Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kiire tulee, mutta sopimus syntyy” – Palola varoittaa liittokierroksesta

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola piti työmarkkinakatsauksen keskusjärjestön edustajiston kokouksessa Vantaalla tänään.

– Monessa pöydässä tulee vielä kiire, jotta kilpailukykysopimus saadaan aikaan suunnitellussa aikataulussa, sanoo STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

Hän uskoo, että kiireestä huolimatta sopimus kuitenkin syntyy.

Palola puhui STTK:n edustajiston kokouksessa torstaina Vantaalla.

Liitot neuvottelevat parhaillaan kilpailukykysopimuksen soveltamisesta alakohtaisesti.

Neuvotteluiden on määrä päättyä toukokuun lopussa.

Palola toivoo, että liittokohtaiset neuvottelut saadaan määräajassa maaliin ja sopimus on kattava.

– Jos kilpailukykysopimus kaatuu, vastakkainasettelu syvenee. Mitään uutta neuvottelupöytää ei sopimuksen ympärille enää rakennettaisi vaan edessä on liittokierros. Ennustan, että se olisi ensi syksynä pitkä ja raskas ja työmarkkinahäiriöiltä tuskin vältyttäisiin.

Lisää aiheesta

Emmekö osaa enää sopia ja haluammeko vain riidellä?

Palola toisti STTK:n ehdot kilpailukykysopimuksen saavuttamiseksi.

– Paikallisen sopimisen lakivalmistelun on edettävä kilpailukykysopimuksen neuvottelutuloksen mukaisesti. STTK ei myöskään hyväksy luottamusmiesjärjestelmän romuttamista tai ohittamista. Sopimuksen varmistamiseksi hallituksen on ilmoitettava tuloverokevennysten tarkempi aikataulu, mitoitus ja kohdentaminen pieni- ja keskituloisille.

Palola muistutti STTK:n edustajistossa, että ensi vuonna sata vuotta täyttävää Suomea ei ole rakennettu riitelemällä ja repimällä vaan hakemalla yhteistä hyvää neuvotellen ja sopien.

Palola on huolissaan myös rasismista, joka on Suomessa lisääntynyt.

– Holtiton sosiaalisessa mediassa tapahtuva käytös on siirtynyt osaksi päivittäistä toimintaa ja kielenkäyttöä. Asenteiden jyrkentyminen näkyy erityisesti suhtautumisessa maahanmuuttoon. On kysyttävä, milloin fiksuista koulutetuista suomalaisista on tullut itsekkäitä oman edun tavoittelijoita ja suoranaisia rasisteja. Emmekö osaa enää sopia ja haluammeko vain riidellä, Palola kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE