Runospesialisti Tuulikki Lepomäki-Lahtinen saa aloittaa:

”Tuli kova paine ratkaista syksyn ensimmäinen runotehtävä. Kyseessä on Vilja-Tuulia Huotarinen ja hänen esikoiskokoelmansa ’Sakset kädessä ei saa juosta’. Vilja-Tuulia Huotarisen olemus pitkine hiuksineen on tosiaankin kuin nuoren runotytön. Hänen äitinsä suvusta löytyvät Mateli Kuivalatar ja Toivo Kärki, perin juurin suomalaiset juuret siis on tällä runoilijalla.

Hän on saanut useita palkintoja: Kariston jakaman Tiina-käsikirjoituspalkinnon 2006, Suomen Kirjailijaliiton Nuori Manner -palkinnon 2007, Kalevi Jäntin palkinnon 2009 teoksesta ’Iloisen lehmän runot’, Finlandia Junior -palkinnon 2011 sekä Anni Swan -mitalin 2015.

Eero Reijonen jatkaa sukulaissuhteiden tiimoilta.

”Runous ja musiikki ovat sisaruksia keskenään. Olen varma, että tanssilavojen yksinäiset miehet ostaisivat nämä visataiteilija Vilja-Tuulian säkeet mukisematta, jos joku vain niistä säveltäisi laahattavan mollitempoisen tangon: ’Kaikki menee koko ajan vähän ohi/surunnäköistä harakkaakaan en saa pitää/ se painuu hitaasti vuorten taa ja on muualla.’ (Sakset kädessä ei saa juosta, 2004). Näinhän se menee… Geenit kulkevat joskus ihan suoraan, näemmä.

Vilja- Tuulian taiteeseen äidin sedällä, Toivo Kärjellä on taatusti vaikutusta.”

Sattuma on johdattanut Veikko Huuskaa oikean vastauksen äärelle.

”Kävipä taas hauskasti. Olin sattuneesta syystä ja ihan mielelläni eilen mukana Ikaalisten Kalevalaisten Naisten 60-vuotisjuhlassa. Kalevalaiseen perinteeseen ja nykyisyyteen liittyvää musiikkia, laulua, puhetta, tanssia. Runo-osuudessa panin merkille hieman perinteisemmän lomassa Vilja-Tuulia Huotarisen runon. Jota sitten tilaisuuden päätyttyä aloin katsomaan vähän tarkemmin. Ja apropoo! Sieltähän se löytyi Kirjavisan ’runotyttö’.

Myönnän, että torstaina lehteä lukiessa lähinnä ajattelin ’radiosta tuttua’ Satu Koskimestä eli Marttilaa, onhan myös hänellä ’kalevalaiset juurensa’ kanteletaituri Greta Haapasalossa, josta hän on mainiosti kirjoittanutkin.

Hauskaa sinänsä, että Marttila ja Huotarinen ovat tehneet yhteistyötä kirjarintamalla, joten en katso ensifiiliksilläkään kovin kauas osuneeni.”

Pertti Vuorela jäljittää kirjan nimeä.

”Runokokoelman nimi tulee Augusten Burroughsin (s.1965) hulluttelevasta teoksesta Juoksee saksien kanssa. Nyt vain kielteisessä muodossa. Runoilija itse selittää runokokoelman nimeä rajojen hakemisella: ’Sakset kädessä tarkoittaa about sitä, että moisia sääntöjä ja rajoituksia ihmiselle annetaan mielettömissä määrin, mutta ne on kyseenalaistettava. On juostava suinpäin, että tietäisi omat rajansa.'”

* * *

Sitten sarja nopeita kommentteja kirjasta ja kirjailuijasta.

Maijaliisa Mattila: ”Elämänmakuista runoutta eikä mitään riutuvaa ja hiutuvaa kaihoilua, kuten nuorten naisten runouden joskus aavistellaan olevan! Kokoelma loppuu viisaaseen paradoksiin: ’Tuolla kävelee nainen joka tietää mitä tahtoo. / Eikä hän tiedä vielä mitään.'”

Jaana Pikkarainen-Haapasaari: ”Kokoelma on kamalan kaunis kirja tytön kasvusta naiseksi. Läpi kaiken sen, minkä me itse kukin olemme käyneet.”

Mauri Panhelainen: ”Kirjastomme Huotarinen-tarjonta melkein ammotti tyhjyyttään. Aloin epäillä, että joku graduntekijä oli lainannut koko runotuotannon, joten tutustuminen viikon runoilijaan jäi netin varaan. Satu Koskimies, YLEn ansioitunut runotoimittaja ja runoilija itsekin, näköjään arvioi vuonna 2005 Huotarisen Sakset kädessä ei saa juosta -esikoisteoksen kypsäksi aloitukseksi.”

Oikein vastasivat myös Unto Vesa, Sirkka-Liisa Piirainen, Sirpa Taskinen, Matti Kärkkäinen ja Juhani Niemi. Palkinto ojennetaan Huuskan Veikolle. (rb)

Viikon sitaatti

Viikon kirjailijan oikeassa nimestä löytyy viitteitä sekä myöhempien aikojen rokkikuninkaaseen että suomalaisen populaarimusiikin suurmieheen. Voi olla, että nykyilmapiirissä tämä kirja ei saavuttaisi vastakaikua, vaikka kirjan käsittelee addiktiivisuutta sekä plus- että miinumerkkisesti.

Tämän omaperäisen kirjailijan, jota on merkitykseltään verrattu jopa Joyceen ja Proustiin, kuolemasta tuli viime kuussa kuluneeksi 90 vuotta.

Kuka, mikä on tekstikokoelmansa ja mitä muuta aiheen tiimoilta? Vastaukset viimeistään 31.10. mennessä osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki. Yhdelle palkinto.

”Kerran opiskeluaikoina, kun olin muuttamassa, jouduin tapetoimaan huoneeni seinät omalla kustannuksellani, koska olin sutannut ne täyteen päivämääriä. Ehkäpä muutinkin juuri siksi, että huoneestani oli tullut hyvien lupausteni hautausmaa enkä uskonut pystyväni siellä enää uusiin.

Savukkeen maku on syvimmillään luultavasti silloin kun se on viimeinen. Muillakin on oma erityismakunsa, mutta ei yhtä syvä. Viimeisen savukkeen maku syntyy itsensä voittamisen tunteesta sekä toivosta, että kohta tulevaisuuden täyttää tahdonvoima ja tervehenkisyys.”