Kommentti: Kukapa ei haluaisi vapautta pakon sijaan, mutta entäs jos vapaus on sutta ja sekundaa?

Nyt ei mene sotella hyvin, kun lääkäritkin laajemmin älähtivät sote-sopan viimeisimmistä käänteistä. Lääkärikunta tuomitsi hallituksen esittämän asiakassetelin laajennuksen sudeksi, joka voi raunioittaa toimivan erikoissairaanhoidon.

Asiakassetelin ongelma – ja ero jo käytössä oleviin palveluseteleihin – on se, että maakunnan on pakko tarjota niitä valinnanvapauslaissa määritettävissä palveluissa, eli 2022 alkaen myös osassa erikoissairaanhoidon palveluita. Lääkärit pelkäävät, että tämä johtaa erikoissairaanhoidon osaamisen hajoamiseen.

Valinnanvapaus on hieno sana poliitikon suuhun. Kukapa ei haluaisi vapautta pakon asemesta. Käytännössä sote kuitenkin menee suuntaan, jossa säästetään ja jäljelle jääviä resursseja – rahaa ja työntekijöitä – jaetaan yksityisille yrityksille.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen on todennut, että nykymallissa sote merkitsee kiireelliseen ja vaativaan hoitoon kohdennettujen resurssien tosiasiallista supistumista, kun lääkäreitä siirtyy hoitamaan ”valinnanvapauspotilaita” sekä julkisen terveydenhuollon henkilökuntaan kohdistuvia säästöpaineita.

Kuka muistaa enää soten hienoja alkuperäisiä tavoitteita, kuten hoidon saatavuutta tai tasa-arvoa?

AVAINSANAT

Kommentti: Kunnian miehen oharit – Paavon egotrippi olisi liian uskomaton, ellei pääkokin sukunimi olisi Väyrynen

Kuva: Lehtikuva / Mikko Stig
Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen ja varapuheenjohtaja Piia Kattelus puolueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina 6. helmikuuta 2018. Tiedotustilaisuudessa kerrottiin kansalaispuolueen valmistautumisesta eduskuntavaaleihin.

Keskustan kolhima europarlamentaarikko Paavo Väyrynen perusti runsas vuosi sitten itsensä ympärille kansalaispuolueen. Viime heinäkuun 15. päivä kansalaispuolue totesi kunniakansalainen Väyrysen olevan puolueen pääministeriehdokas kevään 2019 eduskuntavaaleissa.

Diilissä oli varaumana tasavallan presidentti Paavo Väyrynen, mutta uhka jäi tammikuun vaaleissa toteutumatta.

Tänään tiistaina kansalaispuolueen johto piti tiedotustilaisuuden ilman puolueen hallituksessa istuvaa Väyrystä. Puolueen puheenjohtaja, keskustan puoluesihteerivaalin taannoin hävinnyt Sami Kilpeläinen ja kansalaispuolueen Seinäjoen kaupuginvaltuuston yhden hengen valtuustoryhmä, varapuheenjohtaja Piia Kattelus ilmoittivat yksiäänisinä Väyrysen olevan edelleen heidän pääministeriehdokkaansa.

Samalla kansalaispuolueen ylimmät päättäjät muistuttivat viime viikolla entisen ja nykyisen puolueensa keskustan puheenjohtajakilpaan ilmoittautuneen pääministeriehdokkaansa pitäneen edellisen tiedotustilaisuutensa yksityishenkilönä.

Kului muutama tunti ja Paavo teki perustamalleen puolueelle väyryset. Pääministeriehdokkuus, josta oli 15.7. yhdessä sovittu, olikin ehdollinen keskustan Sotkamon puoluekokouksen puheenjohtajavaalin tulokselle. Jos Väyrysestä ei tule kesällä keskustalaista pääministeriä, hän pyrkii oman käsityksensä mukaan kansalaispuolueen pääministeriksi syksystä 2018 alkaen. Sitä ennen asiasta on Väyrysen mukaan turha huudella julkisuuteen.

Kansalaispuolue puhuu väestön ennen näkemättömistä pakkosiirroista maalta ruuhka-Suomeen.

Soppa olisi liian uskomaton ollaakseen todellinen, ellei pääkokin sukunimi olisi Väyrynen.

Mikä kansalaispuolue sitten on? Se sanoo olevansa EU:n liittovaltiokehitystä, euroa ja Suomen sotilaallista liittoutumista vastustava todellisen alkiolaisuuden ainoa edustaja suomalaisessa politiikassa. Edellisen lisäksi pienen ihmisen, maakuntien ja hajasijoituksen asialla oleva kansanliike ei yhtään tykkää nykyisestä liian sallivaksi kokemastaan maahanmuuttopolitiikasta. Onneksi puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi voi tästä päivästä lukien rekisteröityä Emmanuel Macronin En Marche -liikkeestä tutulla tavalla internetissä.

Ranskan presidentin kanssa kansalaispuolueella ei sitten muuta tekemistä olekaan. Maailmassa, josta agraaripuolueet kuolevat pois ja megatrendeihin luetaan suuret ja poliittista vaikutusvaltaansa kasvattavat kaupungit, kansalaispuolue puhuu väestön ennen näkemättömistä pakkosiirroista maalta ruuhka-Suomeen.

Puheenjohtaja Kilpeläinen ei kysyttäessä tiennyt vieläkö hän on keskustan jäsen.

Kansalaispuolue on SMP:läisen pientilallisen asian 1900-luvulta digiaikaan tuova poliittinen vitsi, joka haluaa koskettaa koko kansaa, mutta ei onnistu koskettamaan edes perustajaansa Paavo Väyrystä. Vitsin taustalla on Väyrysen tarvittaessa kaikkiin ilmansuuntiin yhtä aikaa avautuva egoprojekti, johon on huijattu mukaan emopuolue keskustan haavoittamia paikallispoliitikkoja.

Puheenjohtaja Kilpeläinen ei kysyttäessä tiennyt vieläkö hän on keskustan jäsen. Jäsenmaksut hän oli mielestään liian liberaaliksi muuttuneelle keskustalle jättänyt maksamatta. Varapuheenjohtaja Kattelus osasi kertoa eteläpohjalaisten kepulaisten antaneen itselleen keskustasta potkut.

Kun kuvioon lisätään kansalaispuolueen ainoa parlamentaarikko, keskustan meppi Paavo Väyrynen, joka osallistui kuntavaaleihin KD:n listoilta, palaa pian eduskuntaan ja pyrkii kesällä pääministeripuolue keskustan johtoon, koko maaliskuussa 2016 perustettu puolue vaikuttaa yhdistysrekisteriin säilötyltä Väyrysen Paavolta.

Jossakin vaiheessa tämänkin kokonaisuuden ensi-ilta koittaa Pohjanrannan kesäteatterissa.

Kommentti: Hallitus sivuutti 10 000 ihmistä – Missä olit Juha Sipilä?

10 000 työttömien kohtelusta huolestunutta kansalaista pakkautui perjantaina Helsinkiin, tuomiokirkon, yliopiston ja valtioneuvoston linnan rajaamalle Senaatintorille. Paikalla olivat näkyvästi myös #äänityöttömälle-mielenilmauksen järjestäjä SAK sekä oppositiojohtajat SDP:stä, vasemmistoliitosta ja vihreistä.

Suomen hallitusta kansa ja sen näkemys ei kiinnostanut. Lähimpänä poliittisen vallan ydintä oli Senaatintorin keskellä seisova Venäjän keisari Aleksanteri II, joka on jo runsaat 130 vuotta ollut läsnä pelkästään pronssiin valettuna.

Erilaisten maakuntayhdistysten tilaisuuksissa ja kavereidensa firmojen kekkereissä viihtyvä pääministeri Sipilä (kesk.) ei torilla näyttäytynyt, vaikka tapahtuma sijaitsi sananmukaisesti kivenheiton päässä hänen valtioneuvoston linnan työhuoneestaan. Sipilän tavoin myös kokoomuksen valtiovarainministeri Petteri Orpo valitsi mieluummin SAK.n työvaliokunnan tapaamisen pääministerin virka-asunnon aitojen sisäpuolella Kesärannassa.

Hallituspuolueet toki olivat paikalla muutaman edustajan voimin. Torilla puhui kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja Juhana Vartiainen, keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni sekä apupuolue sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen.

”Olemme yhtä mieltä siitä, että erimielisyydet on ratkaistava kuuntelemalla ja keskustelemalla.”

Valtavan buuausmyrkyn keskellä esiintyneelle Vartiaiselle on annettava pisteitä. Hänellä on luultavasti yksi eduskunnan kovimmista poliittisista pokerinaamoista. Oli Vartiaisen näkemyksistä mitä mieltä tahansa kuten torilla totisesti oltiin, rohkeus on edelleen yksi klassisista hyveistä. Juha Sipilän hallituksen ministereiltä sitä on turha etsiä.

Hallituksen työvoimapolitiikka ei heijasta muitakaan platonisia hyveitä. Aktiivimalli ei ole viisas, kohtuullinen eikä oikeudenmukainen.

Ministereiden raukkamainen poisjäänti Senaatintorin mielenilmauksesta kertoo pelosta, häpeästä ja täydellisestä ylenkatseesta. Suomalaiset tuskin toivovat mitään näistä ominaisuuksista ihmisille, jotka käyttävät maan korkeinta poliittista valtaa.

Pääministeri Sipilä allekirjoitti tammikuun lopulla eduskuntapuolueiden puheenjohtajien yhteisen julkilausuman, jossa todettiin seuraavasti:

– Poliittisten näkemysten monipuolinen kirjo ja vapaus ilmaista mielipiteensä kuuluvat suomalaiseen demokratiaan. Olemme yhtä mieltä siitä, että erimielisyydet on ratkaistava kuuntelemalla ja keskustelemalla.

Valitettavasti Sipilä ei ole allekirjoituksensa mittainen.

Keskustelua aiheesta

Kommentti: Miten ay-liike saisi puolustaa työttömiä paitsi pitämällä turpansa kiinni ja kauhomalla kitaan sitä myrkkyä mitä annetaan?

Kuva: Lehtikuva

Palkansaajien perjantaina järjestämä mielenilmaus Helsingin Senaatintorilla kumpusi Sipilän hallituksen petetyistä lupauksista olla kyykyttämättä työttömiä yhtään enempää kuin se oli jo tehnyt ennen niin sanotun aktiivimallin nuijimista täytäntöön.

Puheenjohtajat, Teollisuusliiton Riku Aalto ja Paperiliiton Petri Vanhalakertoivat Demokraatille maanantaina mielenilmauksen perimmäisen syyn niin suoraan kuin kykenivät. Heidän mukaansa työttömyysturvan heikennykset ovat hallituksen päinvastaisista puheista huolimatta vastoin yhdessä sovittua kilpailukykysopimusta.

– Nimenomaan siitähän tässä on kysymys. Osa on siis aktiivimallin vastustamista mallin itsensä takia ja osa on sitä, että maan hallitus on pettänyt palkansaajat ja lähtenyt tekemään leikkauksia työttömyysturvaan, vaikka erityisesti juuri näistä leikkauksista he päättivät luopua, Aalto sanoi.

– Jos esimerkiksi me olisimme irtautuneet kilpailukykysopimuksesa samalla tavalla kuin hallitus, päälle olisi tullut jumalaton älämölö. Huuto olisi tullut myös silloin, jos työantaja olisi lähtenyt sopimuksesta kävelemään. Työnantajien pitäisi nyt sanoa ääneen, että hallitus vaarantaa käyttäytymisellään työmarkkinajärjestelmän. Minä työnantajana huutaisin nyt Sipilälle enkä esimerkiksi Teollisuusliitolle, joka on nyt tehnyt lakkopäätöksiä. Miksi olet aiheuttanut tähän maahan tällaisen tilanteen vaikka me yhdessä sovimme tästä, kyseli puolestaan Vanhala maanantaina.

Iltapäivälehtien otsikot mielenilmauksesta ovat olleet tyyliä ”Sivulliset joutuvat lakon sijaiskärsijöiksi – SAK ottaa riskin”. Mainitussa jutussa viitattiin samaisena mielenilmausperjantaina aiheutuviin liikenneongelmiin, kun metrot, raitiovaunut ja liki koko bussiliikenne pysähtyvät pääkaupunkiseudulla.

Liikenteen seisahtuminen haittaa ehdottomasti juuri niitä sivullisia, joilla ei ole mitään tekemistä työttömien raippamallin luomisen ja käyttöönoton kanssa, josta päätti ja jota ajoi maan porvarihallitus kansanedustajiensa voimalla.

Vasemmistoliiton Li Andersson tiivisti kahteen twiittiin olennaiset huomionsa aihepiiristä:

”Näyttää siltä, että samat tahot jotka yleensä syyttävät ay-likettä siitä, ettei se välitä työttömistä, nyt syyttää ay-liikettä siitä, että se välittää työttömistä.”

”Media pyytää ihmisiä kertomaan, miten lakko vaikuttaa arkeen perjantaina. Okei. Jokainen meistä voi sitten peilata perjantain mahdolliset vaikeudet siihen, miten aktiivimalli vaikuttaa kaikkien suomalaisten työttömien työnhakijoiden elämään ja arkeen – joka päivä.”

Maan suuria medioita tai oikeistolaisia ajattelijoita kuuntelemalla ei voi päästä selvyyteen, millä tavalla ay-liike saisi esimerkiksi työttömiä puolustaa paitsi pitämällä turpansa kiinni ja kauhomalla kitaan sitä myrkkyä mitä annetaan. Vuosikausien ruinutus siitä, ettei ay-liike liikauta eväänsäkään työttömien puolesta, on nyt moite siitä, että ay-liike kehtaa julistaa sanaa ja tehdä jotain konkreettista heidän puolestaan.

En väheksy yhdenkään henkilön perjantaisia liikennöintivaikeuksia. Vaikkapa lasten vienti tarhaan tehdään hankalaksi yhden päivän ajaksi. Liikenteen seisahtuminen haittaa ehdottomasti juuri niitä sivullisia, joilla ei ole mitään tekemistä työttömien raippamallin luomisen ja käyttöönoton kanssa, josta päätti ja jota ajoi maan porvarihallitus kansanedustajiensa voimalla.

Kun kustannuksia ja sen aiheuttajia miettii jostakin muustakin näkökulmasta kuin palkansaajaliikettä halveksuvasta, saattaa ymmärtää, että taustalla on oikeutettuakin kiukkua. Yli 135 000 kansalaisaloitteen allekirjoittajaa on yhtä mieltä kyykytysmallin mielettömyydestä.

Kommentti: Niinistö teki puolueiden elämästä vaikeaa

Kuva: Lehtikuva
Sauli Niinistö voitti ylivoimaisesti presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella.

Ensin kerrot vähän ennen vaaleja hivenen epämääräisesti, että sidot kannatuksesi Matti Vanhasen menestykseen. Sen jälkeen juuri ennen ennakkoäänten julkistamista kerrot, että tulkinta on väärä etkä olekaan Vanhasen takana.

Lopullisten vaalitulosten selvittyä kerrot, että tavoittelet jatkokautta keskustan puheenjohtajana. Tämä siis presidentinvaalipäivänä, jotta asia ei juuri saisi julkisuutta. Tehdään näistä vaalit, nimittäin keskustan puheenjohtajavaalit!

Tällaista kuviota keskustan viestintäosasto tuskin alun perin kirjoitti, mutta niin vain se toteutui. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) harkitsematon yritys kytkeä puoluepolitiikka presidentinvaaleihin oli niitä harvoja, joita lajissaan nähtiin. Ja huonosti kävi. Vanhanen kenties jopa menetti kannatusta. Saattoipa Sipilän touhu pelata kunniapuheenjohtaja Väyrysen pussiin, jonne keskustan piti vähiten pelata.

Kun köyhää ja työtä vailla olevaa kansanosaa aktiivimallilla kyykyttänyt Sipilä siirtyi näyttävästi Vanhasen taakse, kyseessä oli Vanhaselle jonkinlainen viimeinen kuolemansuudelma. Sitä Väyrynen yritti överillä populismilla hyödyntää. Väyrynen lupasi tulevasta presidentinpalkkiostaan rahaa Heikki Hurstille. Hursti piti tätä heidän työllään ratsastamisena.

Puolueet saivat 30 prosentin tuen.

Keskustan tavoin myös muut eduskuntapuolueet havaitsivat kirvelävästi, että nämä eivät olleet puoluevaalit vaan aika lailla puhtaasti henkilövaali. Niinistön karisma, mutta myös ulkopoliittiset taidot purivat. Ja olihan hänelle kaikki kuin tarjottimella. Suomen 100-vuotisjuhlat toivat alustan kiertää maakuntia ja kutsua valtionpäämiehiä piskuiseen valtioomme.

Vaikka Niinistön piti muka aloittaa kampanjansa vasta bileiden tauottua, hän kävi sitä käytännössä pitkään ja hartaasti juhlavuoden aikana. ”Loppukirin” aikana kokoomusaktiivien tehtäväksi jäi kyllä taustalla järjestellä Niinistön asioita, mutta muutoin rooli oli lähinnä pitää naamat kiinni, jottei kampanja mene kiville.

Kun ynnää yhteen Niinistön ja Väyrysen, eli valitsijayhdistysten ehdokkaiden äänisaldot, puolueiden ehdokkaat saivat äänistä noin 30 prosenttia. Karmean vähän. Niinistö teki oivan ja omalta kannaltaan oikean taktisen vedon hylätessään kokoomuksen ja lähtiessään valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi.

Puolueiden ja vaalien ideologisten linjojen hahmottumisen kannalta toiminta oli tukahduttavaa. Myös monien muiden ehdokkaiden ja puolueidenkin tehtäväksi jäi yritys häivyttää omien ehdokkaidensa puoluetaustaa kokoomuksen tavoin, ainakin vihreiden osalta tästä käytiin julkita keskusteluakin. Kuvaavaa oli, että kokoomuksen ilmoittautuessa Niinistön kansanliikkeen taakse, jäi puheenjohtaja Orpon (kok.) osaksi lukea puoluevaltuustolle Niinistön meili, jonka hän oli suvainnut paikalle vaivautumatta lähettää.

Ehdokasasettelu eduskuntavaalienkin keskiössä?

Puhuva on myös puheenjohtaja Petteri Orpon tviitti vaalitulosten selvittyä. Sen mukaan kokoomus oli se, joka LÄHTI Niinistön taakse. Ja miksi lähti – Orpon mukaan ”koska ehdokas oli niin hyvä”.

Politiikka henkilöityy, vaalit henkilöityvät. Puolueitten arvoja ja ideologiaa on tällaisessa maailmassa yhä vaikeampi hahmottaa. Tavallansa Niinistö teki karhunpalveluksen puolueille ja puoluepohjaiselle demokratialle – tai sitten tuli vain konkretisoineeksi ilmiön. Virtaus on toki kaikkea muuta kuin vain suomalainen.

Vaikka nyt vaalit irrottautuivat puoluepolitiikasta, ei se tarkoittane mitään puolueiden kannatukselle eduskuntavaaleja ajatellen. Kokoomus ei saane hyvää kannatukseensa Niinistön siivellä. SDP tai keskusta eivät menettäne tukeaan.

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen sanoitti asiaa eilisessä myöhäisillan tviitissään aika osuvasti.

”Näissä vaaleissa vanhat kansanliikkeet Keskusta ja SDP olivat kyllä liikkeitä ilman kansaa. Tulos vahvistaa sitä kehitystä, että vaaleissa kuin vaaleissa ehdokas merkitsee puoluetta enemmän. Siksi ehdokasasettelu on tulevien eduskuntavaalien lopputuloksenkin kannalta keskiössä”, Räsänen kirjoitti.

Ehkä vaalianalyyseissä ei kannatakaan keskittyä nyt lillukanvarsiin, vaan on isomman yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun paikka, joissa myös puolueiden roolia on arvioitava uudelleen.

”Ei kyetty horjuttamaan.”

Toinen piirre vaalien henkilöitymisen ohella on se, että kyseessä olivat todellakin aivan oikein vaalit, joissa mitattiin nimenomaan ehdokkaiden ulkopoliittista osaamista. Maailman epävakaa tilanne on nyt sellainen, että se käy hyvin yksiin maamme perustuslain kanssa. Perustuslain mukaanhan tasavallan presidentin tehtävänä on nimenomaan ulkopolitiikan johtaminen.

Vaikka ehdokkaat yrittivät ottaa sisäpoliittisia teemoja keskusteluun, muun muassa aktiivimallin, ei sekään juuri hetkauttanut Niinistön kannatusta. Sote-keskustelu taasen ei lähtenyt lainkaan presidentinvaaleissa lentoon, vaikka aihe sinänsä on maamme kannalta hyvin merkityksellinen ja presidentinkin olisi syytä siitä keskustelua käydä. Koska sisäpoliittinen keskustelu jäi vaisuksi, tarkoittaa se samalla sitä, että presidentin rooli niin kutsuttuna arvojohtajana jäi näissä vaaleissa taka-alalle. Nyt valittiiin nimenomaan ulkopolitiikan johtajaa ja suosittua hahmoa.

Keskustan ehdokas Matti Vanhanen tiivisti hyvin ja vähän epäuskoisenakin Niinistön ylivoimaa. Kuulosti kuin Vanhanen olisi törmännyt puolentoista vuoden kampanjansa aikana ylitsepääsemättömään seinään.

– Kuitenkin seitsemän ehdokasta erilaisilla teemoilla ja kampanjoilla haastoi Niinistöä omien perinteisten kannattajiensa edessä, eikä Niinistöä kyetty horjuttamaan, Vanhanen totesi Demokraatille eilen Säätytalossa hämmentyneen oloisena.

Hän aprikoi myös, että Niinistöllä ”on jokin persoonakohtainen kontakti äänestäjiin, eikä siinä ei ole ketään välissä”. Voi olla näinkin, mutta varmasti vallitsevassa tilanteessa on haettu ennen kaikkea jatkuvuutta ja kenties myös auktoriteettia.

Niinistön 80 prosentin lähtökannatus oli myös niin iso, etteivät ehdokkaat senkään vuoksi halunneet lähteä rikkomaan välejään jatkokauden todennäköisesti saavaan presidenttiin. Kiinnostavin jännite vaaleissa olikin lopulta Niinistön sisäinen jännite eli se, menettääkö hän vaalitenteissä hermojaan. Tällä kertaa ne pitivät. Median hyväntahtoisuutta taasen oli selittää leikinlaskuksi Niinistön lipsautus siitä, ettei toista kierrosta tule.

Haatainen nosti aiheet esiin.

Entä SDP. Toiselle kierrokselle ei päästy, se on kova pettymys. 3,3 prosentin kannatus ei hyvältä näytä. Tuula Haatainen teki kuitenkin nousevan kampanjan. SDP:n erilaisten sisäisten vaiheiden jälkeen se jäi kuitenkin melko lyhyeksi. Haatainen otti ja kantoi vastuun mallikkaasti.

Viimeisissä televisiotenteissä Haatainen alkoi olla elementissään, saaden erinomaisia arvioita muihin ehdokkaisiin nähden.

Myös se on todettu muualtakin kuin SDP:n piiristä, että Haatainen oli ehdokkaista se, joka nosti tärkeitä aiheita keskusteluun. Näitä oli esimerkiksi laaja käsitys ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitamisesta. Siihen kuuluu esimerkiksi YK:n roolin korostaminen, ilmastonmuutokseen vaikuttaminen, tyttöjen ja naisten tasa-arvon parantaminen ja ylipäänsä eriarvoistumista vastaan taisteleminen. Myös aktiivimallista keskusteltiin Haataisen aloitteesta.

Vaikka feministisessä ulkopolitiikassa on kaikki paikallaan, varmasti on myös niitä, jotka kysyvät, olisiko tälle kaikelle pitänyt keksiä jokin toinen nimi, puhua vaikkapa vain laajennetusta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ehkä, ehkä ei, samalla olisi menetetty myös särmää kampanjasta. Juupas-eipäs -väittely tästä lienee lopulta turhaa ja kehällistä.

Nyt ei ole varaa kadottaa otetta.

Puolueen kannalta on hyvä merkki, että viime aikoina SDP:n esillä pitämien sisäpoliittisten teemojen ohella myös sen esiinnostamat ulkopoliittiset teemat puhuttelivat, vaikka vallitsevassa tilanteessa tämä ei kannatuksena realisoitunutkaan.

SDP:n on syytä perata ja käydä kriittinen keskustelu presidentinvaaleista nopeasti ja suunnata sen jälkeen katse tuleviin vaaleihin. Niitä onkin luvassa peräti kolmet pikatahtia. Haataisen kampanjasta on otettava kaikki se hyvä irti, mitä matkaan jäi. Liika vatvominen ei tilannetta muuta. Fokuksen on pysyttävä hyvässä ja tiukassa oppositiopolitiikassa. Siinä on nyt kelpo ote, jota ei ole varaa kadottaa.

Jos ulkopolitiikassa ja presidentinvaaleissa vaadittiinkin jatkuvuutta, sisäpolitiikassa saattaa olla edessä muutos, kun hallituksen eriarvoistavalle menolle halutaan loppu. Niinkin voi käydä, että nyt yltä päältä henkilövaalien jälkeen eduskuntavaaleissa hahmottuvatkin jälleen uudella tavalla ideologiset linjaerot. Aihetta saattaisi olla.

Joka tapauksessa seuraavatkin kuusi vuotta ja tämän ja tulevan hallituksen ajan presidenttimme on henkilö nimeltään Sauli Niinistö.

Kommentti: Puolustustarviketeollisuus tuo Suomeen työpaikkoja ja rahaa – jos henki lähteekin, se lähtee kaukana Jemenissä

Kuva: Lehtikuva / Jarno Mela

Suomalaisen Patrian valmistama miehistönkuljetusajoneuvo kuvattiin hiljattain Jemenin sodassa. Arabiemiraatteihin vuonna 2015 viety panssariajoneuvo oli uutissivustoilla julkaistun videon mukaan varusteltu jälkikäteen konekiväärillä.

Kotimaisen puolustustarviketeollisuutemme tuotetta käytetään kaikesta päätellen ihmisten, mahdollisesti myös siviilien tappamiseen, vaikka kansainväliset sopimukset kieltävät aseiden myynnin sodan osapuolille.

Kesällä Suomen hallitus päätti viedä Jemenissä sotiviin Arabiemiraatteihin myös kauko-ohjattavien lennokkien laukaisualustoja. Lennokit voi halutessaan aseistaa muun muassa ohjuksin.

Joku aseita vie kuitenkin ja rikastuu, sanotaan, mutta argumentti ei ole eettisesti kestävä.

Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan suomalaisaseiden käyttäminen Jemenissä ei ole ongelma, koska sota puhkesi vasta kaupanteon jälkeen. Perustelut eivät toimi lennokkialustojen kohdalla.

Puolustustarviketeollisuus tuo Suomeen työpaikkoja ja rahaa. Jos henki lähteekin, se lähtee kaukana Jemenissä.

Vientilupia harkittaessa on vaa’an toisella puolella sodan ja hävityksen uhka. Joku aseita vie kuitenkin ja rikastuu, sanotaan, mutta argumentti ei ole eettisesti kestävä.

Ei pidä olla osa ongelmaa, jos voi pyrkiä ratkaisuun. Tämä hahmotetaan jo alakoulussa, mutta Suomen hallitus ei sitä vientikiimassaan ymmärrä.