Politiikka
13.6.2020 07:15 ・ Päivitetty: 13.6.2020 06:06
Jussi Halla-aho analysoi Jukka Hankamäen kirjaa: ”Erittäin etevää media- ja sensuurikritiikkiä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tulkitsee, että perussuomalaisten ajatuspajan Suomen Perustan julkaisemassa Jukka Hankamäen kirjassa Totuus kiihottaa on ”erittäin etevää media- ja sensuurikritiikkiä”.
Halla-aho ottaa asiaan kantaa puheenvuorossaan perussuomalaisten puoluevaltuustossa. Halla-ahon mukaan ”kyseessä oli meidän mokamme, piste”, mutta ”emme tienneet, että kirja sisältää sellaista materiaalia kuin se sisälsi”.
Halla-aho sanoo, että julkisuudessa käsitellyt katkelmat eivät millään tavalla vastaa puolueen ajattelua.
”Samalla kuitenkin haluan, että tapahtunut asetetaan kontekstiinsa. Kirja ei ole yhtä huono kuin sen huonoin luku. Kustantaja ei ole yhtä huono kuin sen huonoin kirja. Suomen Perusta on julkaissut vuosien saatossa erittäin korkeatasoista, osin uraauurtavaa tutkimusta ja keskustelukirjallisuutta etenkin maahanmuuttoon, ilmastopolitiikkaan ja eurooppalaiseen integraatioon liittyen. Tämä tutkimus on meille työkalu, koska me kannatamme tosiasiapohjaista päätöksentekoa. Yksi kömmähdys, vaikka kuinka karmea, ei mitätöi Perustan arvoa, vaikka sitä varmasti yritetään tällaiseen mitätöintiin käyttää.”
Halla-aho näkee, että”hallituspuolueet ovatkin jo pohtimassa Perustan rahoituksen lopettamista”.
”Yhdessä julkaisussa olevan yhden epäonnistuneen luvun vuoksi. Ymmärrämme toki mainiosti, mitkä ovat todelliset motiivit. Suomen Perusta tuottaa pelottavaa tietoa vastapainoksi punavihreälle utopialle ja valheelle. Valta-aseman käyttäminen opposition rahoitusaseman ja toimintamahdollisuuksien rajoittamiselle on kuitenkin vaarallinen, epäeurooppalainen ratkaisu, ja sen löytää helposti edestään, kun suhdanteet muuttuvat. Siksi toivon hallituksen ja hallituspuolueiden taistelevan kiusausta vastaan”, Halla-aho varoittaa.
Todellisuudessa opetus- ja kulttuuriministeriö käy parhaillaan läpi Suomen Perustan julkaisua ja selvittää, onko se ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa.
Lisää aiheesta
Ps-johtaja huomauttaa, että yhdistystoiminta ja puoluetoiminta on joukkuepeliä, jossa tarvitaan tiettyjä pöytätapoja.
”Jos minä haluan, että muut tukevat minua, myös minun on tuettava muita. Ei voi olla niin, että kaikkien muiden on uhrattava poliittista ja sosiaalista pääomaansa minun puolustamiseeni, mutta minulla on rajaton vapaus tehdä ja sanoa juuri niin kuin haluan ja välittämättä joukkuekavereideni mielipiteistä.”
Halla-aho sanoo, että jossakin toisessa puolueessa ne, jotka eivät tätä ymmärrä, karsiutuvat jo lähtöviivoilla, mutta perussuomalaissa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa.
”Joudumme opettelemaan nämä asiat lennossa ja kantapään kautta. Useimmat meistä ovat ainakin kertaalleen liemessä. Virheissä ei ole mitään pahaa, mutta niistä täytyy oppia, ja muuta joukkuetta täytyy kuunnella ja kunnioittaa.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.