Kun Jaska suostuu ja potkaisee, Tellu tempaisee lupauksistaan huolimatta pallon syrjään, ja potkaisija lentää nolosti nurin.

Viimeiset runsaat kymmenen vuotta Vladimir Putin on pitänyt pallona rauhaa Ukrainassa ja kerta kerran jälkeen houkutellut demokraattisia maita yrittämään pallon potkaisemista.

Joka kerta pallo on vetäisty edestä pois ja potkaisijaa nöyryytetty uudestaan ja uudestaan.

Ryhmä muodostui Ukrainasta, ETYJistä, Venäjästä ja epävirallisista venäläistettyjen mielikuvitustasavaltojen edustajista. Se sai aikaan ensimmäisen Minsk-sopimuksen, jota tosin ei toteuttanut kukaan.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentit Francois Hollande ja Emmanuel Macron vuorollaan menivät tuhannen mutkalle yrittäessään neuvotella toimivaa rauhaa.

He varmasti tiesivät, ettei Putin oikeasti pyrkinyt tuolloin rauhaan, vaan Ukrainan alistamiseen. Mutta silti heillä ei ollut varaa olla yrittämättä.

KANNATTAA huomata, miten Venäjä ei Minsk-prosessien aikana edes tunnustanut olevansa sodan osapuoli ja mahdollistaja, vaan se oli mukana neuvotteluissa tarkkailijana ja ”sovittelijana”.

Minskin sopimuksissa Venäjää ei mainita nimeltä. Tällä asemoitumisellaan se pakotti mukana olleet maat hyväksymään valheelliset lähtökohdat koko tilanteeseen.

Minskin prosessissa tulivat näkyviin Venäjän tyylin peruselementit: pyrkimys pakottaa sotilaallisesti toinen osapuoli hyväksymään Venäjän ehdot, röyhkeys valheissa ja vaatimuksissa sekä haluttomuus omiin myönnytyksiin.

Venäjä rikkoo huoletta sopimuksia, jos omat edut sitä vaativat.

SAMAAN TAPAAN keväällä 2022 pian Ukraina-hyökkäyksen jälkeiset Istanbul-neuvottelut Venäjän ja Ukrainan välillä sisälsivät myös äärettömän kovia vaatimuksia Ukrainalle.

Neuvottelut kariutuivat paitsi vaatimusten kovuuteen, myös ukrainalaissiviileille tehdyn Butšan verilöylyn paljastumiseen.

Mutta rauhanneuvotteluja ei missään konfliktissa ratkaista osapuolten moraalin tai oikeudenmukaisuuden mukaan.

Rauha syntyy siinä vaiheessa, kun molemmille osapuolelle sodan jatkaminen on huonompi vaihtoehto. Mitä kohtalokkaampana sodan jatkumista pidetään itselle, sitä ankarampiin ehtoihin ollaan valmiita.

Hieman, ja vain hieman, kärjistäen voi sanoa, että ainoa myönnytys, mihin Venäjä on tänä syksynä viestinyt olevansa valmis, on sotimisen lopettaminen. Heidän näkökulmastaan se toki on vastaantuloa.

He kun ilmeisesti uskovat voivansa edelleen saavuttaa tavoitteensa asevoimin, tai ainakin haluavat antaa sellaisen mielikuvan.

Tämän uskon mahdollistaa se, ettei venäläisille heidän valtavilla miestappioillaan ole väliä. Samoin maan hallinto hyväksyy, että kansantalous ajautuu sodan takia pitkäaikaiseen ahdinkoon. Myös Venäjän lisääntynyt riippuvuus Kiinasta on osa sodan jatkamisen hintaa.

KREMLIN NÄKÖKULMASTA neuvotteluissa kyse ei kuitenkaan ole vain Kiovan taivuttamisesta Venäjälle edulliseen rauhaan.

Myös länteen kohdistuu kovia vaatimuksia. Pelkistäen voisi sanoa, että Kreml haluaa, ettei Venäjälle tule tästä hyökkäyssodasta hävityksineen ja sotarikoksineen mitään jälkiseurauksia.

Aiemmin tällainen rauha ei ollut mahdollisuuksien rajoissa. Vaikka demokraattisilla mailla on ollut koko ajan kova halu yrittää synnyttää rauhaa Eurooppaan, tähän mennessä aselepoa ei ole kuitenkaan ajettu Ukrainan yli. Nyt Donald Trump toimii näin, hyökkäyksen uhria kuuntelematta.

Tätä mallia mahdollistaa myös Ukrainan monin tavoin vaikea tilanne sotaväsymyksen, miespulan ja presidentinkansliaankin yltäneen korruptioskandaalien keskellä. Toisaalta jos Venäjä on aidosti valmis pysyvään rauhaan, sen luulisi olevan käytännössä romahtamispisteessä.

Ikävän mahdollista on se, että sotiminen loppuu vain jommankumman osapuolen romahdukseen.

DONALD TRUMPIA ei näytä haittaavan, vaikka rauhanteko johtaisi rajojen epäreiluun siirtelyyn, hyökkääjän palkitsemiseen ja Euroopan turvallisuuden heikentymiseen.

Trump on omista syistään myymässä Ukrainaa Putinille. Jos Eurooppa asettuu vastahankaan, Nato voi romahtaa. Jos Eurooppa alistuu, Kreml on voittanut silloinkin.

Venäjän aiemman sopimuskäyttäytymisen perusteella voi päätellä, että mikään sopimus ei ole Venäjälle konfliktin päätepiste, vaan vain tauko ennen seuraavaa vaatimusta.

Käytännössä tämä tilanne tarkoittaa, että Putin pitelee jälleen rauhan palloa ja houkuttelee eurooppalaisia demokratioita potkaisemaan.

Ja nämä yrittävät, koska se on oikein ja näin demokratioiden pitää tehdä. Mutta hyvin todennäköisesti pallo vetäistään taas edestämme pois.

Mutta se on pallon pitelijän, ei reilun pelaajan häpeä.