Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Niinistö: “Totalitäärisen neuvostoyhteiskunnan ihailijoiden tviiteillä ei voi jatkossa olla merkitystä demokraattisen Suomen kansanedustuslaitoksessa”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) vaatii eduskunnan ryhdistäytymistä. Hän jatkaa blogikirjoituksessaan “perustuslakitalebanien” arvostelua.

Demokraatti

Demokraatti

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) päätti viime viikolla lähettää siviili- ja sotilastiedustelua koskevat mietinnöt takaisin valmisteluun puolustus- ja hallintovaliokuntaan ja uudestaan lausunnolle perustuslakivaliokuntaan. Taustalla oli perustuslakiasiantuntijoiden asiaa koskevat kriittiset huomiot.

“Mietintöjen palauttaminen eduskunnan suuresta salista takaisin valiokuntakäsittelyyn ei ole aivan tavallista. Tviittien perusteella tehtynä se on ainutlaatuista”, Niinistö kirjoittaa.

Niinistön mukaan “perustuslakitalebanit” verhoavat omat ideologiset tavoitteensa asiantuntijuuden valekaapuun ja pyrkivät sosiaalisen median välityksellä painostamaan kansanvaltaisesti valittua eduskuntaa.

“Ja eduskunta taipui huolimatta siitä, että nämä laintulkitsijat olivat olleet jo useaan otteeseen kuultavina eduskunnassa (palkkiona 670 – 1 340 euroa per lausunto), mutta ilmeisesti kaikkea heidän sanomaansa ei otettu sataprosenttisesti huomioon, koska ulkoparlamentaariset keinot piti ottaa käyttöön. Tai sitten he eivät edes halua Suomen ja suomalaisten turvallisuutta edesauttavaa lainsäädäntöä.”

Niinistö nostaa tikun nokkaan erityisesti yhden nimen.

“Aivan oma lukunsa on perustuslakiasiantuntijana esiintyvä professori Martin Scheinin, entinen Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen. Tunnettu myös Turun akateemisesta sosialistiseurasta, jonka ideologiana oli marxismi-leninismi. Vuonna 1972 seura ylitti uutiskynnyksen vaalimainoksessaan, jossa sosialistista Suomea tavoittelevassa julisteessa oli punaiseksi värjäytyvä Suomen lippu. Länsimaiden ihmisoikeudet eivät siinä ideologiassa paljoa painaneet.”

Lisää aiheesta

Niinistö kirjoittaa, että Scheinin lähetti jo syyskuussa 2017 avoimen kirjeen SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n eduskuntaryhmille.

“Hän esitti parhaana vaihtoehtona tiedustelulakien tarkoituksen tosiasiallista vesittämistä, mutta myös jopa tiedustelulakien täydellistä torjumista oppositiopuolueitten määrävähemmistöasemaa hyväksikäyttäen. Marraskuussa 2018 Scheinin totesi, että eduskunta tulisi tiedustelulakien käsittelyssä tietoisesti tekemään perustuslainvastaisia ratkaisuja. Lisäksi hän huomautti kriittisesti, että puhemies Risikko sisäministerinä esitteli siviilitiedustelulait eduskunnalle. Eräänlaista painostusta tämäkin.”

Niinistön mukaan “totalitäärisen neuvostoyhteiskunnan ihailijoiden tviiteillä ei voi jatkossa olla merkitystä demokraattisen Suomen kansanedustuslaitoksessa”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE