Politiikka
6.2.2026 08:33 ・ Päivitetty: 6.2.2026 08:33
Kansanedustaja: Hallitus lamautti itse kotimaisen kysynnän – ”Pelottelu- ja leikkauslinja pahentaa työttömyyttä”
SDP:n kansanedustajan Juha Viitalan mukaan hallituksen omat puheet ja teot ovat yhtenä syynä kotimaisen kysynnän heikkouteen ja korkeaan työttömyyteen. Petteri Orpon (kok.) hallitus on toistanut kriisipuhetta ja samaan aikaan tehnyt rajuja leikkauksia sosiaaliturvaan sekä työelämän epävarmuutta lisääviä heikennyksiä.
Tämän seurauksena kotitaloudet ovat Viitalan mukaan alkaneet säästää, kulutus on hyytynyt ja kotimainen kysyntä sakkaa.
– Kun hallitus rakentaa talouspolitiikkansa pelottelun varaan, ihmiset kiristävät kukkaronnyörejään, yritysten kassavirta heikkenee ja lopulta työpaikkoja katoaa. Hallituksen politiikka on ollut valitettavaa myrkkyä kotimarkkinoille ja se näkyy nyt karusti työttömyysluvuissa ja talouskasvun puutteena sekä kasvavina haasteina kotitalouksien arjessa.
– Erityisesti olen huolissani ihmisistä ja perheistä, joilla ei yksinkertaisesti ole enää varaa arjen tarpeisiin, kuten tammikuun korkeaan sähkölaskuun tai perussairauksien lääkkeisiin, Viitala sanoo kannanotossaan.
VIITALAN mukaan pelottelupuhe ja leikkaukset ovat osuneet samaan aikaan, kun monella työttömällä on jo valmiiksi vaikeuksia löytää työtä, eikä osaaminen tai työkyky aina kohtaa tarjolla olevia työpaikkoja.
Samalla julkisen sektorin rajut säästöt ovat merkinneet irtisanomisia ja palvelujen heikkenemistä eri puolilla Suomea, mikä syö alueiden elinvoimaa ja vähentää ostovoimaa entisestään.
– Hallitus puhuu työllisyydestä ja luottamuksesta, mutta käytännössä se leikkaa sekä työpaikkoja että ihmisten kykyä ja rohkeutta kuluttaa. Tämä on täsmälleen väärä lääke tilanteessa, jossa talous ja työllisyys yskivät.
Lisää aiheesta
– Hallituksen olisi syytä siirtyä pelottelusta ja leikkauslinjasta kohti kotimaista kysyntää, työllisyyttä ja kasvua vahvistavaa politiikkaa. Nyt tarvitsemme ratkaisuja, jotka lisäävät investointeja ja helpottavat aidosti työllistämistä. Luottamus on parasta valuuttaa myös työmarkkinoilla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
