Suomalainen seisoo autiolla kadulla punaisissa valoissa. Ketään ei näy missään, mutta suomalainen odottaa vuoroaan. Tämä omakohtaisestikin tuttu tilanne kertoo minusta jotain hienoa suomalaisista. Uskomme sääntöihin ja olemme hassuihin tilanteisiin asti valmiita noudattamaan niitä.

Kun kulkee ulkomailla, kävelijöiden ja liikennevalojen suhde on usein lähinnä viitteellinen. Mutta jos emme olisi ikinä käyneet muualla, todennäköisesti ajattelisimme heidänkin noudattavan meidän tavoin liikennesääntöjä.

Tämä ajatusvirhe on osa uuteen raja- tai käännytyslaiksi nimettyyn lakiin liittyvää keskustelua. Oman elämänpiirimme mukaisesti, varmaankin varsin tiedostamattomasti, odotamme, että kun suomalainen virkamies nostaa käden pystyyn ja viittoo palaamaan Venäjän puolelle, niin näin myös yleensä tapahtuu.

TILANNE Puolan ja Valko-Venäjän rajalla kertoo siitä, minkälaiset dynamiikat tilannetta vievät eteenpäin. Yksi toimija houkuttelee paremman elämän lupauksella köyhien maiden ihmisiä yrittämään turvapaikanhakua Euroopassa. Tämä tunnoton taho käyttää hyväkseen ihmisiä ja heidän haluaan elää ihmisarvoista elämää.
Heidät heitetään kuvaannollisesti katapultin kauhaan ja lingotaan rajan yli. Mutta silti he ovat edelleen ihmisiä, ihmisarvoineen.

Heille ei ole tärkeää mikään taustalla oleva konflikti, heille kyse on koko elämästä. Välillisesti usein koko perheen elämästä. He yrittävät varmasti kaikin keinoin rajan yli ja yhä uudestaan, jos on tarpeen.

RAJAN TÄLLÄ puolella nyt valmistelussa oleva lakiehdotus antaisi viranomaisille mahdollisuuden palauttaa rajan ylittänyt takaisin.

Puolan ja Valko-Venäjän rajalla pyrkijöitä pallotellaan väkivaltaisesti edestakaisin, sillä kumpikaan puoli ei heitä halua vastaanottaa. Näin kävisi todennäköisesti Suomen ja Venäjänkin rajalla. Kukaan ei halua tulla palautetuksi eikä Venäjä halua ottaa ketään takaisin.

Sellaisessa tilanteessa puhutaan palauttamisen yhteydessä vähintäänkin kovista otteista. Ei mikään ihme, että tilanteeseen Puolassa ja Välimerellä varmasti perehtynyt Rajavartiolaitos on hyvin suorasanainen arviossaan lakiesityksestä.

Käytännössä tämä mahdollisen lain keskeisin toteuttaja toteaa, että “yksittäinen virkamies ei voisi esitetyn kaltaisen sääntelyn pohjalta ohjeistaa, kouluttaa saati käytännössä soveltaa ja toimeenpanna sitä saattamatta itseään samalla syytteen vaaraan.”

Samaan aikaan kansa ja poliitikot tuntuvat tukevan lakia laajasti, osittain jopa yli perinteisten puoluerajojen.

VENÄJÄLLÄ tiedetään tasan tarkkaan, että Suomessa maahanmuutto, varsinkin Lähi-idästä ja Afrikasta, herättää lähes hysteriaa. Hybridivaikuttamisessa tavoitteena onkin osua kohdemaan heikkoihin kohtiin.

Siksi Venäjä on jo vuosikymmenen ajan käyttänyt informaatiovaikuttamisessaan Suomessa nimenomaan maahanmuuttoasioita, pelkoihimme vedoten.

Korona-aikojen alusta muistetaan, miten kaupat tyhjennettiin vessapaperista. Tälle on jälkeenpäin naureskeltu, mutta siinä hetkessä se oli monille henkisesti tärkeä asia. Sai tehtyä jotain ja koettua psykologisin termein minäpystyvyyttä.

Eihän vessapaperi tietenkään uhkaa poistanut, mutta olipahan tehty se mihin pystyttiin.

Käännytyslain käsittelyssä on samoja piirteitä kuin vessapaperin hamstraamisessa. Uusi laki saattaa olla tarpeen, mutta ei se tilannetta ratkaise.

Lakiin suhtaudutaan suurella kiihkolla, ikään kuin kaikki turvallisuutemme olisi siitä kiinni. Todellisuudessa kaikki riippuu kuitenkin venäläisistä ja heidän päätöksistään.

TAVALLAAN Suomen ratkaisuilla ei ole väliä, sillä hybridihyökkääjä voi valita aina keinonsa ja tulla (vertauskuvallisesti) sieltä missä aita on matalin – tai puuttuu kokonaan.

Silloin meidän kannattaa valita keinot, jotka vahingoittavat itseämme mahdollisimman vähän.

Toisille sellainen ratkaisu on yrittää sulkea itäraja vaikka juridisesti kyseenalaisin keinoin ja väkivalloin. Toisille taas on tärkeää säilyttää oikeusvaltion periaatteet myös kriisin keskellä. Joku ratkaisu siltä väliltäkin on varmasti mahdollinen.

Poliitikkojen tehtävänä on aina päättää elämästä ja kuolemasta. Tällä kertaa harvinaisen konkreettisesti.