieppo aikanaan vahvistuvat hyväksyttäviksi havainnoksi, ne olisivat järjestyksessään 466. ja 477. Suomessa luonnonvaraisesti tavatut lintulajit.
– Nyt on ollut poikkeukselliset virtaukset tänä syksynä, tuulet ovat puhaltaneet kaukaa idästä. Ei esimerkiksi taigarautiaisten kohdalla ole tällaista syksyä ollut koskaan, Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan toiminnanjohtaja Johannes Silvonen kommentoi Seurasaaressa.
Suomessa on tavattu tänä vuonna kymmenittäin täällä harvinaisia taigarautiaisia.
Suomessa on siis tänään bongattavissa mahdollisesti kaksi maalle uutta lintulajia, sillä Nakkilan preeriakahlaajakin viihtyy yhä paikalla.
Lisää aiheesta
– En kyllä muista vastaavaa tilannetta ihan viimeisiltä vuosilta ainakaan. Onhan se aika poikkeuksellista sekin, Silvonen toteaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.