Tutulla alarivin hyllypaikalla olleessa purkissa oli uusi nimi. Nyt se oli ”Suolakurkku – fermentoitu”.

Ennen se oli ”Venäläinen suolakurkku”.

Olin muutoksesta hämmentynyt, vaikka kaupallisuutta ymmärtävä minäni kyllä tiesi mistä on kyse. Venäjä ja venäläisyys ovat nyt negatiivisia, myyntiä haittaavia asioita. Mutta nimenmuutos tuntui silti väärältä, varsinkin kun kyse on vakiintuneesta nimestä kurkun valmistustavalle eli hapatukselle.

Julma sodankäyntitapa, jota on nähty myös Tšetšeniassa ja Syyriassa, on samalla myös viesti vihollisille.

Venäjä, sen kieli ja kulttuuri ovat saaneet ihmisten mielissä sävyjä, jotka tekevät niistä vastenmielisiä. Mitä kauemmin sota ja julmuudet jatkuvat, sitä synkemmäksi kuva muuttuu.

Erityisen loukkaantuneita ja petettyjä ovat olleet sellaiset ihmiset, joille Venäjä on tavalla tai toisella ollut osa omaa elämänsisältöä.

Enkä nyt tarkoita bensiinin hakijoita, vaan kulttuurin, tutkimuksen tai kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Heidän puheenvuoroistaan on kuulunut pettymys, suru ja myös viha.

Viha on kohdistunut Kremliin, joka on monin tavoin tehnyt mahdottomaksi ylläpitää ystävällisiä suhteita Venäjälle.

TÄHÄN limboon on joutunut ihmisten lisäksi monenlaisia muita toimijoita. Bisneksessä puhutaan maariskin toteutumisesta, hurjimpana esimerkkinä Fennovoima. Ydinvoimalahankkeeseen ehti upota valtavia määriä pääasiassa kunnallisten energiayhtiöiden rahaa. Määrän voisi joku muuten selvittää.

Mahdottomaan tilanteeseen joutui myös Suomi-Venäjä -seura. Kun koko toiminnan perusajatus yhteyksien luomisesta kahden maan kansalaisten välille muuttui hetkessä vaikeasta mahdottomaksi, oli tehtävä valinta.

Seura teki nopeasti rohkean valinnan ja kertoo nyt, että “tuotamme tietoa Venäjän kansalaisyhteiskunnasta ja tuemme sodanvastaista toimintaa.”

Käytännössä tämä tarkoittaa Kremlin propagandassa jotain, mitä nimitetään länsimielisyydeksi.

Viime maaliskuussa Putin piti puheen, jossa hän kutsui länsimielisiä venäläisiä ”saastaisiksi ja pettureiksi”.

SV-seuran toiminta Venäjän suuntaan on siis mahdotonta niin kauan, kun nykyhallinto tai vastaava on siinä maassa vallassa.

TÄTÄ myös turvallisuuspolitiikkaan ulottuvaa mahdottomuutta kuvasi tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan.

Hänen mukaansa ero on pohjimmiltaan ihmisyyden ja elämän kunnioittamisessa. Niinistön synkkä, mutta oikeaan osunut analyysi on, että niin kauan kuin tuo maailmankuvan ero vallitsee, on kovin vaikeaa löytää uskottavia ja kestäviä tapoja elää aidossa rauhassa Venäjän kanssa.

Tätä eroa ovat ikävän hyvin kuvittaneet Venäjän televisiosta nähdyt katkelmat, joissa aiemmin enemmän Ukrainaan ja ukrainalaisiin kohdistunutta vihankylvöä on kohdistettu myös lännen suuntaan.

Toisaalta ei ole kovin vaikeaa löytää suomalaisia mielipiteenilmaisuja, joissa vaaditaan kaikkien venäläisten ja kaiken venäläisyyden vihaamista hamaan maailman tappiin.

VIHA JA PELKO ovat tärkeitä tunteita, mutta ne voivat olla myös typeryyden ja jopa tuhoisuuden lähteitä. Ennen kaikkea ne tekevät mahdottomaksi uskoa parempaan.

Uudenvuodenpuheessaan presidentti Niinistö sanoi myös, että rauhastakin on uskallettava puhua. Joku päivä sekin koittaa.

Venäjä ei tuosta vierestämme häviä. Siksikin kannattaa uskoa, että mahdottomasta tulee vielä joku päivä mahdollista. Siihen asti kannatan demokratian ja perusoikeuksiemme suojelemista ihmishengistä piittaamatonta diktatuuria vastaan.

Siksi Ukrainan tukeminen sodassa on Euroopan demokraattisille maille rationaalinen valinta.

Mutta hapatettuja suolakurkkuja nimitän edelleen venäläisiksi suolakurkuiksi.

Moni venäläisellä tavalla hapatettu suolakurkku on vaihtanut myyntinimeään.