Politiikka

Jutta Urpilaisen entinen avustaja lisää kierroksia SDP:n puoluesihteerikisaan — ”Pestiin pyrkivien olisi hyvä pirauttaa Mikael Jungnerille”

Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander

Muun muassa Jutta Urpilaisen entisenä ykkösavustajana tunnettu SDP-aktiivi Tage Lindberg väläyttää SDP:n puoluesihteerikisaan uutta nimeä. SDP:n puoluekokous on ensi helmikuussa.

Tällä hetkellä ”kilpailussa” on mukana varmuudella vain yksi nimi: yhteiskuntasuhteiden päällikkö Hanna Kuntsi Palvelualojen ammattiliitosta. Nykyinen puoluesihteeri Reijo Paananen ei ole vielä kertonut omista aikeistaan vaan on kaivannut keskustelua puoluesihteerin tehtävästä.

Lindberg kirjoittaa blogissaan Verkkouutisissa, ettei puoluesihteerin kannata uhrata rajallista aikaansa kentän aktiiviseen kiertämiseen.

— Pienten ja usein hyvin harmaahapsisten osastojen tapaamisella saa kyllä kalenterinsa täyteen, mutta vaikuttavuus on hyvin rajallinen. SDP:n viimeaikaisista puoluesihteereistä Mikael Jungner on tämän ymmärtänyt parhaiten, hänelle pestiin pyrkivien olisi hyvä pirauttaa.

Hanna Kuntsi oli tästä yhtä mieltä Demokraatin haastattelussa syyskuussa.

— Jos haluamme, että puoluesihteeri oikeasti uudistaa järjestötyön toimintatapoja, nostaa kampanjaosaamisen tasoa ja kykenee levittämään uusia ideoita ja työkaluja, se vaatii nimenomaan organisaation johtamista, tiimityöskentelyn kehittämistä ja järjestökoneen saumattomuuden parantamista. Se yksinkertaisesti ei tapahdu niin, että käyttää aikansa kiertämiseen hajautetusti siellä ja täällä.

Lindberg sanoo, että tässä vaiheessa ehdokasasettelu on vasta alkutekijöissään. Hän kuitenkin nostaa yhden henkilön esiin.

— Mielenkiintoinen nimi putkahti viime viikolla Twitterin kautta maailmalle, Antton Rönnholm, Lindberg viittaa riihimäkeläisen kaupunginvaltuutetun Miia Nahkurin (sd.) päivitykseen.

Rönnholm on toiminut useiden sosialidemokraattisten ministereiden erityisavustajana sekä eri edunvalvontatehtävissä Brysselissä. Viestintätoimisto Miltton nimitti Rönnholmin tämän vuoden alusta Brysseliin vanhemmaksi asiantuntijaksi.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat