Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan on jättänyt varjoonsa paljon erilaisia, koko Euroopalle tärkeitä kehityskulkuja. Kun kansainvälinen tilanne muuttuu näin rajusti, myös valtioiden sisäiset ja keskinäiset suhteet muuttuvat.

Eniten hyökkäys on muuttanut tietysti Ukrainaa. Osa maasta on Venäjän miehittämää ja kaiken paljastuneen perusteella väkivaltaisen sorron alla. Venäjä on myös liittänyt osia Ukrainasta itseensä. Samaan aikaan Ukrainan EU-jäsenyysmahdollisuudet ovat liikahtaneet eteenpäin, vaikka matka onkin yhä pitkä.

Ukrainalle on länsiavun turvin rakennettu paljolti Nato-standardeja vastaavat asevoimat. Lähiaikoina vaikutus kulkee myös toiseen suuntaan, sillä ukrainalaisten taistelukentiltä saamat opit otetaan varmasti tarkasti talteen myös Nato-maissa. Ne taas muokkaavat ajan mittaan Nato-maiden asevoimia monin tavoin.

Hieman kärjistäen sanottuna Orbanin Unkarin talous perustuu halvalle venäläiselle energialle. Siksi Unkari on ollut kylmä Ukrainan auttamiselle. Tällä käytöksellään Unkari ajautuu näillä näkymin yhä kauemmas demokraattisten maiden joukosta.

Puola sen sijaan on nostanut monin tavoin profiiliaan, myös sotilaallisesti vahvana Euroopan valtiona. Maa on avustanut Ukrainaa suuresti sekä ottanut vastaan noin miljoona ukrainalaista pakolaista. Puolan kaltaista kovaa linjaa Venäjää vastaan ovat jakaneet paitsi Baltian maat, myös Suomi.

Tämä Venäjän naapurissa olevien maiden ryhmä on myös suhteellisesti suurimpia Ukraina-tukijoita. Tälle linjalle löytyy tarvetta niin kauan, kun Venäjän ja demokraattisten maiden konflikti jatkuu.

PEHMEÄMMÄLLÄ linjalla vaikuttavat olevan edelleen suurvaltaa esittävä Ranska ja muut eteläisemmän Euroopan isot maat.

Brexitin jälkeen Iso-Britannia loi Global Britain -strategian, jonka avulla sen piti rakentaa unionista irtautuneen maan asemaa ja profiilia.

Pääministeri Boris Johnsonin johdolla maa profiloitui nimenomaan Ukrainan tukijaksi. Britit toimittivat yhdessä Yhdysvaltojen kanssa Ukrainalle ennen suurhyökkäystä suuren määrän panssarintorjunta-aseistusta, jota ilman tilanne voisi olla kovin toisenlainen. Myös Suomen suuntaan Britannia on tarjonnut tukea ja jopa turvatakuut.

Venäjän energiasodan suurin mahdollistaja oli nimenomaan Saksan itselleen rakentama riippuvuus venäläisestä kaasusta.

Saksan juuri ennen suurhyökkäystä aloittanut liittokansleri Olaf Scholz reagoikin vuosi sitten tilanteeseen dramaattisesti, peräti Zeitenwendestä, aikakauden käännekohdasta puhuen.

Samalla alkoi rutisten murtua toisen maailmansodan perinnön aiheuttama saksalaisten haluttomuus esiintyä tai toimia sotilaallisissa ulottuvuuksissa, varsinkaan Venäjään liittyen.

Tempoilevalta vaikuttaneesta linjasta huolimatta Saksa on muuttanut omia ulkopoliittisia periaatteitaan ehkä jopa eniten demokraattisista maista.

Samalla se on määrällisesti yksi Ukrainan suurimpia tukijoita, vaikka julkisesta keskustelusta ei niin voikaan päätellä. Pitää myös muistaa, että EU-komission puheenjohtaja ja unionia määrätietoisesti luotsannut Ursula von der Leyen on saksalainen.

ERÄS suuren myllerryksen omakuvassaan ja asemassaan kokeneista maista on Ruotsi. 1800-luvun alusta asti rakentunut puolueettomuus on syvällä ruotsalaisten omakuvassa.

Toki maa oli esimerkiksi kylmän sodan aikana salaa liitossa Yhdysvaltojen kanssa, mutta ne rakennelmat pidettiin myös omalta kansalta visusti piilossa.

Diskuteeraavan kulttuurin maa pystyi nyt oikeastaan hyvin hämmästyttävällä nopeudella päättämään uudesta turvallisuuspolitiikkansa suunnasta. Toki tähän tarvittiin myös ylipuhumista ja ehkä hieman patistustakin Suomenlahden tältä puolen.

MEILLÄ suomalaisillakin on ollut tässä vuoden aikana omat havahtumisemme, mutta muutoksen jälkeen on opeteltava elämään uudessa tilanteessa.

Muuttuneissa asetelmissa Suomen on kiinnitettävä huomiota paitsi omaan asemaansa, myös siihen, että meillä on resursseja vaikuttaa kansainvälisessä politiikassa liikkeessä oleviin asioihin.

Uusien asiantuntijoiden ja diplomaattien värvääminen tähän vaikuttamistyöhön on maan turvallisuuden rakentamista, vieläpä halvimmasta päästä.