– Vapaus ja valinnanvapaus ovat erinomaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia arvoja, ja sosiaali- ja terveyspalveluissakin niillä on sijansa, mutta vapauteen liittyvä vastuu ja palvelujen käyttäjien haavoittuva tilanne ovat toisinaan kestämätön yhtälö, Pirhonen muistuttaa.

Ruotsissa valinnanvapauden lisäämisessä vanhuspalveluissa pyrittiin samoihin päämääriin kuin Suomessa, eli palvelujen saatavuuden parantamiseen. Tutkijoiden mukaan käytäntö on kuitenkin osoittanut, että palveluja käyttävät entistä enemmän ne, joilla siihen on varaa. Myös palvelujen keskittymisestä varakkaammille alueille on näyttöä.

– Alueelliset ja sosioekonomiset erot eri palveluissa ovat meillä selviä, ja näitä eroja sote-uudistuksella lähdettiin alun perin kaventamaan. Nyt on kuitenkin vaarana, että erot vain lisääntyvät, Pulkki toteaa.

”Erään huonokuntoisen asukkaan syöttämiseen minulta meni usein 45 minuuttia, vaikka olen koulutettu hoitaja. Henkilökunnalla ei ollut aikaa käyttää kolmea varttia yhden ihmisen syöttämiseen. Hoitaja saattoikin syöttää hetken ja todeta, että tämä ihminen ei enää jaksa tai halua syödä ja vei ruoan pois. Vastuu ravitsemuksesta siirrettiin ei-ammattimaisiin käsiin itsemääräämiseen vetoamalla. Itsemääräämistä käytettiin suoranaisen heitteillejätön perusteluna.”

Pirhonen sanoo, että tilanne on ääriesimerkki, mutta muistuttaa osuvasti siitä, että palvelujärjestelmän ensisijainen tehtävä ei ole valinnanvapauden tukeminen. Se on heikossa asemassa olevista ihmisistä huolehtiminen.

– Joskus pitää uskaltaa ottaa toisesta vastuu valinnanvapauden korostamisen sijaan.

Tutkijoiden perussanoma on se, että vapauteen kuuluu aina vastuu. He herättelevät kysymään, että jos ihminen ei syystä tai toisesta pysty enää kantamaan vastuuta, missä määrin hänelle kannattaa tarjota valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluissa.

– Me olemme toisistamme täydellisen riippuvaisia syntymästä kuolemaan. Aikuisuuden itseriittoisina vuosina tämä fakta meiltä helposti unohtuu, mutta viimeistään vanhuus pudottaa suomut silmiltä. Eivätkä vanhat ihmiset ole suinkaan ainoa väestöryhmä, joka tarvitsee toisten apua, tutkijat muistuttavat.

Pirhonen ja Pulkki päätyvät tuoreessa tutkimuksessaan esittämään sosiaali- ja terveydenhuollolle arvopohjaksi inhimillisen avuntarpeen ja riippuvuuden tunnustamista.