Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Järjestöt vaativat: Joustavuutta! – Suomen perhevapaamalli on Pohjoismaiden jäykin

Palkansaajakeskusjärjestöt ja lapsi- ja perhejärjestöt vaativat perhevapaauudistuksen käynnistämistä seuraavalla hallituskaudella. Uudistus tulee kirjata osaksi hallitusohjelmaa ja siihen tulee varata riittävät resurssit.

Demokraatti

Demokraatti

21 järjestöä luovutti kannanottonsa eduskunnalle tänään perheiden päivänä.

Suomen nykyinen perhevapaamalli on järjestöjen mielestä Pohjoismaiden jäykin ja korvaustasoltaan alhaisin.

– Perhevapaa-uudistusta tarvitaan helpottamaan työn ja perheen yhdistämistä ja edistämään tasavertaista vanhemmuutta. Perheiden hyvinvointia, syntyvyyttä ja työllisyyttä tukeva perhevapaajärjestelmä on hyvä investointi, jonka tulee olla koko yhteiskunnan vastuulla.

Järjestöjen mielestä uudistuksen pitää lisätä joustavuutta perheen ja työn yhdistämisessä ja huomioida perheiden yhdenvertainen kohtelu sekä erilaiset perhemuodot ja elämäntilanteet.

– Samalla uudistuksessa on huolehdittava, että lapsi tai kumpikaan vanhemmista ei joudu heikompaan asemaan kuin nykyisin.

Vanhempainvapaissa pitää olla molemmille yhtä pitkä oma osuus.

Lisää aiheesta

Nykyinen perhevapaajärjestelmä tukee erityisesti äitien pidempää poissaoloa työelämästä, koska esimerkiksi äitiys- ja vanhempainvapaa on sidottu pidettäväksi yhtenäisenä jaksona.

– Vanhemmilla tulee olla oikeus valita, missä järjestyksessä vanhempainvapaat pidetään.

Järjestöt painottavat, että vanhempainvapaissa pitää olla molemmille vanhemmille yhtä pitkä oma osuus ja riittävän pitkä yhteisesti jaettava kausi. Tavoitteena on pidentää ansiosidonnaista perhevapaata ensisijaisesti isän osuutta kasvattamalla.

Ne pitävät tärkeänä, että uusi perhevapaamallijoustaa erilaisten perhetilanteiden mukaan riippumatta siitä, onko kyseessä esimerkiksi ydinperhe, yhden vanhemman perhe, monikko- tai sateenkaariperhe. Uudistuksessa tulee taata myös adoptiolapsille lapsen edun mukainen alku elämälle uudessa perheessään.

Äitiysvapaa tulee kannanoton mukaan voida aloittaa nykyistä joustavammin ennen laskettua aikaa ottaen kuitenkin huomioon raskaussuojeludirektiivin määräykset. Tämä mahdollistaisi äitien työskentelyn niin pitkään kuin äiti tahtoo tai äidin ja vauvan terveys sallii. Erityisäitiysraha säilyisi ennallaan.

Järjestöt ehdottavat myös osittaisen vanhempainvapaan uudistamista niin, että se tuo kaivattua joustoa esimerkiksi työhön paluuseen tai mahdollistaa vanhemman opiskelun. Vapaaehtoisen osa-aikatyön kehittäminen helpottaisi myös merkittävästi työn ja perheen yhteensovittamista. Jos vanhempi työskentelee vapaan aikana, käyttämättä jääneet vapaat tulisi voida siirtää myöhemmäksi.

Joustava järjestelmä ei ole vain työntekijän vaan myös työnantajan etu.

Kannanoton tehneet järjestöt muistuttavat, että muutos ei tapahdu itsestään.

– Perhemyönteinen työelämä ja isän roolin vahvistaminen hoivaavana vanhempana vaativat asenteiden muokkausta ja tavoitteellista vaikuttamistyötä. Työnantajat, esimiehet ja koko työyhteisö voivat tukea ja kannustaa perhevapaiden pitämiseen. Joustava perhevapaajärjestelmä ei ole vain työntekijän ja perheiden etu, vaan myös työnantajan etu.

Järjestöt korostavat, että perheen ja työn hyvä yhteensovittaminen edellyttää varhaiskasvatuspalvelujen saatavuutta ja laatua. Siksi varhaiskasvatuksen kehittäminen on varmistettava perhevapaauudistuksen rinnalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE