Ulkomaat
1.12.2018 10:27 ・ Päivitetty: 1.12.2018 10:27
Kongossa riehuu vakava ebolaepidemia – Yhdysvallat määräsi asiantuntijansa turvaan
Kongon demokraattisessa tasavallassa leviävä ebolaepidemia on yltynyt jo historian toiseksi pahimmaksi, Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa.
Elokuusta lähtien vahvistettuja tai todennäköisiä ebolatartuntoja on yli 420. Tautiin on kuollut liki 250 ihmistä. Luvut ovat kuitenkin vielä kaukana historian pahimmasta ebolaepidemiasta, joka koettiin Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2016. Tuolloin tauti tappoi yli 11 000 ihmistä, ja sairastuneita rekisteröitiin yhteensä lähes 29 000. Suurin osa uhreista oli Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa.
Ebolan taltuttamista vaikeuttavat väkivaltaisuudet. Tauti leviää Kongon itäosassa alueilla, jossa lukuisat aseelliset ryhmät taistelevat.
Terveydenhuollon työntekijät ovat verranneet oloja sota-alueisiin. Osittain töitä joudutaan tekemään YK:n rauhanturvaajien saattelemana.
WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus on sanonut, että turvallisuusuhat on pahin, mutta eivät ainoa haaste epidemian taltuttamisessa.
– Kongossa leviää samaan aikaan muita epidemioita, kuten koleraa ja malariaa, ja maassa on pitkään ollut humanitaarinen kriisi, WHO luetteli pari päivää sitten julkaistussa tilannekatsauksessa.
STT–MARIA ROSVALL
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Huvudnyheter
30.11.2018 03:00
Vägval splittrar världsfacket – kongressen samlas i Köpenhamn
Ulkomaat
16.11.2018 06:02
Seitsemän YK:n rauhanturvaajaa on kuollut kapinallisia vastaan tehdyssä operaatiossa Kongon demokraattisessa tasavallassa
Ulkomaat
11.11.2018 06:36
CNN: Ebola on tappanut yli 200 ihmistä Kongon demokraattisessa tasavallassa, väkivaltaisuudet suurin haaste epidemian taltuttamiselle
Ulkomaat
5.10.2018 10:07
Nobelin rauhanpalkinto jaettiin – toinen voittajista on äärijärjestö Isisin entinen vanki
Internationellt
20.6.2018 03:15
Sex av världens mest ignorerade kriser sker i Afrika
Internationellt
18.7.2018 07:28
Konflikter bromsar afrikanska klimatsatsningar
Internationellt
21.8.2018 06:10
Urfolk ofta bortglömda i deklarationer