Ulkomaat

Katastrofi: Notre Damen toinen torni romahti – Donald Trump hämmensi Twitterissä: ”Ehkäpä lentävistä sammutuskoneista olisi apua”

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Pariisin Notre Dame -katedraali on tulessa, kertovat viranomaiset. Sosiaalisessa mediassa levinneissä kuvissa näkyy, miten valtavat harmaat savupilvet nousevat kohti taivasta ja liekit loimottavat pyhäkön katolla.

Pariisin apulaispormestarin Emmanuel Gregoiren mukaan katedraalin toinen torni on romahtanut, samalla kun liekit roihuavat katolla.

Katedraalin edustajan mukaan kaikki katon puiset tukirakenteet ovat tulessa. Katedraalia korjataan parhaillaan, ja poliisin mukaan tulipätsi on saattanut saada alkunsa korjaustöistä. Poliisin mukaan mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, etteikö kyseessä olisi onnettomuus.

Palo sai alkunsa hieman ennen kello iltaseitsemää paikallista aikaa.

LEHTIKUVA / AFP

Silminnäkijöiden mukaan paloautoja ajaa jatkuvasti kovalla vauhdilla kohti Citén saarella Seine-joella sijaitsevaa katedraalia. Pariisin poliisi on kehottanut ihmisiä välttämään paloaluetta ja tekemään tilaa hälytysajoneuvoille.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo kuvaili Twitterissä paloa ”kauhistuttavaksi”

– Palokunta yrittää saada liekkejä hallintaan, Hidalgo kirjoitti.

Notre-Dame on 130 metriä pitkä ja 48 metriä leveä. Se on valmistunut vuonna 1345.

Katedraali kuuluu Euroopan suosituimpiin turistikohteisiin.

Macron kiirehti palopaikalle

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on perunut täksi illaksi suunnitellun televisiopuheensa ja kiirehtii palopaikalle.

Palo on herättänyt laajalti kommentteja sosiaalisessa mediassa. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Notre Dame -katedraalin palo on ”kauhea”. Trump kirjoittaa Twitterissä, että palo tulisi sammuttaa ilmasta käsin ja nopeasti.

– Ehkäpä lentävistä sammutuskoneista olisi apua. Nyt on syytä toimia nopeasti, presidentti neuvoi.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 14 Demokraatti
60 000 - Hallitusohjelman perusta on paraneva työllisyys
Corbynismin kriisi - Brexit rokotti Labouria
Tahtomattaan guru - Petteri Taalas
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Rane Aunimo

Väärin korotettu eli kuinka oikeiston papukaijat pesivät kasvonsa yhdessä yössä eläkeläistenkin ylimmiksi ystäviksi
10.7.2019

Luetuimmat


Uusimmat