Ulkomaat
29.12.2016 18:16 ・ Päivitetty: 29.12.2016 18:16
Maailmalla varovaisen optimistisia: Syyrian tulitauko on ”myönteistä kehitystä” ja ”historiallinen mahdollisuus”
Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Syyrian tulitauko merkitsee ”myönteistä kehitystä”. Yhdysvallat toivoo, että tulitaukoa noudatetaan täysimittaisesti ja että se johtaa uusiin neuvotteluihin sodan raunioittaman Syyrian tulevaisuudesta.
Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja sanoi Washingtonissa, että kaikki yritykset väkivallan lopettamiseksi, ihmishenkien säästämiseksi ja tuloksellisten neuvottelujen käynnistämiseksi ovat tervetulleita.
Syyrian tulitauko on historiallinen mahdollisuus lopettaa lähes kuusi vuotta jatkunut sisällissota, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan taas totesi.
– Syyriassa on nyt avattu ”mahdollisuuksien ikkuna”, ja tätä tilaisuutta ei saa tuhlata, Erdogan sanoi tiedotustilaisuudessaan Ankarassa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi aiemmin tänään, että Syyrian hallinto ja kapinalliset ovat allekirjoittaneet sopimuksen tulitauosta.
Erdoganin mukaan tulitauko ei koske ”terroristiryhmiä”, joten esimerkiksi äärijärjestö Isisin vastainen taistelu jatkuu entisellään.
Erdoganin mukaan tulitaukosopimus saatiin aikaiseksi Venäjän edustajien ja Syyrian opposition Ankarassa viime viikkoina käymissä neuvotteluissa.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
29.12.2016 12:44
Putin ilmoitti tulitaukosopimuksesta Syyriassa – ”Hallitus ja kapinalliset ovat myös valmiit aloittamaan rauhanneuvottelut”
Ulkomaat
22.12.2016 05:07
YK perustaa Syyrian sotarikoksista todisteita keräävän paneelin – Venäjä vastusti työryhmän perustamista
21.12.2016 21:47
Toistakymmentä Turkin sotilasta kuollut Syyriassa
Ulkomaat
19.12.2016 14:33
Turvalllisuusneuvosto löysi viimein yksimielisyyden: tarkkailijoita Syyrian Aleppoon
16.12.2016 09:45
Putin: Seuraava askel Syyriassa on täysi tulitauko