Ensin oli jumalien hallitsema maa, jota alkuperäiset amerikkalaiset eivät omistaneet. Sitten valkoiset tulokkaat ottivat sen omistukseensa ja toivat siitä rikkauksia tuottamaan orjia Afrikasta. Tehokkuus vaati julmaa kuria.

Monessa kaupungissa on metro, mutta voiko todella olla kokonainen maanalainen rautatieverkosto? Whitehead antoi haastattelun Sydney Morning Heraldille 2017 luonnehtien, että teos on totuudellinen asioiden, ei faktojen tasolla. Kyse on vaihtoehtohistoriasta terästettynä márquezlaisella maagisella realismilla, mikä on todellisempaa kuin totuus. On tehokkaampaa kuvitella maan alle, kosteisiin ja haiseviin tunneleihin liikkuva juna, jonka aikataulusta ei ole tietoa eikä määränpäätä tunne. Ja ajatella valtavaa työmäärää, mitä tällaisen verkoston kaivaminen ja kiskottaminen merkitsisi.

Tämä ei lopettanut mustien ongelmia, ja rotusuhteet ovat yhä kriisin lähde, kuten osoittaa Black Lives Matter -liike ja George Floydin surma Minneapolisissa poliisiväkivallan uhrina. Whitehead on kieltänyt romaaninsa suoran yhteyden näihin ilmiöihin ja torjuu esiintymiset tämänkaltaisissa tilaisuuksissa, koska ei sitten muuta voisi tehdäkään.

Pakoon helvetistä

Romaanin päähenkilö on orjatyttö Cora julman veljesparin plantaasilla Georgiassa, joka viime syksynä ratkaisi Yhdysvaltain kohtalon äänestämällä Joe Bidenia Donald Trumpin nationalistista retoriikkaa vastaan. Coran elämä kääntyy, kun Caesar, nimensä mukainen rohkea nuorukainen ehdottaa pakoa tästä helvetistä, jota leimaavat julmien työnjohtajien ja mustien piiskurien terrori yhdeksänsiimaisten ruoskien viuhuessa selkänahat verille. Tilanherra käyttää morsiamiin ensi yön oikeutta. Paot ovat harvinaisia kidutuskuolemien pelossa.

Mutta tätä romaania ei olisi, mikäli Cora ei lopulta onnistuisi, vaikka valkoinen palkkionmetsästäjä nappaa hänet kahdesti. Hänen pakotiensä kulkee maanalaisrautatietä myöten Etelä- ja Pohjois-Carolinan sekä Tennesseen kautta Indianaan, jossa hän uskoo lopultakin olevansa turvassa mustien maatilalla. Kunnes valkoinen roskajoukko tuhoaa sen, ja Coran tie jatkuu mustan vanhuksen vankkureilla kohti Kaliforniaa. Kulttuurin nuoruuden ja sivistyksen ohuuden takia naiivius kuuluu aina amerikkalaiseen kirjallisuuteen.

Whitehead on tehnyt taustatyön huolella perehtyen presidentti F.D. Rooseveltin 1930-luvulla rahoittaman projektin aineistoon, jossa koottiin entisten orjien elämäkertoja. Amerikkalaisromaanien pakollisessa kiitososastossa Whitehead kiittääkin mennyttä suurmiestä. Indianalaisfarmin tuho perustuu tositapaukseen, mustien utopistisosialistien maatilan hävitykseen Greenwood, Oklahomassa. Kun romaanin tapahtumat ovat rankkkoja, ja niiden kuvaaminen yksityiskohtaisesti veisi sadistisiin näkymiin, kirjailija ratkaisee ongelman takaumina. Hän ilmoittaa käännekohdan etukäteen palaten detaljeihin etäännytetysti.

Vapauttava lukutaito

Maanalaisjunassa liikkuu tärkeitä teemoja, jotka eivät 170 vuodessa ole vanhentuneet. Yksi on kirjallisuuden merkitys ja lukutaito sen edellytyksenä. Orjilta lukeminen oli kielletty, koska se voisi johtaa kapinallisiin ajatuksiin. Coralle on järkyttävä elämys, kun hän turvataloissa ja lopulta indianalaisfarmilla oivaltaa osaavansa lukea. Ajankohtaistietoa täynnä olevat almanakat ovat hänen mielilukemistoaan. Juuri lukutaito tekee orjasta vapaan, sellaisen joka katsoo valkoista silmiin, mikä plantaasilla on kielletty. Näin Cora tekee Etelä-Carolinassa ollessaan museossa elävänä töllistelyesineenä.

Whiteheadin kertoja tiivistää: ”Ihmiset syntyvät hyviksi mutta maailma tekee heistä pahoja. [- -]  Vaikka maailma olikin paha, ihmisten ei tarvinnut olla, jos he panisivat vastaan”. Kapinaan he eivät silti nouse, sillä muistissa on ainoa tehokas, Nat Turnerin johtama kansannousu 1831 johtaen 60 valkoisen ja kostona yli sadan mustan surmaan. Turner hirtettiin Jerusalem, Virginiassa, ja hänen nahastaan tehtiin rahakukkaro omisajasuvulle. William Styron kirjoitti 1960-luvulla klassikkonsa Confessions of Nat Turner. Tunnustuksissaan Nat sanoo: ”Jos musta mies katsoo valkoista silmiin, heti on tiedossa ikävyyksiä”.

Romaani käy Amerikan pohjimmaiseen olemukseen. Yliopistoja pohjoisessa käynyt ”puoliverinen” Lander julistaa tämän maan olevan suurin harha, koska valkoiset ovat sen omineet  tappamalla intiaanit ja orjuuttamalla mustat. Sen perustuslaki on murha, varkaus ja julmuus.

Vaikka mustat ovat kulkeneet hirsipuiden reunustaman vapauden tien, se on vienyt pitkälle orjuuden, rotuerottelun, lynkkausten, köyhyyden ja muun vääryyden läpi. Yhä on matkaa, mutta Black Lives Matter.

Kari Sallamaa