Tulvaniitty ilmestyi suomennettuna 2014 Tammen Keltaisessa kirjastossa. Sitä aiemmin oli samassa laatukirjallisuuden sarjassa jo julkaistu kolme Lahirin varhaisempaa teosta: Tämä siunattu koti, Kaima ja Tuore maa. Vuonna 2020 julkaistu Missä milloinkin poikkeaa tekijänsä muusta tuotannosta, koska se tapahtuu Roomassa ja koostuu lyhyistä tarinoista tai havainnoista.”

EDELLISKERRAN voittaja Lappilan kirjapiiri kertoo innostuneensa keksittyään, kuka kirjailija on kyseessä.

”Hän on Jhumpa Lahiri. Häni kuvaa elämää kahden kulttuurin ristipaineessa, ja sen aiheen hän tuntee syvästi, kun syntyi Englantiin muuttaneiden bengalilaisten vanhempien lapsena Lontoossa, ja opiskeli sittemmin Yhdysvalloissa Bostonin yliopistossa kirjallisuutta. Hän aloitti uransa kirjoittamalla novelleja lehtiin, ja kokosi niitä novellikokoelmaksi. Tämä siunattu koti ilmestyi v. 1999 ja sai heti merkittäviä kirjallisuuspalkintoja mm. Pulitzerin. Hän osaa kuvata aidosti kahden maailman välissä eläviä ihmisiä, idän ja lännen kohtaamista ihmisen arkielämässä. Kerronta on täsmällistä ja taitavaa. ”

Ja niinpä: ”Kärkölän kirjasto onnistui hankkimaan Tulvaniityn piirimme luettavaksi tosi nopeasti, mistä olemme tosi kiitollisia!”

Näin vanha (32 vuotta) kirjapiiri innoittaa nuorempaa!

Näin kirjoittaa Unto Vesa heti lehden ilmestymispäivänä 25.4.:

”Kirja kuuluu lukemattomien osastoon, mutta selvästikin pitäisi lukea, jopa monesta syystä. Kirjailjjan itsensä esittämä teoksen ja sen taustan esittely on youtubessa. ”

Ja kakkosviestissä kuusi päivää myöhemmin:

”No nyt siirtyi luettujen joukkoon. Löysin divarista ja pitihän se heti lukea.. Kiinnostava kyllä, muttei itselleni suuri elämys eli odotin enemmän. Sen verran koukuttava, neljän sukupolven kattava, Intiasta Yhdysvaltoihin eestaas polveileva tarina kuitenkin, että loppuun asti sen ahmin.”

Eipä kuhnusteltu tämän asian kanssa!

VELI-PEKKA SALMINEN ryhtyy visalle pitkästä aikaa, vaikka asianomainen teos vielä lukematta onkin.

”Pari kertaa Intiassa matkailleena olen kyllä lukenut jonkin verran intialaislähtöistä kaunokirjallisuuttakin, viimeksi Amitav Ghoshia. Ovat usein tapahtumarikkaita stooreja, joissa yllättäviä käänteitä ja värikästä henkilögalleriaa on vähintään riittävästi. Ei mitään vähäeleistä tai liian ytimekästä vaan kirjavaa kuvaa leveällä pensselillä.

Mutta niinpä vain nyt haetun Jhumpa Lahirin kirjoihin en ole ehtinyt. Hänen lavea romaaninsa Tulvaniitty näyttää myös kuljettavan ihmisiä historian kuohuissa, laajakaarisesti: Intian itsenäistymisestä USA:n 60-luvun poliittisiin asetelmiin ja dilemmoihin, jne.”

Paluuta visakartalle tekee myös Tuula Hynynen.

”Kirjassa seurataan sitaatissa mainitun Subhasin ja hänen perheensä elämää Kalkutassa ja hänen myöhempää elämäänsä Rhode Islandissa. Yhdysvalloissa. Subhasin veli, Udayan, ei ole yhtä tunnollinen kuin veljensä, mutta kuitenkin vanhemmille läheisempi. Vastarintaliikkeeseen kuuluneen Udayan järkyttävä kuolema aiheuttaa Subhasille, suuren menetyksen ja surun lisäksi, velvollisuudentunteita tämän vaimon tulevaisuuden suhteen.

Teoksessa piirtyy hienolla tavalla kuva kahdesta eri kulttuurista ja eroista niiden välillä. Esimerkiksi naisten mahdollisuuksista tehdä päätöksiä omasta elämästään.”

Sirpa Taskinen pohtii kirjailijan äidinkieltä ja isän- tai ainakin kotimaata.

”Jhumpa Lahiri on ilmeisen kielitaitoinen – hän on julkaissut viimeisimmän kirjansa italiaksi, muut kirjat englanniksi, äidinkieli on varmaan joku Intian kielistä. Eri tietojen mukaan hän asuu Italiassa (ainakin puolet vuodesta), omien virallisten sivujensa mukaan taas Brooklynissä.”

Myös Tarmo Tikka on vähän ihmeissään faktojen kanssa.

” Kirjasta saa tietoa myös intialaisten perhekeskeisyydestä ja tavoista, jotka saattavat olla muuttumassa vapaampaan suuntaan. Lahirista saamieni tietojeni vuoksi hän jää hieman salaperäiseksi, joka houkuttaa tutustumaan hänen muihin teoksiinsa.”

Mauri Panhelainen on taas ollut ihmeissään lähinnä omien ajatustensa kanssa.

”Olin aluksi aika varma, että ensiksi mieleen tullut kirjailija on jo ollut visassa. Sitten aloin ajatella, että ehkä häneen on tullut vain törmättyä usein visakirjailijaa etsiessä. Lopulta päädyin siihen, että ilmeinen etsitty onkin juuri hän, johon tuntomerkit ja vihjeet tuntuivat alun perinkin sopivan parhaiten: 56-vuotias naispuolinen yhdysvaltalaiskirjailija Jhumpa Lahiri.”

Jari-Pekka Vuorela löytää Lahirin tyylille osuvan vertailukohdan.

”Jhumpa Lahirin saamista palkinnoista yksi on nimetty Ernest Hemingwayn ja toinen Frank O’Connorin mukaan. Sopivasti, mielestäni. Lahirin tyyli on lakoninen, virtaviivainen ja informatiivinen, journalistinen jopa.”

Tulvaniitty ei tehnyt Juhani Niemeen odotettua vaikutusta.

”Mukaan pääseminen vei aikansa, eikä tarina sen jälkeenkään alkanut vetää niin hyvin kuin Lahirilta olisi voinut odottaa. Paljon enemmän antoi novellikokoelma Tämä siunattu koti.

Muita vilkkaan visan tietäjiä olivat Veikko Huuska, Terttu Vanhala, Helena Nurmio ja Mauri Niemi. Palkinto Taina Ukkoselle. E(rb)

Visasitaatti 7

Tällä vuosikymmenellä visakirjailijamme tuotanto on yhtä tähtielämäkertaa lukuunottamatta suuntautunut etupäässä lapsille. Edellisellä vuosikymmenellä hän julkaisi joukon hymya lukijoiden kasvoille nostattaneita aikuisten kirjoja, ja sama hilpeä meno on jatkunut lastenkirjoissakin. Oheisesta sitaatista ja eräästä hänen kirjansa nimestä voisi äkkinäisempi päätellä, että dinosaurukset viehättävät häntä.

Siis ketä, ja mistä teoksesta nyt on kyse? Vastaukset viimeistään 27.5. klo 12 mennessä s-postilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Katriina ajoi jäisiä metsäteitä saunalle. Hän taittoi korkeilla koroillaan mustan, jäisen pihamaan, kiipesi portaat ja avasi oven. Pukuhuoneesta tulvi kasvoille lämpöä ja ääntä.

Sisällä istui seitsemän pätevää ja lihaisaa naista. Kaikki saunaseuran jäsenet olivat hyväntahtoisia, mutta maan hiljaiset arastelivat heitä kuin alkunisäkkäät tyrannosauruksia. Romps, romps. Saniaismetsän kamara tärisi, kun sellaiset naiset etenivät elämässä kulttuurin ja järjestöelämän huipulle.”